Vuoden 2005 Atlantin hurrikaanikausi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kartta myrskyjen reiteistä

Vuoden 2005 Atlantin hurrikaanikausi käsittää hurrikaanit ja niitä heikommat trooppiset myrskyt, joita nimettiin Atlantilla 1. kesäkuuta - 29. marraskuuta 2005. Virallisen kauden päättymisen jälkeen tuli vielä kaksi myrskyä: hurrikaani Epsilon, joka jatkoi marraskuusta joulukuun puolelle, ja trooppinen myrsky Zeta joulukuun lopussa.

Kausi oli tähän mennessä tilastoiduista aktiivisin. Kauden aikana Atlantilla kehittyi 27 trooppista myrskyä, joista viisitoista voimistui hurrikaaneiksi ja näistä seitsemän vähintään luokkaan kolme viisiportaisella Saffirin-Simpsonin hurrikaaniasteikolla.[1] Keskimääräisenä vuonna nimettyjä matalapaineita on 11 ja hurrikaaneja kuusi.[2] Kaudella rikottiin monia aikaisempia ennätyksiä. Trooppisia myrskyjä on kuitenkin voitu seurata satelliiteista vasta 1970-luvulta, ja säännöllisiä tarkkailulentoja on tehty vuodesta 1944. Sitä ennen sellaiset myrskyt, jotka pysyivät avomerellä kaukana rannikosta ja laivoista, jäivät kirjaamatta.[3]

Hurrikaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viisitoista myrskyä voimistui hurrikaaneiksi:[4]

Myrsky SSHS Aktiivisena Alin ilmanpaine
(hPa)
Vahingot
(miljoonaa USD)
Kuolleita
suorat + epäsuorat
Hurrikaani Cindy 1 3.-7.7. 991 320 1+4
Hurrikaani Dennis 4 4.-13.7. 930 4000 42+47
Hurrikaani Emily 5 11.-21.7. 929 1000 17
Hurrikaani Irene 2 4.-18.8 970 - 1
Hurrikaani Katrina 5 23.-30.8. 902 108 000 1836
Hurrikaani Maria 3 1-10.9. 962 3,1 1+3
Hurrikaani Nate 1 5.-10.9 979 - 2
Hurrikaani Ophelia 1 6.-23.9. 976 70 1+2
Hurrikaani Philippe 1 17.-23.9. 985 - -
Hurrikaani Rita 5 18.-26.9. 895 10 000 7 + 113
Hurrikaani Stan 1 1.-5.10. 977 3 900 1628
Hurrikaani Vince 1 8.-11.10 988 - -
Hurrikaani Wilma 5 15.-26.10 882 29 100 23+39
Hurrikaani Beta 3 26.-31.10 962 15,5 9
Hurrikaani Epsilon 1 29.11.-8.12 981 - -

Samoja nimiä käytetään muuten joka kuudes vuosi, mutta jos myrsky on tehnyt erityisen pahaa tuhoa, sen nimi poistetaan listoilta. Vuonna 2005 viisi nimeä poistettiin käytöstä: Dennis, Katrina, Rita, Stan ja Wilma. Tämä oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Beven et al.: Atlantic Hurricane Season of 2005 Monthly Weather Review. Tropical Prediction Center, NOAA/NWS/National Hurricane Center. (englanniksi)
  2. Atlantic Hurricane Season Sets Records 2008. NOAA.
  3. Hurricanes & Tropical Storms 2005 NOAA National Climatic Data Center.
  4. 2005 Atlantic Hurricane Season National Hurricane Center.
  5. Retired Atlantic Names by Year National Hurricane Center.
Hurricane north.svg Edeltäjä:
Vuoden 2004 Atlantin hurrikaanikausi
Hurrikaanit Atlantilla Seuraaja:
Vuoden 2006 Atlantin hurrikaanikausi