Vuoden 1970 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen karsinnat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vuoden 1970 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen karsintoihin osallistui 75 maata, jotka pelasivat neljästätoista paikasta Meksikossa pelattaviin MM-kilpailuihin. Isäntämaa Meksiko ja hallitseva mestari Englanti selviytyivät MM-kilpailuihin ilman karsintaa. Ensimmäistä kertaa Afrikan ja Aasian karsintojen voittajat selviytyivät suoraan MM-kilpailuihin ilman karsintaa.

14 vapaana ollutta kisapaikkaa jaettiin seuraavasti:

  • Euroopan karsintoihin osallustui 29 maata, jotka pelasivat kahdeksasta kisapaikasta. Yhdeksäs paikka meni hallitsevalle maailmanmestarille Englannille.
  • Etelä-Amerikan karsinnoissa oli mukana 13 joukkuetta, jotka pelasivat kolmesta kisapaikasta.
  • Pohjois- ja Keski-Amerikan kymmenen osallistuvaa joukkuetta pelasivat kahdesta kisapaikasta. Kolmas paikka meni isäntämaa Meksikolle.
  • Afrikan 13 osallistuvaa maata pelasivat yhdestä kisapaikasta.
  • Aasian ja Oseanian 7 osallistuvaa maata pelasivat yhdestä kisapaikasta. Aasian ja Oseanian karsinnoissa pelasi myös Rhodesia

Eurooppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan 29 osallistuvaa maata jaettiin kahdeksaan lohkoon. Lohkovoittajat selviytyivät MM-kilpailuihin.

UEFA:n lohko 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Romania.svg Romania 6 3 2 1 7 6 +1 8
2 Flag of Greece (1822-1978).svg Kreikka 6 2 3 1 13 9 +4 7
3 Flag of Switzerland.svg Sveitsi 6 2 1 3 5 8 -3 5
4 Flag of Portugal.svg Portugali 6 1 2 3 8 10 -2 4


koti \ vieras Kreikan kuningaskunta lippu Flag of Portugal.svg Flag of Romania.svg Flag of Switzerland.svg
Flag of Greece (1822-1978).svg Kreikka 4–2 2–2 4–1
Flag of Portugal.svg Portugali 2–2 3–0 0–2
Flag of Romania.svg Romania 1–0 1–1 2–0
Flag of Switzerland.svg Sveitsi 1–0 1–1 0–1

Romania selviytyi MM-kilpailuihin

UEFA:n lohko 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Hungary (1957-1989; unofficial).svg Unkari 6 4 1 1 16 7 +9 9
2 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia 6 4 1 1 12 6 +6 9
3 Flag of Denmark.svg Tanska 6 2 1 3 6 10 -4 5
4 Flag of Ireland.svg Irlannin tasavalta 6 0 1 5 3 14 -11 1


koti \ vieras Flag of Denmark.svg Flag of Ireland.svg Flag of Czechoslovakia.svg Unkarin vuosina 1957–1989 käytössä ollut lippu.
Flag of Denmark.svg Tanska 2–0 0–3 3–2
Flag of Ireland.svg Irlannin tasavalta 1–1 1–2 1–2
Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia 1–0 3–0 3–3
Flag of Hungary (1957-1989; unofficial).svg Unkari 3–0 4–0 2–0


Uusinta:

3.joulukuuta 1969 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia 4-1 Flag of Hungary (1957-1989; unofficial).svg Unkari Marseille, Ranska

Tshekkoslovakia selviytyi MM-kilpailuihin.

UEFA:n lohko 3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Italy.svg Italia 4 3 1 0 10 3 +7 7
2 Flag of East Germany.svg Itä-Saksa 4 2 1 1 7 7 0 5
3 Walesin lippu Wales 4 0 0 4 3 10 -7 0


koti \ vieras Flag of Italy.svg Flag of Wales.svg Itä-Saksan lippu
Flag of Italy.svg Italia 4–1 3–0
Walesin lippu Wales 0–1 1–3
Flag of East Germany.svg Itä-Saksa 2–2 2–1

Italia selviytyi MM-kilpailuihin.

UEFA:n lohko 4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto 4 3 1 0 8 1 +7 7
2 Ulster banner.svg Pohjois-Irlanti 4 2 1 1 7 3 +4 5
3 Flag of Turkey.svg Turkki 4 0 0 4 2 13 -11 0


koti \ vieras Ulster banner.svg Flag of the Soviet Union.svg Flag of Turkey.svg
Ulster banner.svg Pohjois-Irlanti 0–0 4–1
Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto 2–0 3–0
Flag of Turkey.svg Turkki 0–3 1–3

Neuvostoliitto selviytyi MM-kilpailuihin.

UEFA:n lohko 5[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Sweden.svg Ruotsi 4 3 0 1 12 5 +7 6
2 Flag of France.svg Ranska 4 2 0 2 6 4 +2 4
3 Flag of Norway.svg Norja 4 1 0 3 4 13 -9 2


koti \ vieras Flag of France.svg Flag of Norway.svg Flag of Sweden.svg
Flag of France.svg Ranska 0–1 3–0
Flag of Norway.svg Norja 1–3 2–5
Flag of Sweden.svg Ruotsi 2–0 5–0

Ruotsi selviytyi MM-kilpailuihin.

UEFA:n lohko 6[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Belgium (civil).svg Belgia 6 4 1 1 14 8 +6 9
2 Flag of SFR Yugoslavia.svg Jugoslavia 6 3 1 2 19 7 +12 7
3 Flag of Spain.svg Espanja 6 2 2 2 10 6 +4 6
4 Flag of Finland.svg Suomi 6 1 0 5 6 28 -22 2


koti \ vieras Flag of Belgium.svg Flag of Finland.svg Flag of SFR Yugoslavia.svg Flag of Spain.svg
Flag of Belgium (civil).svg Belgia 6–1 3–0 2–1
Flag of Finland.svg Suomi 1–2 1–5 2–0
Flag of SFR Yugoslavia.svg Jugoslavia 4–0 9–1 0–0
Flag of Spain.svg Espanja 1–1 6–0 2–1

Belgia selviytyi MM-kilpailuihin.

UEFA:n lohko 7[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Germany.svg Länsi-Saksa 6 5 1 0 20 3 +17 11
2 Flag of Scotland.svg Skotlanti 6 3 1 2 18 7 +11 7
3 Flag of Austria.svg Itävalta 6 3 0 3 12 7 +5 6
4 Flag of Cyprus.svg Kypros 6 0 0 6 2 35 -33 0


koti \ vieras Flag of Cyprus.svg Flag of Scotland.svg Flag of Germany.svg Flag of Austria.svg
Flag of Cyprus.svg Kypros 0–5 0–1 1–2
Flag of Scotland.svg Skotlanti 8–0 1–1 2–1
Flag of Germany.svg Länsi-Saksa 12–0 3–2 1–0
Flag of Austria.svg Itävalta 7–1 2–0 0–2

Länsi-Saksa selviytyi MM-kilpailuihin.

UEFA:n lohko 8[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Bulgaria (1967-1971).svg Bulgaria 6 4 1 1 12 7 +5 9
2 Flag of Poland.svg Puola 6 4 0 2 19 8 +11 8
3 Flag of the Netherlands.svg Alankomaat 6 3 1 2 9 5 +4 7
4 Flag of Luxembourg.svg Luxemburg 6 0 0 6 4 24 -20 0


koti \ vieras Bulgarian vuosina 1967–1971 käytössä ollut lippu. Flag of Luxembourg.svg Flag of the Netherlands.svg Flag of Poland.svg
Flag of Bulgaria (1967-1971).svg Bulgaria 2–1 2–0 4–1
Flag of Luxembourg.svg Luxemburg 1–3 0–2 1–5
Flag of the Netherlands.svg Alankomaat 1–1 4–0 1–0
Flag of Poland.svg Puola 3–0 8–1 2–1

Bulgaria selviytyi MM-kilpailuihin.

Etelä-Amerikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Amerikan kymmenen osallistuvaa maata jaettiin kolmeen lohkoon. Lohkovoittajat selviytyivät MM-kilpailuihin.

CONMEBOL:n lohko 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Peru.svg Peru 4 2 1 1 7 4 +3 5
2 Flag of Bolivia.svg Bolivia 4 2 0 2 5 6 -1 4
3 Flag of Argentina.svg Argentiina 4 1 1 2 4 6 -2 3


koti \ vieras Flag of Argentina.svg Flag of Bolivia.svg Flag of Peru.svg
Flag of Argentina.svg Argentiina 1–0 2–2
Flag of Bolivia.svg Bolivia 3–1 2–1
Flag of Peru.svg Peru 1–0 3–0

Peru selviytyi MM-kilpailuihin.

CONMEBOL:n lohko 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Brasilian lippu Brasilia 6 6 0 0 23 2 +21 12
2 Flag of Paraguay.svg Paraguay 6 4 0 2 6 5 +1 8
3 Flag of Colombia.svg Kolumbia 6 1 1 4 7 12 -5 3
4 Flag of Venezuela.svg Venezuela 6 0 1 5 1 18 -17 1


koti \ vieras Flag of Brazil.svg Flag of Colombia.svg Flag of Paraguay.svg Flag of Venezuela.svg
Brasilian lippu Brasilia 6–2 1–0 6–0
Flag of Colombia.svg Kolumbia 0–2 0–1 3–0
Flag of Paraguay.svg Paraguay 0–3 2–1 1–0
Flag of Venezuela.svg Venezuela 0–5 1–1 0–2

Brasilia selviytyi MM-kilpailuihin.

CONMEBOL:n lohko 3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Uruguay.svg Uruguay 4 3 1 0 5 0 +5 7
2 Flag of Chile.svg Chile 4 1 2 1 5 4 +1 4
3 Flag of Ecuador.svg Ecuador 4 0 1 3 2 8 -6 1


koti \ vieras Flag of Chile.svg Flag of Ecuador.svg Flag of Uruguay.svg
Flag of Chile.svg Chile 4–1 0–0
Flag of Ecuador.svg Ecuador 1–1 0–2
Flag of Uruguay.svg Uruguay 2–0 1–0

Uruguay selviytyi MM-kilpailuihin.

Pohjois- ja Keski-Amerikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FIFA sulki Kuuban MM-karsinnoista, jolloin alueelta osallistui karsintoihin 12 maata. Maat jaettiin neljään alkulohkoon, joiden voittajat pääsivät toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella lohkovoittajat jaettiin kahteen kahden joukkueen lohkoon, joiden voittajat selviytyivät kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella jäljellä olevat kaksi joukkuetta pelasivat kahden joukkueen sarjan, jonka voittaja selviytyi MM-kilpailuihin.

CONCACAF 1.kierros omgången[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CONCACAF:n lohko 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of the United States.svg Yhdysvallat 4 3 0 1 11 6 +5 6
2 Flag of Canada.svg Kanada 4 2 1 1 8 3 +5 5
3 Flag of Bermuda.svg Bermuda 4 0 1 3 2 12 -10 1


koti \ vieras Flag of Bermuda.svg Flag of Canada.svg Flag of the United States.svg
Flag of Bermuda.svg Bermuda 0–0 0–2
Flag of Canada.svg Kanada 4–0 4–2
Flag of the United States.svg Yhdysvallat 6–2 1–0

USA selviytyi karsinnan 2.kierrokselle.

CONCACAF:n lohko 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Haiti (1964-1986).svg Haiti 4 2 1 1 9 5 +4 5
2 Flag of Guatemala.svg Guatemala 4 1 2 1 5 3 +2 4
3 Flag of Trinidad and Tobago.svg Trinidad ja Tobago 4 1 1 2 4 10 -6 3


koti \ vieras Flag of Guatemala.svg Haitin lippu (1964-1986) Flag of Trinidad and Tobago.svg
Flag of Guatemala.svg Guatemala 1–1 4–0
Flag of Haiti (1964-1986).svg Haiti 2–0 4–0
Flag of Trinidad and Tobago.svg Trinidad ja Tobago 0–0 4–2

Haiti selviytyi karsinnan 2.kierrokselle.

CONCACAF:n lohko 3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Honduras.svg Honduras 4 3 1 0 7 2 +5 7
2 Flag of Costa Rica.svg Costa Rica 4 2 1 1 7 3 +4 5
3 Flag of Jamaica.svg Jamaika 4 0 0 4 2 11 -9 0


koti \ vieras Flag of Costa Rica.svg Flag of Honduras.svg Flag of Jamaica.svg
Flag of Costa Rica.svg Costa Rica 1–1 3–0
Flag of Honduras.svg Honduras 1–0 3–1
Flag of Jamaica.svg Jamaika 1–3 0–2

Honduras selviytyi karsinnan 2.kierrokselle.

CONCACAF:n lohko 4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of El Salvador.svg El Salvador 4 3 0 1 10 5 +5 6
2 Flag of Dutch Guyana.svg Hollannin Guyana 4 2 0 2 10 9 +1 4
3 Flag of the Netherlands Antilles (1986-2010).svg Alankomaiden Antillit 4 1 0 3 3 9 -6 2


koti \ vieras Flag of El Salvador.svg Flag of the Netherlands Antilles (1986-2010).svg Hollannin Guayanan lippu
Flag of El Salvador.svg El Salvador 1–0 6–0
Flag of the Netherlands Antilles (1986-2010).svg Alankomaiden Antillit 1–2 2–0
Flag of Dutch Guyana.svg Hollannin Guyana 4–1 6–0

El Salvador selviytyi karsinnan 2.kierrokselle.

CONCACAF 2.kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohko 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Haiti (1964-1986).svg Haiti 2 2 0 0 3 0 +3 4
2 Flag of the United States.svg Yhdysvallat 2 0 0 2 0 3 -3 0


koti \ vieras Haitin lippu (1964-1986) Flag of the United States.svg
Flag of Haiti (1964-1986).svg Haiti 2–0
Flag of the United States.svg Yhdysvallat 0–1

Haiti selviytyi karsinnan 3.kierrokselle.

Lohko 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of El Salvador.svg El Salvador 2 1 0 1 3 1 +2 2
2 Flag of Honduras.svg Honduras 2 1 0 1 1 3 -2 2


koti \ vieras Flag of El Salvador.svg Flag of Honduras.svg
Flag of El Salvador.svg El Salvador 3–0
Flag of Honduras.svg Honduras 1–0

Uusinta:

26.kesäkuuta 1969 Flag of El Salvador.svg El Salvador 3-2 ja. Flag of Honduras.svg Honduras Mexico City, Meksiko

El Salvador selviytyi karsinnan 3.kierrokselle.


CONCACAF:n 3.kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Haiti (1964-1986).svg Haiti 2 1 0 1 4 2 +2 2
2 Flag of El Salvador.svg El Salvador 2 1 0 1 2 4 -2 2


koti \ vieras Flag of El Salvador.svg Haitin lippu (1964-1986)
Flag of El Salvador.svg El Salvador 0–3
Flag of Haiti (1964-1986).svg Haiti 1–2

Uusinta:

8.lokakuuta 1969 Flag of El Salvador.svg El Salvador 1-0 ja. Flag of Haiti (1964-1986).svg Haiti Kingston, Jamaika

El Salvador selviytyi MM-kilpailuihin.

Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikan karsintoihin osallistui 11 maata. FIFA sulki MM-karsinnoista Gambian ja Zairen. Ensimmäisellä kierroksella joukkueet pelasivat kaksoisottelut pääsystä toiselle kierrokselle. Ghana pääsi suoraan 2.kierrokselle. 2.kierroksella jäljellä olevat kuusi joukkuetta pelasivat kaksoisottelut, joiden voittajat selviytyivät kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella pelattiin kolmen joukkueen sarja, jonka voittaja selviytyi MM-kilpailuihin.

CAF:n 1.kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue #1   Yht.   Joukkue #2   1. osa     2. osa  
Sambian lippu Sambia 6–6 Flag of Sudan (1956-1970).svg Sudan 4–2 2–4
Flag of Morocco.svg Marokko 2–2 Flag of Senegal.svg Senegal 1–0 1–2
Flag of Algeria.svg Algeria 1–2 Flag of Tunisia.svg Tunisia 1–2 0–0
Flag of Nigeria.svg Nigeria 4–3 Flag of Cameroon.svg Kamerun 1–1 3–2
Flag of Libya.svg Libya 3–5 Flag of Ethiopia (1897-1936; 1941-1974).svg Etiopia 2–0 1–5

Uusinta:

13.helmikuuta 1969 Marokon lippu. Marokko 2-0 Flag of Senegal.svg Senegal Las Palmas, Espanja

Kaksoisotteluiden voittajat selviytyivät toiselle kierrokselle. Marokko selviytyi jatkoon uusintaottelun perusteella ja Sudan toisen ottelun maalimäärän perusteella.

CAF:n 2.kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue #1   Yht.   Joukkue #2   1. osa     2. osa  
Flag of Tunisia.svg Tunisia 0–0 Flag of Morocco.svg Marokko 0–0 0–0
Flag of Ethiopia (1897-1936; 1941-1974).svg Etiopia 2–4 Flag of Sudan (1956-1970).svg Sudan 1–1 1–3
Flag of Nigeria.svg Nigeria 3–2 Flag of Ghana.svg Ghana 2–1 1–1

Uusinta:

13.kesäkuuta 1969 Marokon lippu. Marokko 2-2 Flag of Tunisia.svg Tunisia Marseille, Ranska

Kaksoisotteluiden voittajat selviytyivät kolmannelle kierrokselle. Marokko ja Tunisia olivat uusintaottelunkin jälkeen tasoissa. Marokko selviytyi jatkoon kolikonheiton perusteella.

CAF:n 3.kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Morocco.svg Marokko 4 2 1 1 5 3 +2 5
2 Flag of Nigeria.svg Nigeria 4 1 2 1 8 7 +1 4
3 Flag of Sudan (1956-1970).svg Sudan 4 0 3 1 5 8 -3 3


koti \ vieras Flag of Morocco.svg Flag of Nigeria.svg Sudanin lippu (1956-1970)
Flag of Morocco.svg Marokko 2–1 3–0
Flag of Nigeria.svg Nigeria 2–0 2–2
Flag of Sudan (1956-1970).svg Sudan 0–0 3–3

Marokko selviytyi MM-kilpailuihin.

Aasia ja Oseania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasian ja Oseanian alueen karsintoihin osallistui myös Rhodesia. Pohjois-Korea vetäytyi karsinnoista, koska he kieltäytyivät pelaamasta Israelissa. Israel, Rhodesia ja Uusi-Seelanti pääsivät suoraan toiselle kierrokselle. Australia, Etelä-Korea ja Japani pelasivat ensimmäisellä kierroksella alkulohkon, jonka voittaja selviytyi toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella neljä joukkuetta jaettiin kahteen ottelupariin, jotka pelasivat toisaan vastaan kahdesti. Näistä ottelupareista voittajat jatkoivat kolmannelle kierrokselle yhteistuloksella. Yhteistuloksen oltua tasan, toisessa parissa pelattiin uusintaottelu. Kolmannella kierroksella joukkueet pelasivat toisiaan vastaan kotona ja vieraissa ja voittaja selviytyi otteluiden yhteistuloksella MM-kilpailuihin.

AFC/OFC 1.kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkien otteluiden pelipaikkana oli Soul

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Australia.svg Australia 4 2 2 0 7 4 +3 6
2 Flag of South Korea.svg Etelä-Korea 4 1 2 1 6 5 +1 4
3 Flag of Japan.svg Japani 4 0 2 2 4 8 -4 2


koti \ vieras Flag of Australia.svg Flag of Japan.svg Flag of South Korea.svg
Flag of Australia.svg Australia 3–1 2–1
Flag of Japan.svg Japani 2–2 1–1
Flag of South Korea.svg Etelä-Korea 1–1 2–0

Australia selviytyi toiselle kierrokselle.

AFC/OFC 2.kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohko 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki ottelut pelattiin Mosambikissä.

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Australia.svg Australia 2 0 2 0 1 1 0 2
2 Flag of Rhodesia.svg Rhodesia 2 0 2 0 1 1 0 2


koti \ vieras Flag of Australia.svg Flag of Rhodesia.svg
Australian lippu Australia 1–1
Flag of Rhodesia.svg Rhodesia 0–0

Uusinta:

29.marraskuuta 1969 Flag of Rhodesia.svg Rhodesia 1-3 Flag of Australia.svg Australia Lourenço Marques, Mosambik

Australia selviytyi kolmannelle kierrokselle.

Lohko 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki ottelut pelattiin Tel-Avivissä.

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Israel.svg Israel 2 2 0 0 6 0 +6 4
2 Flag of New Zealand.svg Uusi-Seelanti 2 0 0 2 0 6 -6 0


koti \ vieras Flag of Israel.svg Flag of New Zealand.svg
Flag of Israel.svg Israel 4–0
Flag of New Zealand.svg Uusi-Seelanti 0–2

Israel selviytyi kolmannelle kierrokselle.

AFC/OFC 3. kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1 Flag of Israel.svg Israel 2 1 1 0 2 1 +1 3
2 Flag of Australia.svg Australia 2 0 1 1 1 2 -1 1


koti \ vieras Flag of Australia.svg Flag of Israel.svg
Flag of Australia.svg Australia 1–1
Flag of Israel.svg Israel 1–0

Israel selviytyi MM-kilpailuihin.

MM-kilpailuihin selviytyneet joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • RSSSF Viitattu 18.9.2013
  • RSSSF Viitattu 18.9.2013