Vuoden 1780 suuri hurrikaani

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vuoden 1780 suurta hurrikaania pidetään eniten uhreja vaatineena Atlantin trooppisena pyörremyrskynä. Noin 22 000 ihmistä kuoli, kun myrsky pyyhkäisi Martiniquen, Sint Eustatiuksen ja Barbadoksen yli lokakuun 10. ja 16. päivien välillä. Myrsky aiheutti tuhansia kuolemia myös merellä.

Myrsky[muokkaa]

Hurrikaani iski Karibialle Amerikan itsenäisyyssodan aikana ja verotti brittien ja ranskalaisten alueella olevia laivastoja rankalla kädellä. Brittiläisen amiraali George Rodneyn komentava laivasto, joka oli matkalla New Yorkista Länsi-Intian saaristoon, joutui hajalleen myrskyn voimasta. Saavuttuaan Barbadokselle amiraali Rodney havaitsi kahdeksan kahdestatoista sinne jättämästään aluksesta uponneen ja suuren osan niiden miehistöistä hukkuneen.

Vahinkoja tutkimaan lähetetty brittiläinen tiedustelija raportoi, että myrsky oli pyörinyt Barbadoksen yllä kaksi päivää. Tuho oli niin suurta, että tiedustelija luuli alueella olleen myrskyn lisäksi myös maanjäristys. Saari oli kuin pyyhkäisty tasaiseksi. Kymmenet merellä myrskyn aikana olleet kalastusalukset jäivät sille tielleen. Melkein jokainen saarelainen menetti jonkin perheenjäsenen myrskyssä.

Katso myös[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]