Blanfordinkettu
| Blanfordinkettu | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Koiraeläimet Canidae |
| Suku: | Ketut Vulpes |
| Laji: | cana |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Vulpes cana |
|
.svg) Blanfordinketun levinneisyysalue |
|
| Katso myös | |
Blanfordinkettu eli mustatäpläkettu (Vulpes cana)[2] on kettujen sukuun kuuluva petoeläin. Lajia tavataan laajalla alueella Lounais-Aasiassa ja Arabian niemimaalla. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen elinvoimaiseksi lajiksi.
Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Blanfordinketun kuvaili tieteelle William Thomas Blanford vuonna 1877.[1] Laji on läheistä sukua aavikkoketulle.[3]
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Blanfordinkettu on kooltaan pieni. Kooltaan se on hieman suurempi kuin aavikkokettu, mutta pienempi kuin hiekkakettu. Tavallinen kettu on huomattavasti kookkaampi. Naaraat ovat hieman uroksia pienempiä. Urosten paino on 0,8–1,4 kg ja naaraiden 0,8–1,6 kg. Ruumiinpituus on uroksilla 38,5–47 cm ja naarailla 38,5–45 cm. Kettujen korkeus on 26–28 cm. Jalat ovat lyhyet. Turkki on väritykseltään ruskehtavan harmaa. Poikaset ovat nuorena hieman aikuisia tummempia. Talvisin turkki on paksu, ja kesäisin ohuempi ja vaaleampi. Naama on kapea ja kuono terävä. Ylähuulesta silmiin kulkee musta juova. Silmät ovat tummat ja korvat suuret. Häntä on tuuhea ja hännänpää voi olla musta tai valkoinen.[3]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Blanfordinketun levinneisyysalue käsittää osia Afganistanista, Iranista, Israelista, Jordaniasta, Omanista, Pakistanista, Palestiinasta, Saudi-Arabiasta, Turkmenistanista, Yhdistyneistä arabiemiirikunnista, Jemenistä ja Egyptissä Siinain niemimaasta. Esiintyminen Afganistanissa tunnetaan lähinnä kaupattujen nahkojen perusteella. Lajia saatetaan tavata myös Tadžikistanissa ja Syyriassa. Lajin oletettiin sitä kuvailtaessa esiintyvän vain Lounais-Aasiassa, mutta vuonna 1981 sitä tajuttiin esiintyvän Israelissa ja myöhemmin löytyi kantoja myös Arabian niemimaan muista osista.[1]
Lajia tavataan yleensä vuoristoisilla kuivilla alueilla tyypillisesti alle 2 000 metrin korkeudella merenpinnasta. Niitä esiintyy jyrkillä kallioilla, kivikoilla ja kanjoneilla.[1]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Blanfordinketut elävät yleensä yksin, mutta lisääntymisaikana ne muodostavat myös pareja. Aktiivisia ne ovat yleensä öisin hämärtän laskeutumisen jälkeen. Jopa pariutuneet ketut liikkuvat yleensä yksin, vaikka ne käyttävät samaa pesäkoloa. Parina ketut käyttävät noin 1,6 km² kokoista aluetta metsästäessään. Ne käyttävät ravinnokseen tavallisesti hyönteisiä ja hedelmiä, mutta ne saalistavat myös pieniä nisäkkäistä, matelijoita ja lintuja. Niiden mahdollisia petoeläimiä ovat tavallinen kettu, kotkat ja pöllöt. Blanfordinketut säikähtävät helposti ääniä ja juoksevat matalana nopeasti pakoon.[3]
Blanfordinketut lisääntyvät joulukuun ja helmikuun välisenä aikana. Naaraan tiineys kestää 50–60 päivää ja pentuja on kerrallaan 1–3. Pesät sijaitsevat tavallisesti kallionkoloissa. Pentujen kasvatuksen lisäksi kolot toimivat suojana päivisin vuoden ympäri. Vanhemmat eivät tuo pennuilleen lainkaan ruokaa, vaan niiden on opittava metsästämään itse naaraan imetettyä niitä 30–45 päivää. Sukukypsiä pennuista kasvaa 8–12-kuukauden ikäisinä. Luonnossa ne elävät 5-vuotiaiksi ja vankeudessa 10-vuotiaiksi.[3]
Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt blanfordinketun elinvoimaiseksi lajiksi. Se kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen II. Sitä tavataan suhteellisen laajalla alueella ja paikoittain runsaasti. Kannat ovat kuitenkin voineet laskea tietyillä alueilla. Lajilla ei ole täysin selviä uhkia, mutta mahdollisesti sen kannat saattavat kärsiä elinympäristöjen tuhoutumisesta esimerkiksi asutuksen leviämisen ja matkailun kautta. Esimerkiksi turkisten kauppa ei ole kovin yleistä. Beduiinit ovat käyttäneet ketunlihaa lääkkeenä ja keränneet ketunhäntiä. Laji on suojeltum kokonaan Israelissa ja sen metsästys on kielletty Yhdistyneissä arabiemiirkunnissa ja Omanissa. Lajia tavataan useilla suojelluilla alueilla.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Hoffmann, M. & Sillero-Zubiri, C.: Vulpes cana IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2015. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 17.3.2020. (englanniksi)
- ↑ Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 62–67. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 1, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
- ↑ a b c d José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 206–207. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Laji.fi: Mustatäpläkettu (Vulpes cana)
- ITIS: Vulpes cana (englanniksi)
|