Volksmarine

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Volksmarinen sota-alusten lippu

Volksmarine (suom. Kansanlaivasto) oli entisen Saksan demokraattisen tasavallan merivoimat. Se oli osa Kansanarmeijaa, Nationale Volksarmee (NVA):ta. Se perustettiin vuonna 1956 vastapainoksi Saksan liittotasavallan merivoimille Deutsche Marinelle.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Volksmarinen laivastoparaati Rostockissa 1979

Neuvostoliiton valvonnassa ollut Saksan itäinen osa julistautui 7. lokakuuta 1949 Saksan demokraattiseksi tasavallaksi. Neuvostoliiton valvontakomission korvannut sotilasneuvonantajan organisaatio ryhtyi uudelleenaseistamaan maata. Organisaatio muun muassa tuki helmikuussa 1950 DDR:n sisäasianministeriön alaisen Hauptverwaltung Seepolizein perustamisessa, jonka ensimmäinen laivue muodostettiin toukokuussa tanskalaisesta kalastuksenvalvontaan suunnitellusta Hvidbjörnenistä, kuudesta R-veneestä ja mahdollisesti muutamasta Neuvostoliiton palauttamasta Flugsicherungsbootesta. Saksan kommunistit olivat suunnitelleet varsinaisen laivaston muodostamista ja sille oli tilattu ensimmäiset alukset jo 1. maaliskuuta 1949.[1]

Valtion taloudellisista ongelmista huolimatta 1951 luotiin kunnianhimoinen viisivuotissuunnitelma, jonka mukaan teollisuuden tuotantokapasiteetti piti kaksinkertaistaa vuoteen 1955 mennessä.[1] 1. heinäkuuta 1952 uudelleennimettiin Volkspolizei-See:ksi (suom. Kansanpoliisi–Meriosasto). Kun Saksan demokraattinen tasavalta perusti Kansanarmeijan 1. maaliskuuta 1956 Kansanpoliisin merellisestä osasta muodostettiin Verwaltung Seestreitkräfte der NVA (suom. Kansanarmeijan merivoimat), jonka vahvuus oli 10 000 miestä.

Marraskuussa 1960 Kansanarmeijan merijoukot nimettiin virallisesti Kansanlaivastoksi (Volksmarine). Seuraavina vuosina laivasto vastaanotti lukuisia sota-aluksia joista suurin osa oli kotimaassa rakennettuja. Ainoastaan rannikkopuolustusalukset ja jotkin torpedoveneet olivat hankittu Neuvostoliitosta, kuten myös kaikki helikopterit. Lisäksi Puolasta hankittiin joitakin apualuksia.

Saksan demokraattisen tasavallan lakattua olemasta sen Volksarmee ja sen mukana Volksmarine liitettiin liittotasavallan Bundeswehriin 1990.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Volksmarine.
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1947–1995. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1995. ISBN 0-85177-605-1. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Gardiner, Robert s. 133
Tämä Saksaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.