Volgan–Itämeren vesitie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Volgan–Itämeren vesitie

Volgan–Itämeren vesitie (ven. Волго-Балтийский водный путь, Volgo-Baltijski vodnyi put) on Volgan ja Itämeren yhdistävä vesireitti ja kanavajärjestelmä Venäjällä. Se johtaa Volgalta Rybinskin tekojärven, Šeksnajoen, Valkeajärven, Kovža- ja Vytegrajokien kautta Äänisjärvelle sekä Syvärijoen, Laatokan ja Nevajoen kautta Suomenlahdelle. Reitin pituus on noin 1100 kilometriä. Ääniseltä on yhteys Vienanmeren–Itämeren kanavan kautta Vienanmerelle.[1]

Aikaisemmin Marian kanavajärjestelmänä (ven. Мариинская водная система, Mariinskaja vodnaja sistema) tunnettu keinotekoinen vesireitti valmistui vuonna 1810. Vuonna 1828 avattu Vienanjoen kanava yhdisti sen Suhona- ja Vienanjokien kautta Vienanmereen. Valkeajärven, Äänisen ja Laatokan eteläpuolitse kaivettiin tasapohjaisten alusten liikennöintiä helpottaneet kanavat, kuten Laatokan kanava.[2]

Aikansa teknisenä saavutuksena huomattava ja taloudellisesti merkittävä Marian kanavajärjestelmä osoittautui vanhentuneeksi 1900-luvun alussa, joten sitä alettiin suunnitella korvattavaksi uudella.[3] Järjestelmän rakennustyöt kestivät 1960-1964 ja sen nimenä oli V. I. Leninin Volgan–Itämeren vesitie aina Neuvostoliiton loppuun saakka.

Volgan–Itämeren vesitie käsittää viisi sulkujärjestelmää, joista neljä sijaitsee vedenjakajan pohjoispuolella ja yksi Šeksnalla[3]. Sitä pitkin voivat kulkea 5000 tonnin alukset. Vesireittiä käytetään tavaraliikenteessä sekä Pietarista Volgalle suuntautuvassa risteilymatkailussa. Matka Tšerepovetsista Pietariin kestää 2,5–3 vuorokautta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 5, s. 295–296. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1971.
  2. Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 123–124. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
  3. a b Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 5, s. 296. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1971.
  4. Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 124. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]