Vladimir de Pachmann
Vladimir de Pachmann (27. heinäkuuta 1848 Odessa, Venäjä – 6. tammikuuta 1933 Rooma, Italia)[1] oli venäläinen pianisti, joka tunnettiin Chopinin musiikin tulkinnoistaan ja erikoisista tempuistaan konserttilavalla.[2]
Vladimir de Pachmannin merkittävin opettaja oli Joseph Dachs Wienissä. Kierrettyään nuorena Venäjän konserttilavoja hän keskeytti 1869 esiintymisensä kahdeksaksi vuodeksi oltuaan tyytymätön edistymiseensä. Intensiivisen opiskelun jälkeen de Pachmann palasi Euroopan konserttilavoille ja saavutti ilmiömäistä menestystä. Hän keskittyi alusta alkaen esittämään Frédéric Chopinin teoksia, ja aikalaiskuvaukset kertovat hänen äärimmäisen hienostuneesta kosketuksestaan, samettisista pianissimoistaan ja soittonsa poikkeuksellisesta persoonallisesta vetovoimasta. Elämänsä loppupuolella de Pachmann teki useita levytyksiä, joissa kuitenkin esiintyy runsaasti vääriä ääniä, helpotuksia ja ylettömiä vapauksia. Parhaimmillaan hän on levytyksissään helpoissa pikkukappaleissa, kuten Chopinin masurkoissa.[2]
De Pachmann oli myös kuuluisa ulkomusiikillisista tempuistaan konserteissaan. Soittonsa ohessa hän puhui, mutisi, irvisteli ja luennoi. Hän saattoi keskeyttää kappaleen kysyäkseen kuulijoilta, mitä nämä pitivät hänen tulkinnastaan. Kun yleisö sitten osoitti suosiotaan, de Pachmann haukkui kuulijoita kuuroiksi ja julisti nyt soittavansa niin kuin vain de Pachmann osaa. Hänellä oli tapana säätää loputtomiin pianotuolin korkeutta. Joskus hän haki tuolille paksun kirjan, ja kun korkeus ei häntä vieläkään tyydyttänyt, hän repäisi kirjasta yhden ainoan sivun, asetti sen tuolille ja istui itse vihdoin tyytyväisenä sen päälle. Kollegansa Leopold Godowskyn konsertissa de Pachmann ryntäsi yleisöstä lavalle ja ryhtyi opettamaan Godowskya, miten kappale kuului soittaa. Demonstraationsa päätyttyä de Pachmann valisti yleisöä, ettei olisi tehnyt tätä kenelle tahansa pianistille, mutta Godowsky oli "toiseksi suurin elävä pianisti". Ennen konserttejaan de Pachmannilla oli tapana kastaa jokainen sormi juhlallisesti brandylasiin. Hänen mielestään lehmien lypsäminen oli paras sormiharjoitus, mikä on keksitty.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Harold C. Schonberg: The Great Pianists, s. 518. Simon & Schuster, 1987. ISBN 0-671-63837-8. (englanniksi)
- ↑ a b c Harold C. Schonberg: The Great Pianists, s. 332-336. Simon & Schuster, 1987. ISBN 0-671-63837-8. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||
