Visuaalinen lukutaito

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Peto jahtaa ihmistä. Yksityiskohta Bhimbetkan kalliomaalauksista Intiassa.

Visuaalinen lukutaito tarkoittaa taitoja ja sellaisten käsitteiden hallintaa, joita tarvitaan, jotta voidaan kokonaisvaltaisesti ymmärtää visuaalista kulttuuria. Visuaalista lukutaitoa voidaan pitää kuvallista lukutaitoa laajempana käsitteenä. Visuaalinen lukutaito pitää sisällään kuvallisen alueen lisäksi koko visuaalisen ympäristön, kuten esimerkiksi muodin, teollisen muotoilun, arkkitehtuurin ja katukuvan sekä erilaiset visuaaliset mediat ja mainonnan. Visuaalisella lukutaidolla voidaan viitata myös taitoihin ja tietämykseen, joita edellytetään, jotta olisi mahdollista ymmärtää visuaalisesti välitettyjä viestejä kuten esimerkiksi liikennemerkkejä tai muita symboleja. Visuaalinen lukutaito perustuu laajalle ”teksti”-käsitykselle, jonka mukaan myös kuvista, audiovisuaalisista esityksistä tai vaikkapa rakennetusta ympäristöstä voidaan lukea esiin erilaisia merkityksiä.[1] Vaikka nykyaikana puhutaan kulttuurin vahvasta visualisoitumisesta ja kuvallisesta käänteestä, visuaalista lukutaitoa on tarvittu ja käytetty kautta aikojen. Kalliomaalausten merkityksiä ymmärtääkseen on niiden tulkitsija tarvinnut juurikin visuaalista lukutaitoa.

Visuaalisen lukutaidon kehitys alkaa varhaislapsuudessa, kun lapsi alkaa liittää näkemäänsä merkityksiä, joista vahvimmat ovat visuaalisia. Myöhemmin kieli ja visuaalinen lukutaito alkavat kehittyä rinnakkain eivätkä ne erotu toisistaan missään vaiheessa. Länsimainen kulttuuri korostaa kirjallista lukutaitoa. Reijo Kupiainen on todennut, että ensimmäinen oppimamme lukutaito on kuitenkin visuaalista.[2][3] Vaikka visuaalisten viestien vastaanottaminen ei aina vaadikaan minkään tietyn merkkijärjestelmän varsinaista opettelua, ei kyky ymmärtää esimerkiksi valokuvia tai televisio-ohjelmia ole sisäsyntyistä. Katsomisen tavat ja kuvan esittämisen konventiot opimme elämämme aikana usein osana muita arkipäivän taitoja. Visuaalisen esittämisen ja katsomisen tavat ovat myös kulttuurisidonnaisia. Tämän vuoksi länsimaisiin (usein lähinnä yhdysvaltalaisiin) elokuviin ja televisio-ohjelmiin tottuneen saattaa olla hankalaa seurata esimerkiksi eteläamerikkalaisia televisiosarjoja tai intialaisia elokuvia. Kuvallisen kerronnan ymmärtäminen on osa visuaalista lukutaitoa ja se vaatii harjoittelua ja kerronnan tapoihin totuttelua.

Visuaaliseen lukutaitoon alettiin kiinnittää tarkempaa huomiota 1960-luvulla, jolloin Yhdysvalloissa perustettiin International Visual Literary Association (IVLA). Järjestö on ottanut huomioon visuaalisen lukutaidon moninaisuuden ja koonnut yhteen useiden alojen asiantuntijoita. Tästä esimerkkejä ovat psykologit, sosiologit, taiteilijat, informaatikot, graafikot ja opettajat. Suomessa keskustelu alkoi 1980-luvulla, mutta aiheeseen liittyvä tutkimus on jäänyt vähemmälle. Visuaalinen lukutaito on usein jäänyt medialukutaidon käsitteen alle.[4]

Sen lisäksi että visuaalinen lukutaito edesauttaa ymmärtämään visuaalisesti välittyvää informaatiota, voidaan ajatella, että visuaaliseen lukutaitoon kuuluu myös ymmärrys siitä, että myös visuaalinen on (lähes) aina jonkun tuottamaa ja tällä jollakin on tietty viesti, jonka hän haluaisi välittää ja tietyt tarkoitusperät tämän viestin välittämiseen. Toisaalta jälkistrukturalistinen ranskalainen filosofia on kyseenalaistanut tekijän tuottamien ”viestien” välittymisen katsojalle tai vastaanottajalle. Roland Barthesin teos Tekijän kuolema – Tekstin syntymä[5] on avannut käsityksiä, joissa tekstin lukija – oli hän sitten visuaalisen tekstin tai sanallisen tekstin lukija – on myös lopullinen teoksen tulkitsija. Tämä on erityisen keskeistä visuaalisessa, kulttuurisidonnaisessa yhteisöllisessä kommunikaatiossa. Edes valokuva tai dokumentaarinen videokuva eivät ole täydellisiä eivätkä objektiivisia representaatioita kuvaamastaan kohteesta, vaan niitä tuotettaessa on valittu ainakin kuvakulma ja rajaus, jotta ne välittäisivät toivotunlaisen viestin tai katsojan tulkinnan. Visuaaliseen lukutaitoon sisältyy siis myös kyky ymmärtää tarjottuun informaatioon liittyviä valtaprosesseja ja nähdä vaihtoehtoisia visuaalisia järjestyksiä sekä haastaa kulttuurisia itsestäänselvyyksiä[6].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Barthes, Roland: Tekijän kuolema – Tekstin syntymä. Tampere: Vastapaino, 1993. ISBN 951-9066-68-3.
  • Pentikäinen, Leena, Ruhala, Anu & Niinistö, Henna (toim.): Mediametkaa! Osa 2 – Kasvattajan matkaopas lasten mediamaailmaan. Helsinki: Mediakasvatuskeskus Metka ry., 2007. ISBN 978-952-99912-0-4.
  • Rossi, Leena-Maija & Seppä, Anita (toim.): Tarkemmin katsoen – Visuaalisen kulttuurin lukukirja. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-009-1.
  • Seppänen, Janne: Katseen voima – Kohti visuaalista lukutaitoa. Tampere: Vastapaino, 2001.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rossi & Seppä (toim.) 2007, s. 39.
  2. Pentikäinen, Ruhala & Niinistö (toim.) 2007, s. 19.
  3. Seppänen 2001, s. 192.
  4. Seppänen 2001, s. 19, 140.
  5. Barthes 1993.
  6. Seppänen 2001, s. 148, 224.