Visingsö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koordinaatit: 58°3′N, 14°21′E

Kartta Visingsöstä vuodelta 1928.
Näsin linnan rauniot sijaitsevat saaren eteläpäässä.

Visingsö on saari Ruotsissa. Se sijaitsee Ruotsin toiseksi suurimman järven Vätternin eteläosassa kuuluen Jönköpingin kuntaan ja Jönköpingin lääniin. Kooltaan Visingsö on 25 neliökilometriä, joten se on Ruotsin 33. suurin saari. Saaren pituus on 14 kilometriä ja sen suurin leveys on 3 kilometriä. Saarelta on 30 kilometrin matka etelään Jönköpingiin ja 6 kilometrin matka Vätternin itärannalla sijaitsevaan Grännaan. Grännasta on saarelle lauttayhteys. Vuonna 2011 saarella oli 736 asukasta.

Saari on aikaisemmin muodostanut Visingsön pitäjän, jonka seuraajia olivat Visingsön seurakunta ja Visingsön maalaiskunta. Maalaiskunta säilyi itsenäisenä vuoden 1952 kuntauudistuksessa, mutta vuoden 1971 kuntauudistuksessa siitä tuli osa Jönköpingin kuntaa. Seurakunta on edelleen itsenäinen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brahehusin linnanraunioilta otettu panoraamakuva Visingsöstä.
Brahehusin linnanraunioilta otettu panoraamakuva Visingsöstä.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Visingsö  –  Myös artikkeleista Visingsö landskommun ja Visingsö församling.
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.