Virtuosi di Kuhmo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Virtuosi di Kuhmo (VdK) on suomalainen kamariorkesteri. Se on perustettu 1992.

Orkesterin perustaja on viulisti-kapellimestari Péter Csaba, joka on johtanut pääosin orkesterin konsertit ja levytykset. Orkesteri perustettiin Kuhmon kamarimusiikkijuhlien yhteydessä toimineen samannimisen orkesterin perinteiden jatkajaksi, mutta myöhemmin se on itsenäistynyt omaksi riippumattomaksi kokoonpanokseen, jolla on oma organisaatio ja ohjelmasuunnittelu.

Virtuosi di Kuhmo on esiintynyt merkittävimmissä suomalaisissa kaupungeissa ja musiikkijuhlilla. Lisäksi se on esiintynyt suurimmissa Euroopan maissa sekä Venäjällä ja Japanissa. Orkesteri on tehnyt seitsemän levytystä. Orkesterin levytyksistä Vivaldi: Neljä vuodenaikaa ja Kaanaanmaa ovat Suomessa ylittäneet kultalevyrajan. Orkesteri on levyttänyt Ondinelle ja EMIlle, ja sillä on tekeillä kahdeksas levy,selvennä jonka julkaisee saksalainen CPO-yhtiö.

Muusikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. viulu
2. viulu
  • Emma Vähälä
  • Maaria Leino
  • Eriikka Maalismaa
  • Pauliina Valtasaari
  • Kati Kuusava
Alttoviulu
  • Atte Kilpeläinen
  • Olli Kilpiö
  • Tuomas Huttunen
Sello
  • Mikko Ivars
  • Jussi Viitala
  • Anne Lagercrantz
  • Joel Laakso
Basso
  • Jarkko Uimonen
  • Teemu Kauppinen

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aulis Sallinen: Chamber Music III, IV, V, Introduction & Tango Overture (CPO; tulossa)
  • Kaanaanmaa Jukka Perko, John Storgårds, 2002 EMI/Blue Note
  • Vivaldi: Vuodenajat, Pekka Kuusisto, 1999 ODE939-2
  • Bartók: Divertimento, Romanialaiset tanssit, Rózsa: Konsertto jousille, Peter Csaba, 1998 ODE 919-2
  • Schnittke: Pianokonsertto, Viulukonsertto, Viulusonaatti, Ralf Gothóni, Mark Lubotsky, Irina Schnittke, 1997 ODE893-2
  • Tšaikovski: Souvenir de Florence, Janácek: Sarja jousille, Peter Csaba, 1996 ODE 889-2
  • Sibelius: Teokset jousiorkesterille, Peter Csaba, ODE 830-2 1994
  • Mendelssohn, Haydn: Konsertot viululle, pianolle ja jousille, Peter Csaba, Ralf Gothóni, ODE 810-2 1993

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]