Virginiantuomi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Virginiantuomi
ChokecherrySK.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Ruusukasvit Rosaceae
Suku: Prunus
Laji: virginiana
Kaksiosainen nimi
Prunus virginiana
L. [1]
Levinneisyyskartta
Prunus virginiana range map.svg
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Virginiantuomi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Virginiantuomi Commonsissa

Virginiantuomi (Prunus virginiana) on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva pienikokoinen, kesävihanta pensas tai puu, joka kuuluu Prunus-sukuun ja ruusukasvien heimoon. Se on suosittu koristekasvi, joka tunnetaan parhaiten mantelin tuoksuisista kukistaan ja syötävistä, kirsikoita muistuttavista marjoistaan.[1] Virginiantuomen englanninkielinen nimi chokecherry eli ’tukehduskirsikka’ viittaa sen marjojen kitkerään makuun.[2]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukinnot puhkeavat lehdekkäisiin vuosikasvaimiin.

Virginiantuomi on juurivesallinen, oraton pensas tai pieni puu, joka kasvaa 2–9 metriä korkeaksi ja muodostaa usein tiheikköjä.[2][3] Great Basinin alueella se voi kasvaa jopa 12 metriä korkeaksi ja rungoltaan 20 senttimetriä paksuksi.[1] Sillä on monihaarainen runko, pystyt tai siirottavat haarat, harmaan- tai punertavanruskea kuori, juurakkomainen maavarsi ja laaja juuristo.[1][3]

Nuori haararanka on kalju, ja kapeakorvakkeiset lehdet sijaitsevat varrella kierteisesti.[3][4] Lehtiruodit ovat 1–2 senttimetriä pitkiä ja kärjestään 2–6-nystyisiä. Lehtilapa on 4–12 senttimetriä pitkä, leveänsoikea tai vastapuikea, sahalaitainen, pyöreä- tai leveänsuippotyvinen ja kärjestä lyhytsuippuinen; laitahampaat ovat hyvin suippoja. Lehtien yläpinta on vihreä, heikosti kiiltävä ja sileä – alta ne ovat sinertävän- tai harmaanvihreitä ja kaljuja, joskus suonihangoista karvaisia.[3]

Virginiantuomi on yksikotinen kasvi, joka kukkii huhti–heinäkuussa pian lehtien puhkeamisen jälkeen.[2][3][4] Sillä on valkoiset kukat, jotka muodostavat 7–15 senttimetriä pitkiä, tiheitä terttuja lehdekkäisiin vuosikasvaimiin.[1][2][3] Kukat ovat säteittäisiä ja maljakehämäisiä, ja niiden verhiö on jakaantunut viiteen kolmiomaiseen ja tylppään liuskaan, jotka ovat kukkapohjuksen pituisia ja nysty- ja hammaslaitaisia. Teriö muodostuu viidestä yksittäisesta terälehdestä, jotka ovat pyöreitä ja vain 2,5–4 millimetrin pituisia. Kukat ovat kaksineuvoisia ja niissä on paljon pitkiä heteitä mutta vain yksi emi. Hedelmä on noin 1 senttimetrin mittainen, tummanpunainen, harvoin musta tai likaisenvalkoinen luumarja, jonka sisällä on yksi sileä siemen.[3][4] Villieläimet sekä painovoima levittävät siemenet puun ympäristöön. Virginiantuomi lisääntyy myös suvuttomasti maavarresta kasvavien tyvivesojen avulla.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoiset kukat tuoksuvat mantelille ja muodostavat tiheitä terttuja.

Virginiantuomea tavataan miltei kaikkialla Yhdysvalloissa ja Kanadan eteläosissa.[1] Siitä tunnetaan seuraavat kaksi maantieteellistä muunnosta:[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virginiantuomi menestyy parhaiten runsasravinteisessa, kosteassa ja melko happamassa maaperässä, joka läpäisee hyvin vettä.[1][2] Se sietää hyvin varjostusta, vaikka kasvaakin yleensä tuoreissa, runsasravinteisissa metsänreunoissa, pienillä aukioilla, jokivarsipensaikoissa ja tienvarsilla.[1][3]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virginiantuomen puuaines on raskasta, kovaa ja tiheäsyistä, mutta sitä hyödynnetään teollisesti vain vähän rungon ohuuden takia. Sen sijaan se on suosittu koristekasvi mantelille tuoksuvien kukkiensa ansiosta. Sitä istutetaan myös paljon tuulensuojaksi preerialla, tasankoalueilla ja läntisillä vuorilla. Sen marjat ovat hyvin happamia mutta muuttuvat ylikypsinä makeiksi. Niistä tehdään muun muassa viiniä, siirappia, hyytelöä ja hilloa. Pohjois-Amerikan intiaanit valmistivat marjoista ravitsevaa pemmikaania ja hoitivat niillä vilustumisen oireita. Paiutet hauduttivat lehdistä ja vuosikasvaimista teetä, jolla hoidettiin vilustumista sekä reumatismia.[1][2]

Virginiantuomen oksia peittää usein rengaskehrääjien kutoma hopeanhohtoinen seitti.[2] Kotieläimet syövät joskus sen lehtiä, lampaat enemmän kuin lehmät. Ne ovat myös tärkeää talviravintoa muulipeuroille, joita elää Kalliovuorten ja Kaskadien välissä sekä Suurten tasankojen pohjoisosissa. Vastapuhjenneet lehdet sisältävät runsaasti prunasiinia, joka muuttuu ruoansulatuskanavassa vaaralliseksi sinihapoksi ja tappaa silloin tällöin kotieläimiä. Lehtien prunasiinipitoisuus kuitenkin vähenee kesän aikana ja marjojen kypsyessä ne ovat yleensä jo vaarattomia.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko & Peter M. A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Kathleen A. Johnson: Prunus virginiana Fire Effects Information System. USDA Forest Service. Viitattu 25.6.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Prunus virginiana Native Plant Database. The University of Texas at Austin. Viitattu 25.6.2011. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h Alanko et al. 1992, s. 200.
  4. a b c Alanko et al. 1992, s. 191.
  5. Prunus virginiana information from NPGS/GRIN GRIN Taxonomy for Plants. Germplasm Resources Information Network. Viitattu 25.6.2011. (englanniksi)
  6. Prunus virginiana var. demissa information from NPGS/GRIN GRIN Taxonomy for Plants. Germplasm Resources Information Network. Viitattu 25.6.2011. (englanniksi)
  7. Prunus virginiana var. virginiana information from NPGS/GRIN GRIN Taxonomy for Plants. Germplasm Resources Information Network. Viitattu 25.6.2011. (englanniksi)