Viranomaisyhteistyö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulli, rajavartiolaitos ja poliisi tarkastamassa rekka-autoa

Viranomaisyhteistyö on erityisesti 1990-luvun aikana esille noussut verkostoitumisen muoto. Siinä viranomaiset toimivat yli omien organisaatioiden rajojen yhteistoiminnassa ja tietoa toisilleen jakaen. Viranomaisyhteistyö voi olla valtioiden (vast.) välistä tai valtion tai sen osan sisällä tapahtuvaa. Yleensä sillä tarkoitetaan eri viranomaisien välistä yhteistoimintaa ja tiedon jakamista, mutta se voi tapahtua myös saman viranomaisalan sisällä, mutta eri valtioiden välisenä. Jälkimmäisestä on esimerkki Europolin toiminta.

Syinä viranomaisyhteistyön kasvuun voidaan nähdä mm:

  • jatkuva resurssien pieneneminen, jolloin on etsittävä aivan uusia ratkaisuja
  • vaatimukset viranomisten tehokkaammasta toiminnasta mm. erilaisten onnettomuuksien ja skandaalien yhteydessä
  • kompleksisuuden kasvaminen viranomaistoiminnassa, jolloin yhden viranomaisen omien asioiden hoitaminen vaatii laajempaa tietoa ja yhteistoimintaa oman organisaation rajojen yli ja usein myös valtion rajojen yli, esimerkkinä kansainvälinen rikollisuus, talousrikokset ja luonnonkatastrofit [1]
  • kansalaisten vaatimukset paremmasta hallintopalvelusta, eli siitä, että viranomaisten on hoidettava hänen tapaukseensa liittyvä keskinäinen yhteydenpitonsa ja yhteistoimintansa, ei kansalaisen itse (ns. "yhden luukun"- periaate)
  • uudet tekniset mahdollisuudet jakaa tietoa ja olla yhteistoiminnassa, esimerkiksi VIRVE-radioverkko

Toimiva viranomaisyhteistyö vaatii tekniikan lisäksi yleisiä verkottumisen/verkostoitumisen edellytyksiä.

Juha Kotilaisen vuonna 2009 tehdyn diplomityön mukaan Wikipedian määritelmä oli ainoa geneerinen yritys määritellä viranomaisyhteistyötä. Wikipedian määritelmä oli hänen mukaansa varsin yleinen, eikä se ottanut huomioon eri merkitysten rakentumista.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.