Violeta Parra

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Violeta Parra
Syntynyt 4. lokakuuta 1917
San Fabián tai San Carlos, Chile
Kuollut 5. helmikuuta 1967 (49 vuotta)
Santiago de Chile, Chile
Tyylilajit Folk, Protestilaulu
Laulukieli espanja
Ammatit laulaja, lauluntekijä, runoilija, kuvataiteilija
Violeta Parra

Violeta del Carmen Parra Sandoval (4. lokakuuta 19175. helmikuuta 1967) oli chileläinen laulaja-lauluntekijä, sekä edelleen eräs Latinalaisen Amerikan kansainvälisesti arvostetuimmista artisteista. Parra keräsi talteen chileläistä kansanmusiikkia ja loi pohjan Chilessä ennen vuoden 1973 sotilasvallankaappausta vaikuttaneelle laululiikkeelle, jota kutsutaan alkukielellä nimellä Nueva Canción Chilena.

Yhteiskunnallisesti aktiivisen ja taiteellisesti tuotteliaan Violeta Parran tunnetuin laulu on Gracias a la Vida ("Elämälle kiitos", 1966), jonka ovat sittemmin tulkinneet muiden muassa Mercedes Sosa ja Joan Baez. Masennusjaksoista kärsinyt Parra päätyi itsemurhaan 49-vuotiaana. Hänen lähisukuunsa kuuluu monia maineikkaita kulttuuripersoonia, kuten runoilija Nicanor Parra. Violeta Parran työtä Chilen kansanmusiikin ja laululiikkeen parissa jatkoivat hänen poikansa Ángel Parra ja tyttärensä Isabel Parra.

Parran lauluista on tehty myös suomenkielisiä levytyksiä. Vuonna 1979 Arja Saijonmaa levytti yhdessä chileläisen Inti-Illimanin kanssa albumillisen Parran tuotantoa nimellä Miten voi kyllin kiittää. Kappaleiden suomennoksista vastasi runoilija Pentti Saaritsa. Yksittäisistä Parran tuotannon suomalaisversioista tunnetuin lienee Liisa Tavin levyttämä Elämälle kiitos.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Violeta Parra kasvoi monilapsisessa perheessä, jonka isä toimi musiikinopettajana. Tarkasta syntymäpaikasta käydään kädenvääntöä keskisessä Chilessä sijaitsevan San Carlosin ja läheisen San Fabián de Alicon välillä. Parran sisarussarjan kehitysvuodet kuluivat osin maaseudulla, osin pääkaupunki Santiagossa. Kaikki harrastivat monipuolisesti musiikkia, kirjoittamista, kansanperinnettä ja taiteita.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Violeta aloitti kitaran soittamisen 9-vuotiaana, ja vain kolme vuotta myöhemmin hän sävelsi ensimmäiset kappaleensa. Isän kuoleman jälkeen 1931 tuleva muusikko asettui pysyvästi pääkaupunkiin, jossa veli Nicanor tuolloin opiskeli. Laulaminen vei pian voiton koulunkäynnistä, esiintymistilaisuuksia alkoi tarjoutua ja Hilda-sisaren kanssa muodostettu duo Las Hermanas Parra syntyi.

Luis Cerecedan kanssa 1930-luvun lopulla solmitun avioliiton myötä heräsi myös paljon myöhempään uraan ja tuotantoon vaikuttanut poliittinen kiinnostus. Liitto päättyi lopulta eroon, samoihin aikoihin käynnistyivät sisarduon ensimmäiset, suosittuja chileläisiä kansanlauluja sisältäneet levytykset.

Vahva side paikalliseen musiikkiperinteeseen sai kansainvälisen arvostuksen kasvaessa rinnalleen matkustamisen. Erityisen merkittäväksi muodostui oleskelu Pariisissa. Seurannut jakso lauluntekijän elämässä oli levoton, mutta tuottelias. Mukaan mahtui mm. muutto Buenos Airesiin ja La Pampan maakuntaan lukeutuvaan pikkukaupunki General Picoon, vierailu Helsingissä 1962 järjestyillä Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaaleilla sekä uusi rakkaus sveitsiläiseen antropologiin Gilbert Favreen.

Kappaleista ikonisin, Gracias a la Vida, kirjaimellisesti "kiitos elämälle" julkaistiin osana kokoelmaa Las Últimas Composiciones (1966). Se jäi myös Violeta Parran viimeiseksi albumiksi ennen helmikuussa 1967 tapahtunutta poismenoa.

Muu taiteellinen perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikillisen tuotannon ohella Violeta Parra kokeili siipiään maalauksessa ja kuvanveistossa, osallistuen lukuisiin näyttelyihin.

Postuumeja tribuutteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2009 - Violetas para Violeta, levyllä Vinagre y Rosas (Joaquín Sabina)
  • 2011 - Violeta se fue a los cielos / Violeta Went to Heaven, elokuva (Andrés Wood)
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.