Viljo Luukka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viljo Johannes Luukka (3. helmikuuta 1925 Muolaa14. toukokuuta 2005 Helsinki)[1] oli suomalainen kauppaneuvos ja vuorineuvos.[2] Luukka oli Miettusen toisen hallituksen toisena valtiovarainministerinä 30. marraskuuta 1975–9. huhtikuuta 1976. Hän oli hallituksessa ammattiministerinä. Varsinaisen uransa Luukka teki SOK:n johtotehtävissä.[3]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luukka kuului vanhaan talonpoikaissukuun, joka tunnettiin Muolaassa jo 1600-luvulla.[2] Hän oli vanhempiensa Eemil ja Tyyne Luukan toiseksi vanhin poika. Luukan puoliso vuodesta 1947 oli Sirkka-Liisa Vallinkoski. Luukka kävi kotikylänsä kansakoulun ja sitten Viipurin kaksoislyseon, minkä jälkeen hän opiskeli Helsingissä Suomen liikemiesten kauppaopistossa. Luukan ei tarvinnut osallistua talvisotaan, mutta jatkosotaan hän osallistui rannikkotykistössä. Koulujen jälkeen Luukka työskenteli liike-elämässä. Hän toimi SOK:n johtokunnassa vuodesta 1960 vuoteen 1983 ja pääjohtajana vuodesta 1975 vuoteen 1983. Luukka sai kauppaneuvoksen arvonimen 1969 ja vuorineuvoksen arvonimen vuonna 1977.[2][3]

Luukalla oli kesämökki Karjalohjalla. Siellä hän harrasti kalastusta, puutöitä ja golfia. Luukka toimi Lions-järjestön piirikuvernöörinä vuosina 1966 ja 1967 ja oli 1967–1968 Lions-järjestön Suomen puheenjohtaja. Luukka kuoli Helsingissä toukokuussa 2005 sairastettuaan leukemiaa viitisentoista vuotta.[2]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Uuteen elämään: Muolaalaisten seuran 40-vuotishistoriikki: eräitä kuvauksia muolaalaisia koskevista asioista ja tapahtumista, 1988

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Viljo Luukka Suomen ministerit. Valtioneuvosto. Viitattu 25.1.2008.
  2. a b c d Toikka, Ensio: Viljo Luukan Muistolle muolaa.net. Arkistoitu 9.8.2007. Viitattu 25.1.2008.
  3. a b Viljo Luukka Biografiasampo. Viitattu 25.10.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Viljo Luukka. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.