Viirupöllö

Viirupöllö
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Luokka: Linnut Aves Lahko: Pöllölinnut Strigiformes Heimo: Pöllöt Strigidae Suku: Viirupöllöt Strix Laji: uralensis
Kaksiosainen nimi
Strix uralensis Peter Simon Pallas, 1771
Katso myös
Viirupöllö Wikispeciesissä   Viirupöllö Commonsissa

Viirupöllö (Strix uralensis) on suurikokoinen varsinaisiin pöllöihin kuuluva petolintu.

Koko ja ulkonäkö

Pöllöille tyypillinen litteä naama, yleisväritys harmaa ja linnussa on kauttaaltaan pitkiä tummia raitoja. Nokka on keltainen. Naaras on huomattavasti koirasta suurempi. Sen pituus on 58–62 cm, ja koiras painaa 570–800 g, naaras 630–1 300 g.

Vanhin suomalainen ja eurooppalainen rengastettu viirupöllö on ollut 23 vuotta 10 kuukautta 13 päivää vanha.

Ääntely

Soidinääni kumea, koiramainen ”VUhu... Vuh-vuh-vuVU-hu”. Naaraan ääni karkea rääkäisy. Pesällä varoittaa uhkaavasti haukkumalla. Maastopoikaset kerjäävät ruokaa käheällä pihinällä.

Levinneisyys

Viirupöllö on levinnyt laajalti pohjoiseen Euraasiaan Tyyneltämereltä Skandinaviaan. Se on tyypillinen taigan pesimälintu. Suomessa sitä tavataan pääosin maan etelä- ja keskiosissa. Pesimäkantamme on ollut 3 000 – 4 000 paria, mutta keväällä 2011 on ollut todettavissa kannan heikkeneminen. Virossa pesii noin 2 000, Ruotsissa noin 3 000 ja Norjassa 10–50 paria. Muualla läntisessä Euroopassa viirupöllö ei pesi. Erillinen populaatio asustaa Kaakkois-Euroopassa. Euroopan populaation kooksi arvioidaan 110 000 – 280 000 yksilöä.

Elinympäristö

Viirupöllö on paikkalintu ja se pesii koloissa. Tyypillisesti elää kuusi- ja sekametsissä. Sopivien kolopuiden määrä on tehometsätalouden aikana vaikuttanut kannan suuruuteen. Kantaa on yritetty vahvistaa paikoin keinotekoisilla linnunpöntöillä ja tulokset ovatkin olleet niin hyviä, että nykyään suurin osa viirupöllöistämme pesineekin pöntöissä.

Lisääntyminen

Poikasen kerjuuääni on lehtopöllön tapainen, mutta karkeampi "pitsepp".

Pesä on tavallisesti pöntössä, luonnonkolossa, vanhassa petolinnun pesässä tai rakennuksessa. Hyvinä jyrsijävuosina muninta voi alkaa jo helmikuussa, tavallisesti maalis–huhtikuun vaihteessa. Katovuosina laji voi jättää pesinnän väliin. Munamäärä vaihtelee yhdestä kahdeksaan munaan, huippuvuosina keskimäärin 4 ja katovuosina 2. Naaras hautoo 32–34 päivää. Koiras ruokkii naarasta koko haudonta-ajan. Poikaset kuoriutuvat eriaikaisesti, ja lähtevät pesästä vielä lentokyvyttöminä noin kuukauden ikäisinä. Oppivat lentämään 5-viikkoisina. Emot huolehtivat poikueesta vielä 2–3 kuukautta. Emot puolustavat poikasiaan hyvin aggressiivisesti ja voivat aiheuttaa kynsillään pahoja vammoja ihmiselle.

Viirupöllöjen pariside on elinaikainen ja avioeroja tapahtuu hyvin harvoin. Moniavioisuutta esiintyy, mutta vain äärimmäisen harvoin. Jo yksivuotiaat saattavat pesiä, mutta pääosin pesintä aloitetaan kolmen tai neljän vuoden iässä.

Ravinto

Viirupöllön ravintoa ovat myyrät (75–80 %), linnut (10–15 %) ja sammakot (5–10 %).

Kirjallisuutta

• Koskela, P. 1968: Viirupöllö ja mehiläishaukka peräkkäispesijöinä Haapavedellä. – Lintumies 4. s. 102. SLY.
• Pietiäinen, Hannu & Kolunen, Heikki 1986: Viirupöllön iän määrittäminen. – Lintumies 2.1986 s. 85–87. LYL.
• Sarkanen, Mauri 1990: Mopsi Viirupöllön (Strix uralensis) hyökkäilyn kohteena. – Lintumies 5.1990 s. 245. LYL.
• Saurola, Pertti 1980: Yltiön mamma in memoriam eli viirupöllönaaraaseen D-21037 ja sen jälkeläisiin liittyviä muistikuvia. – Lintumies 3.1980 s. 121–128. LYL.
• Saurola, Pertti (toim.) 1995: Suomen pöllöt. – Kirjayhtymä Oy. Porvoo. ISBN 951-26-4052-X
• Vilhunen, Lasse 1977: Viirupöllö Strix uralensis kanahaukan Accipiter gentilis saaliina. – Lintumies 1.1977 s. 23. LYL.

Aiheesta muualla

• Viirupöllö Lintukuva.fi -verkkopalvelussa