Viirupöllö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viirupöllö
Strix uralensis -Banham Zoo, Norfolk, England-8a.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Pöllölinnut Strigiformes
Heimo: Pöllöt Strigidae
Suku: Viirupöllöt Strix
Laji: uralensis
Kaksiosainen nimi
Strix uralensis
Peter Simon Pallas, 1771
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Viirupöllö Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Viirupöllö Commonsissa

Viirupöllö (Strix uralensis) on suurikokoinen varsinaisiin pöllöihin kuuluva petolintu, joka asuu havu- ja sekametsissä[2].

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viirupöllön yleisväritys on harmaanruskea ja sillä on pyrstö- ja siipisulissa pitkiä tummia raitoja. Vaaleahkolla vatsapuolella on mustia pitkittäisjuovia. Nokka on keltainen, silmät mustat ja pöllölle tyypillisessä leveässä naamassa on vaaleita kiehkuroita. Sillä on pitkä pyrstö ja leveät siivet.[2] Naaras on huomattavasti koirasta suurempi. Sen pituus on 58–62 cm, ja koiras painaa 570–800 g, naaras 630–1 300 g.

Vanhin suomalainen ja eurooppalainen rengastettu viirupöllö on ollut 23 vuotta 10 kuukautta 13 päivää vanha.

Ääntely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soidinääni kumea, koiramainen ”VUhu... Vuh-vuh-vuVU-hu”. Naaraan ääni karkea rääkäisy.[2] Pesällä varoittaa uhkaavasti haukkumalla. Maastopoikaset kerjäävät ruokaa käheällä pihinällä.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viirupöllö on levinnyt laajalti pohjoiseen Euraasiaan Tyyneltämereltä Skandinaviaan. Se on tyypillinen taigan pesimälintu. Suomessa sitä tavataan pääosin maan etelä- ja keskiosissa lukuunottamatta Ahvenanmaata[2]. Pesimäkantamme on ollut 3 000 – 4 000 paria, mutta keväällä 2011 on ollut todettavissa kannan heikkeneminen[3]. Virossa pesii noin 2 000, Ruotsissa noin 3 000 ja Norjassa 10–50 paria. Muualla läntisessä Euroopassa viirupöllö ei pesi. Erillinen populaatio asustaa Kaakkois-Euroopassa. Euroopan populaation kooksi arvioidaan 110 000 – 280 000 yksilöä.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viirupöllö on paikkalintu ja se pesii koloissa. Tyypillisesti elää kuusi- ja sekametsissä. Sopivien kolopuiden määrä on tehometsätalouden aikana vaikuttanut kannan suuruuteen. Kantaa on yritetty vahvistaa paikoin keinotekoisilla linnunpöntöillä ja tulokset ovatkin olleet niin hyviä, että nykyään suurin osa viirupöllöistämme pesineekin pöntöissä.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poikasen kerjuuääni on lehtopöllön tapainen, mutta karkeampi "pitsepp".

Pesä on tavallisesti pöntössä, luonnonkolossa tai vanhassa petolinnun pesässä. Hyvinä jyrsijävuosina muninta voi alkaa jo helmikuussa, tavallisesti maalis–huhtikuun vaihteessa. Katovuosina laji voi jättää pesinnän väliin. Munamäärä vaihtelee yhdestä kahdeksaan munaan, huippuvuosina keskimäärin 4 ja katovuosina 2. Naaras hautoo 32–34 päivää. Koiras ruokkii naarasta koko haudonta-ajan. Poikaset kuoriutuvat eriaikaisesti, ja lähtevät pesästä vielä lentokyvyttöminä noin kuukauden ikäisinä. Ne oppivat lentämään 5-viikkoisina. Emot huolehtivat poikueesta vielä 2–3 kuukautta. Emot puolustavat poikasiaan hyvin aggressiivisesti ja voivat aiheuttaa kynsillään pahoja vammoja ihmiselle.[2]

Viirupöllöjen pariside on elinaikainen ja avioeroja tapahtuu hyvin harvoin. Moniavioisuutta esiintyy, mutta vain äärimmäisen harvoin. Jo yksivuotiaat saattavat pesiä, mutta pääosin pesintä aloitetaan kolmen tai neljän vuoden iässä.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viirupöllön ravintoa ovat myyrät (75–80 %), linnut (10–15 %) ja sammakot (5–10 %). Kelpaa myös jänis ja rusakko kun kiinni saa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Strix uralensis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 21.5.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e Laine, Lasse J.: Varo viiraria!. Helsingin sanomat, 17.4.2012, s. D2.
  3. Yle.fi, viitattu 6.6.2011

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koskela, P. 1968: Viirupöllö ja mehiläishaukka peräkkäispesijöinä Haapavedellä. – Lintumies 4. s. 102. SLY.
  • Pietiäinen, Hannu & Kolunen, Heikki 1986: Viirupöllön iän määrittäminen. – Lintumies 2.1986 s. 85–87. LYL.
  • Sarkanen, Mauri 1990: Mopsi Viirupöllön (Strix uralensis) hyökkäilyn kohteena. – Lintumies 5.1990 s. 245. LYL.
  • Saurola, Pertti 1980: Yltiön mamma in memoriam eli viirupöllönaaraaseen D-21037 ja sen jälkeläisiin liittyviä muistikuvia. – Lintumies 3.1980 s. 121–128. LYL.
  • Saurola, Pertti (toim.) 1995: Suomen pöllöt. – Kirjayhtymä Oy. Porvoo. ISBN 951-26-4052-X
  • Vilhunen, Lasse 1977: Viirupöllö Strix uralensis kanahaukan Accipiter gentilis saaliina. – Lintumies 1.1977 s. 23. LYL.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]