Viirupöllö

Wikipedia

Viirupöllö
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Luokka: Linnut Aves Lahko: Pöllölinnut Strigiformes Heimo: Pöllöt Strigidae Suku: Viirupöllöt Strix Laji: uralensis
Kaksiosainen nimi
Strix uralensis Peter Simon Pallas, 1771
Katso myös
Viirupöllö Wikispeciesissä   Viirupöllö Commonsissa

Viirupöllö (Strix uralensis) on suurikokoinen varsinaisiin pöllöihin kuuluva petolintu.

Sisällysluettelo 1 Koko ja ulkonäkö 1.1 Ääntely 2 Levinneisyys 3 Elinympäristö 4 Lisääntyminen 5 Ravinto 6 Lähteet 7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Koko ja ulkonäkö

Pöllöille tyypillinen litteä naama, yleisväritys harmaa ja linnussa on kauttaaltaan pitkiä tummia raitoja. Nokka on keltainen. Naaras on huomattavasti koirasta suurempi.

• Pituus: 58–62 cm
• Paino: koiras 570–800 g, naaras 630 – 1 300 g.

Vanhin suomalainen ja eurooppalainen rengastettu viirupöllö on ollut 23 vuotta 10 kuukautta 13 päivää vanha.

[muokkaa] Ääntely

Soidinääni kumea, koiramainen ”VUhu… Vuh-vuh-vuVU-hu”. Naaraan ääni karkea rääkäisy. Pesällä varoittaa uhkaavasti haukkumalla. Maastopoikaset kerjäävät ruokaa käheällä pihinällä.

[muokkaa] Levinneisyys

Levinnyt laajalti pohjoiseen Euraasiaan. Tyypillinen taigan pesimälintu. Suomessa tavataan pääosin maan etelä- ja keskiosissa. Pesimäkantamme on 3 000 – 4 000 paria. Virossa pesii noin 2 000, Ruotsissa noin 3 000 ja Norjassa 10–50 paria. Muualla läntisessä Euroopassa viirupöllö ei pesi. Erillinen populaatio asustaa Kaakkois-Euroopassa. Euroopan populaation kooksi arvioidaan 110 000 – 280 000 yksilöä.

[muokkaa] Elinympäristö

Viirupöllö on paikkalintu ja se pesii koloissa. Tyypillisesti elää kuusi- ja sekametsissä. Sopivien kolopuiden määrä on tehometsätalouden aikana vaikuttanut kannan suuruuteen. Kantaa on yritetty vahvistaa paikoin keinotekoisilla linnunpöntöillä ja tuloksia on saavutettukin jonkin verran. Suurin osa viirupöllöistämme pesinee nykyään pöntöissä.

[muokkaa] Lisääntyminen

Pesä on tavallisesti pöntössä, luonnonkolossa, vanhassa petolinnun pesässä tai rakennuksessa. Hyvinä jyrsijävuosina muninta voi alkaa jo helmikuussa, tavallisesti maalis–huhtikuun vaihteessa. Katovuosina laji voi jättää pesinnän väliin. Munamäärä vaihtelee yhdestä kahdeksaan munaan, huippuvuosina keskimäärin 4 ja katovuosina 2. Naaras hautoo 32–34 päivää. Koiras ruokkii naarasta koko haudonta-ajan. Poikaset kuoriutuvat eriaikaisesti, ja lähtevät pesästä vielä lentokyvyttöminä noin kuukauden ikäisinä. Oppivat lentämään 5-viikkoisina. Emot huolehtivat poikueesta vielä 2–3 kuukautta. Emot puolustavat poikasiaan hyvin agressiivisesti ja voivat aiheuttaa kynsillään pahoja vammoja ihmiselle.

Viirupöllöjen pariside on elinaikainen ja avioeroja tapahtuu hyvin harvoin. Moniavioisuutta esiintyy, mutta vain äärimmäisen harvoin. Jo 1-vuotiaat saattavat pesiä, mutta pääosin pesintä aloitetaan kolmen tai neljän vuoden iässä.

[muokkaa] Ravinto

Viirupöllön ravintoa ovat myyrät (75–80 %), linnut (10–15 %) ja sammakot (5–10 %).

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Koskela, P. 1968: Viirupöllö ja mehiläishaukka peräkkäispesijöinä Haapavedellä. – Lintumies 4. s. 102. SLY.
• Pietiäinen, Hannu & Kolunen, Heikki 1986: Viirupöllön iän määrittäminen. – Lintumies 2.1986 s. 85–87. LYL.
• Sarkanen, Mauri 1990: Mopsi Viirupöllön (Strix uralensis) hyökkäilyn kohteena. – Lintumies 5.1990 s. 245. LYL.
• Saurola, Pertti 1980: Yltiön mamma in memoriam eli viirupöllönaaraaseen D-21037 ja sen jälkeläisiin liittyviä muistikuvia. – Lintumies 3.1980 s. 121–128. LYL.
• Saurola, Pertti (toim.) 1995: Suomen pöllöt. – Kirjayhtymä Oy. Porvoo. ISBN 951-26-4052-X
• Vilhunen, Lasse 1977: Viirupöllö Strix uralensis kanahaukan Accipiter gentilis saaliina. – Lintumies 1.1977 s. 23. LYL.
• Viirupöllö Lintukuva.fi -verkkopalvelussa