Viimeinen sirkus
Sivulta puuttuu |
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Álex de la Iglesia |
| Käsikirjoittaja | Álex de la Iglesia |
| Tuottaja | Vérane Frédiani Gerardo Herrero Franck Ribière |
| Säveltäjä | Roque Baños |
| Kuvaaja | Kiko de la Rica |
| Leikkaaja | Alejandro Lázaro |
|
|
|
| Valmistusmaa | Espanja Ranska |
| Ensi-ilta | 2010 |
| Kesto | 107 min |
| Alkuperäiskieli | espanja |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Viimeinen sirkus on Álex de la Iglesian ohjaama mustalla huumorilla sävytetty romanttinen toimintatragedia. 2010 valmistunut elokuva sijoittuu sisällissodan aikaiseen Espanjaan ja sirkuksen värikkääseen maailmaan. Tarina saa alkunsa, kun sirkusklovni pakotetaan osallistumaan sotaan. Vaihtoehtoja ei ole, vaan viidakkoveitsi kädessään mies joutuu käymään taisteluihin edelleen pellen asuunsa pukeutuneena.
Quentin Tarantinon johtama jury palkitsi elokuvan Venetsian elokuvajuhlilla 2010 parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta.[1]
Sisällysluettelo |
Arvioita [muokkaa]
Helsingin Sanomien Pertti Avola luonnehti elokuvaa "poskettomaksi möhellykseksi", jonka tyylilajia on mahdoton luokitella, ja joka ei pysy kasassa lukuisten ainestensa ristitulessa. Juuri siksi Viimeinen sirkus onkin hänestä paljon kiinnostavampi kuin moni vakavissaan puserrettu elokuva. "Täysin mauton koheltava veriooppera" Viimeinen sirkus ei taatusti ole kaikkien makuun, mutta virkistävän räävitön ja ennalta-arvaamaton sisällissotakuvaus se Avolasta kyllä on.[2]
Ilta-Sanomien Tarmo Poussu piti Viimeistä sirkusta kehnosti kirjoitettuna, tökerösti ohjattuna ja vaatimattomasti näyteltynä elokuvana, jossa "yletön väkivaltaisuus törmää karkeaan huumoriin ja vellovaan sentimentaalisuuteen."[3]
Arvostelut [muokkaa]
- Marjo Eskola: Viimeinen sirkus (2011) 15.07.2011. Filmgoer.fi.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Tarmo Poussu: Rakkauden klovnit sotajalalla. Ilta-Sanomat, 2011, nro 15.7., s. 39.
- ↑ http://www.hs.fi/kulttuuri/elokuvat/artikkeli/Klovnisota/1135267780842
- ↑ Tarmo Poussu: Rakkauden klovnit sotajalalla. Ilta-Sanomat, 2011, nro 15.7., s. 39.
