Viiden päivän sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viiden päivän sota
5 Days of War
Elokuvan ensimmäinen juliste
Elokuvan ensimmäinen juliste
Ohjaaja Renny Harlin
Käsikirjoittaja Mikko Alanne
David Battle
Tuottaja Renny Harlin
George Lascu
Mirza Davitaia
Koba Nakopia
Säveltäjä Trevor Rabin
Kuvaaja Checco Varese
Leikkaaja Brian Berdan
Erikoisefektit Ilya Churinov
Pääosat Andy Garcia
Val Kilmer
Richard Coyle
Emmanuelle Chriqui
Rupert Friend
Johnathon Schaech
Dean Cain
Rade Šerbedžija
Antje Traue
Heather Graham
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Rexmedia
Ensi-ilta Georgian lippu 5. kesäkuuta 2011
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu 6. kesäkuuta 2011
Yhdysvaltain lippu 19. elokuuta 2011
Suomen lippu 20. tammikuuta 2012
Kesto 120 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti, georgia, venäjä
Budjetti 15 000 000 dollaria
Tuotto 17 479 (Yhdysvalloissa)[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Viiden päivän sota (engl. 5 Days of War tai 5 Days of August) on vuonna 2011 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen sotaelokuva, jonka on ohjannut Renny Harlin. Elokuva perustuu vuonna 2008 käytyyn Venäjän–Georgian sotaan.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Rupert Friend  … Thomas Anders  
 Emmanuelle Chriqui  … Tatia  
 Richard Coyle  … Sebastian Ganz  
 Heather Graham  … Miriam  
 Johnathon Schaech  … Rezo Avaliani  
 Rade Serbedzija  … Alexandr Demidov  
 Andy García   …  Georgian presidentti  
 Val Kilmer  … ”Dutchman”  
 Mikko Nousiainen  … Daniil  
 Mikheil Gomiashvili  … Anton Medoevi  
 Ani Imnadze  … Sofi Medoev  
 Antje Traue  … Zoe  
 Kenneth Cranham  … Michael Stilton  
 Dean Cain  … Chris Bailot  
 Anna Walton  … Karin Lange  
 Marshall Manesh  … Lech Kaczyński*  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan kuvaukset alkoivat lokakuussa 2009 noin 15 miljoonan dollarin budjetilla. Ohjaaja Renny Harlin kiisti New York Timesissa, että rahoitusta olisi tullut Georgian hallitukselta. Rahoittajiksi hän mainitsi ”liikemiehet”, joista yksi oli kaivosalalla toimiva Koba Nakopia. Yhtenä tuottajana toimi ministeri Mizra Davitaia, jonka vastuulla ovat ”pakkomuuttokysymykset”.[2]

Harlin sai käyttöönsä Georgian viranomaisilta hylätyn sotilastukikohdan sekä pääsyn presidentin palatsiin ja parlamentin portaille. Tuotannon käyttöön annettiin 25 hävittäjälentokonetta, 80 panssarivaunua, 2 500 sotilasta ja helikoptereita.[2]

Vastaanotto ja arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaa on niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin epäilty Georgian hallinnon tilaustyöksi ja pyrkimykseksi levittää omaa näkemystään vuoden 2008 tapahtumista.[2][3] [4][5]

Ohjaaja Renny Harlin on kertonut saaneensa venäläisiltä viestin, jossa nämä ilmoittivat, ettei elokuvahanke ole heidän mieleensä.[2]

Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön tutkija Anna Neistat piti Yhdysvaltain ensi-illan aikaan elokuussa 2011 elokuvaa ”erittäin vaarallisena” ottaen huomioon geopoliittisen tilanteen. Hänestä elokuva liioittelee ja käyttää valikoiden eteläosseettien ja venäläisten rikoksia, mutta unohtaa tyystin georgialaisten tekemät ihmisoikeusloukkaukset.[2] The Economist piti elokuvan koskettavimpana kohtauksena loppua, jossa oikeat elossa selvinneet puhuvat menettämistään läheisistä. Kaiken kaikkiaan lehti arvioi Viiden päivän sodan tuntuvan epävarmalta, ”kuin se olisi jonkin komiteamietinnön tulos”.[6] [7]

Time Out New Yorkin mukaan ”Fakta on kuitenkin, että Harlin, joka pyrkii aina kohti massiivisia ja hidastettuja toimintakohtauksia, tekee itsestään varsinaisen pölkkypään analysoidessaan politiikkaa.”[6]

ABC Australia piti elokuvan ehkä suurimpana ongelmana sen lähes täydellistä Georgia-myönteisyyttä. Asennetta se ei ihmettele, koska elokuva sai maan hallituksen ja asevoimien täyden tuen.[6]

The Sydney Morning Herald luokitteli elokuvan jännittäväksi, välillä jopa riipaisevaksi. Elokuva onnistuu lehden mukaan vahvasti dokumentoimaan lyhyen ajan tapahtumat.[6]

Village Voice kiitti Viiden päivän sodan näyttävän sodan kauhut ja säälimättömän voiman ottaessaan siviilien näkökulman sotilaiden sijaan.[6]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mojo: Domestic Total Gross 23.12.2011. Viitattu 23.12.2011. Englanti
  2. a b c d e Elina Koivisto: "Erittäin vaarallinen". Ilta-Sanomat, 2011, nro 19.8., s. 20.
  3. Elina Koivisto: Verhottuja uhkauksia ja vakoiluepäilyjä. Ilta-Sanomat, 2011, nro 19.8., s. 21.
  4. YLE Uutiset / Kristian Svensson: Renny Harlinin ohjaus kuumentaa tunteita Georgiassa YLE. 7.6.2011. Viitattu 23.12.2011. Suomi
  5. Eeva Louko: "Minua syytettiin propagandasta" Iltalehti. 22.12.2011. Viitattu 23.12.2011.
  6. a b c d e Kriitikot varovaisia. Ilta-Sanomat, 2011, nro 19.8., s. 21.
  7. Simon Shuster: Russia and Georgia Go to War Again — on Screen Time. 4.12.2009. Viitattu 23.12.2011. Englanti