Viiden päivän sota

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viiden päivän sota
5 Days of War
Elokuvan ensimmäinen juliste.
Elokuvan ensimmäinen juliste.
Ohjaaja Renny Harlin
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Trevor Rabin
Kuvaaja Checco Varese
Leikkaaja Brian Berdan
Erikoistehosteet Ilya Churinov
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Rexmedia
Levittäjä Anchor Bay Entertainment
Netflix
Ensi-ilta
Kesto 120 min
Alkuperäiskieli
Budjetti 12 000 000 $[1]
Tuotto 17 479 $ (Yhdysvalloissa)[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Viiden päivän sota (engl. 5 Days of War tai 5 Days of August) on vuonna 2011 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen sotaelokuva, jonka on ohjannut Renny Harlin. Elokuva perustuu vuonna 2008 käytyyn Venäjän–Georgian sotaan.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Rupert Friend  Thomas Anders  
 Emmanuelle Chriqui  Tatia  
 Richard Coyle  Sebastian Ganz  
 Heather Graham  Miriam  
 Johnathon Schaech  Rezo Avaliani  
 Rade Serbedzija  Alexandr Demidov  
 Andy García    Georgian presidentti  
 Val Kilmer  ”Dutchman”  
 Mikko Nousiainen  Daniil  
 Mikheil Gomiašvili  Anton Medoevi  
 Ani Imnadze  Sofi Medoev  
 Antje Traue  Zoe  
 Kenneth Cranham  Michael Stilton  
 Dean Cain  Chris Bailot  
 Anna Walton  Karin Lange  
 Marshall Manesh  Lech Kaczyński*  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan kuvaukset alkoivat lokakuussa 2009 noin 15 miljoonan dollarin budjetilla. Ohjaaja Renny Harlin kiisti New York Timesissa, että rahoitusta olisi tullut Georgian hallitukselta. Rahoittajiksi hän mainitsi ”liikemiehet”, joista yksi oli kaivosalalla toimiva Koba Nakopia. Yhtenä tuottajana toimi ministeri Mizra Davitaia, jonka vastuulla ovat ”pakkomuuttokysymykset”.[2]

Harlin sai käyttöönsä Georgian viranomaisilta hylätyn sotilastukikohdan sekä pääsyn presidentin palatsiin ja parlamentin portaille. Tuotannon käyttöön annettiin 25 hävittäjälentokonetta, 80 panssarivaunua, 2 500 sotilasta ja helikoptereita.[2]

Elokuvan ensi-ilta oli Suomessa tammikuussa 2012, jolloin tuli 16 teatterin valkokankaille. Ensimmäisenä viikonloppuna katsojia oli ollut 770 henkeä.[3]

Vastaanotto ja arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaa on niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin epäilty Georgian hallinnon tilaustyöksi ja pyrkimykseksi levittää omaa näkemystään vuoden 2008 tapahtumista.[2][4][5][6]

Ohjaaja Renny Harlin on kertonut saaneensa venäläisiltä viestin, jossa nämä ilmoittivat, ettei elokuvahanke ole heidän mieleensä.[2]

Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön tutkija Anna Neistat piti Yhdysvaltain ensi-illan aikaan elokuussa 2011 elokuvaa ”erittäin vaarallisena” ottaen huomioon geopoliittisen tilanteen. Hänestä elokuva liioittelee ja käyttää valikoiden eteläosseettien ja venäläisten rikoksia, mutta unohtaa tyystin georgialaisten tekemät ihmisoikeusloukkaukset.[2] The Economist piti elokuvan koskettavimpana kohtauksena loppua, jossa oikeat elossa selvinneet puhuvat menettämistään läheisistä. Kaiken kaikkiaan lehti arvioi Viiden päivän sodan tuntuvan epävarmalta, ”kuin se olisi jonkin komiteamietinnön tulos”.[7] [8]

Time Out New Yorkin mukaan ”Fakta on kuitenkin, että Harlin, joka pyrkii aina kohti massiivisia ja hidastettuja toimintakohtauksia, tekee itsestään varsinaisen pölkkypään analysoidessaan politiikkaa.”[7]

ABC Australia piti elokuvan ehkä suurimpana ongelmana sen lähes täydellistä Georgia-myönteisyyttä. Asennetta se ei ihmettele, koska elokuva sai maan hallituksen ja asevoimien täyden tuen.[7]

The Sydney Morning Herald luokitteli elokuvan jännittäväksi, välillä jopa riipaisevaksi. Elokuva onnistuu lehden mukaan vahvasti dokumentoimaan lyhyen ajan tapahtumat.[7]

Village Voice kiitti Viiden päivän sodan näyttävän sodan kauhut ja säälimättömän voiman ottaessaan siviilien näkökulman sotilaiden sijaan.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b 5 Days of War (2011) Box Office Mojo. Viitattu 4.3.2018.
  2. a b c d e Elina Koivisto: "Erittäin vaarallinen". Ilta-Sanomat, 2011, nro 19.8., s. 20.
  3. Nieminen, Arja: Harlinin elokuva karmea floppi: Vain 770 katsojaa Iltalehti. 25.1.2012. Viitattu 18.6.2022.
  4. Koivisto, Elina: Verhottuja uhkauksia ja vakoiluepäilyjä. Ilta-Sanomat, 2011, nro 19.8., s. 21.
  5. Svensson, Kristian: Renny Harlinin ohjaus kuumentaa tunteita Georgiassa Yle Uutiset. 7.6.2011. Viitattu 23.12.2011.
  6. Louko, Eeva: "Minua syytettiin propagandasta". Iltalehti. 22.12.2011. Arkistoitu 8.1.2012. Viitattu 23.12.2011.
  7. a b c d e Kriitikot varovaisia. Ilta-Sanomat, 2011, nro 19.8., s. 21.
  8. Shuster, Simon: Russia and Georgia Go to War Again — on Screen. Time. 4.12.2009. Arkistoitu 7.12.2009. Viitattu 23.12.2011. Englanti

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]