Victor Ostrovsky

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Victor John Ostrovsky (s. 28. marraskuuta 1949 Alberta, Kanada) oli vuoteen 1990 Israelin salaisen palvelun Mossadin entinen agentti, nykyään kirjailija ja taiteilija. Hänen vaimonsa Bella Ostrovsky on taiteilija.

Petoksen kautta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Victor Ostrovsky on julkaissut Israelin salaisesta palvelusta kertovan kirjan By Way of Deception (suom. Petoksen kautta). Ostrovsky oli alkun perin Israelin armeijan upseeri, ja palveli ennen Mossadia sotilaspoliisissa ja laivastossa. Vuonna 1982 Ostrovsky värvättiin Mossadiin. Ostrovskyn kohukirja By Way of Deception oli bestseller, jonka myynnin Israelin tiedustelupalvelu yritti pysäyttää. Tämä oli ensimmäinen kerta kun jokin valtio koetti estää jonkun teoksen julkaisemisen toisessa maassa. Ostrovsky kertoo teoksessaan muun muassa koulutuksestaan katsaksi, Mossadin kenttävirkailijaksi. Kirjan julkaiseminen oli mahdollista Yhdysvalloissa, koska Ostrovsky pakeni Israelista. Ostrovsky jäi Mossadista pois, koska epäonnistui joidenkin PLO:n johtajien sieppaamisessa. Ostrovskyn mielestä Mossad oli terrorismin vastaisessa sodassaan liian julma ja teki pahoja virheitä, ja raportoi operaatioistaan hyvin epätarkasti maansa johdolle. Mossad oli hänen mielestään osin tehoton, eikä hallitus valvonut sitä kyllin tarkasti. Ostrovskyn kirjoittama teos on saanut osakseen ristiriitaisen vastaanoton ja on joidenkin arvostelijoiden mielestä ainakin osin kuvitteellinen. Arvostelijoiden mukaan Ostrovsky ei olisi kyennyt pääsemään käsiksi niin laajaan määrään salaista tietoa. Ostrovskyn mukaan katsa-opiskelijoilla oli oikeus käyttää laajaa kirjastoa ja muita tietolähteitä. Joidenkin mielestä Mossad vaaransi joidenkin sen agenttien turvallisuuden kun kirja paljasti niin yksityskohtaisia tietoja.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Victor Ostrovsky
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:By Way of Deception

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]