Vetoketju

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaksi muovista vetoketjua
Läpileikkaus sulkeutuvasta vetoketjusta

Vetoketju on liittämislaite, jolla yhdistetään väliaikaisesti kaksi tekstiilikappaletta. Sitä käytetään yleisesti vaatteissa, laukuissa, matkalaukuissa, käsilaukuissa, teltoissa, makuupusseissa ja muissa tekstiileissä. Vetoketju keksittiin vuonna 1891.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vetoketjulla on kolme keksijää. Ensi yritys oli vuonna 1851, jolloin yhdysvaltalainen Elias Howe kehitti "vaatteisiin tarkoitetun automaattisen liukuvan lukkomekanismin", jonka kehittely kuitenkin jäi häneltä vähiin. Yhdysvaltalainen Whitcomb Judson kehitti seuraavan version vuonna 1891, mutta ei suinkaan vaatteita vaan saappaita varten. Hänen tarkoituksensa oli saada sellaiset kengännauhojen korvikkeet, jotka saisi kiinni yhdellä kädellä. Nykyaikaisen varmatoimisen vetoketjun kehitti ruotsalaissyntyinen Gideon Sundbäck Judsonin keksinnön pohjalta ja hänen yrityksensä palkalistoilla vuonna 1913. Sitä kutsuttiin clasp-locker-mekanismiksi.[1]

Vetoketju pysyi pitkään lähes tuntemattomana keksintönä. Sen merkitys oivallettiin vasta 1918, kun Yhdysvaltain laivasto alkoi käyttää sitä lentohaalareissa. Sen jälkeen vetoketju yleistyi myös siviilien vaatetuksessa.

Ranskalaiset vaatesuunnittelijat ihastuivat vetoketjuun vuonna 1937 ja alkoivat käyttää sitä miesten housuissa. Muotilehti Esquire katsoi, että vetoketju on tulevaisuudessa monen valinta, koska sen ansiosta housujen sepalus pysyi paremmin kiinni. Farkkuvalmistaja Levi Strauss & Co. alkoi käyttää housuissaan nappien ohella vetoketjuja vuonna 1955. Farkkujen suosion kasvaessa levisi myös vetoketjun käyttö. Kun samaan aikaan monet vetoketjupatentit vanhentuivat ja kilpailu vapautui, onnistui japanilainen YKK-yritys valtaamaan Yhdysvaltojen vetoketjumarkkinat. Firman nimi kokonaisuudessaan on Yoshida Kogyo Kabushikikaisha.[1]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vetoketju rakentuu kahdesta tekstiilikaitaleesta, joiden toisessa reunassa on hammastus, sekä lukosta. Vetoketjun toiminta perustuu muovista tai metallista valmistetun hammastuksen lomittain menoon, jonka lukon liikuttaminen saa aikaiseksi (alempi kuva). Vetoketjuja nimitetään hammastuksen mukaan joko kierreketjuksi, hammasketjuksi tai metalliketjuksi. Kierreketjun hammastus on ohutta muovikuitua, joka on pakotettu kierteen muotoon (ylempi kuva, oikealla oleva ketju). Hammasketjun hampaat ovat erillisiä, muovista muotoiltuja hampaita (ylempi kuva, vasemmalla oleva ketju). Metalliketjun hampaat ovat saman tyyppisiä kuin muovisten ketjujen hampaat, mutta ne on valmistettu metallista. Vetoketjuja nimetään myös niiden käyttötarkoituksen mukaan avo- ja umpiketjuiksi. Avoketjun puoliskot on mahdollista irrottaa kokonaan toisistaan. Tällaisia ketjuja käytetään esimerkiksi takeissa. Umpiketjun toisessa päässä on kiinnitys, joka pitää vetoketjun puoliskot yhdessä ja estää lukkoa karkaamasta. Tällaisia vetoketjuja käytetään esimerkiksi hameissa ja housuissa. Vetoketjujen yleisimmät leveydet ovat 4 ja 6 millimetriä. Vetoketjuja myydään määrämittaisina tai metriketjuna. Metriketju on yhtenäistä vetoketjua, josta voidaan leikata halutun mittainen vetoketju: tällaisesta ketjusta tulee aina umpiketju, ja siihen on kiinnitettävä lukko aina erikseen.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vetoketjua voidaan käyttää tehokeinona tai se voidaan piilottaa kokonaan. Näkyville tarkoitettuja vetoketjuja on myynnissä esimerkiksi strassikoristehampaisina tai kultahampaisina. Kokonaan saumaan katoava vetoketju on nimeltään piilovetoketju. Sen idea perustuu siihen, että hammastus kääntyy työn nurjalle puolelle.

Vetoketjun vaihtoehtona käytetään nappeja, tarrakiinnitystä, nyöriä, solkia, neppareita ja hakaneuloja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Stenbæk Bro, Tobias: Vetoketju - eroon napeista. Tieteen Kuvalehti Historia, 7/2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]