Vesisänky

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vesisänky.

Vesisänky on vuodetyyppi, jonka patja on täytetty vedellä. Vesitäytetty patja muotoutuu nukkujan vartalon mukaan, jolloin ihoon kohdistuva paine vähenee ja verenkierto paranee. Vesisängyn veteen lisätään aineita, jotka estävät biokasvuston kasvun vedessä. Vesisänkyjen suosio oli parhaimmillaan 1970–1980-luvuilla, minkä jälkeen niiden suosio on vähentynyt.[1] Suomessa vesisängyn suosion huippu osui 1980-luvun jälkipuoliskolle.[2]

Vesisängyn patjaan kuuluu sähkökäyttöinen vedenlämmitin, jotta ihmisellä olisi nukahtaessa miellyttävä olo eikä nukkuessa ruumiin lämpötila laskisi liiaksi. Vesisängyn ominaisuuksiin kuuluvat veden hydrauliset ominaisuudet. Kun ihminen vaihtaa asentoa tai parivuoteessa toinen ihminen tulee vuoteelle, se vaikuttaa aaltoliikettä vesimassaan. Tätä aaltoilua on pyritty vähentämään vesisängyissä patjan sisäisillä väliseinillä ja lokeroinnilla.[1]

Vesisängyn haittoihin lasketaan vuotovaara tai rikkimenovaara. Patjojen mukana toimitetaan yleensä paikkaussarja. Muutoissa vesisänky on työläs tyhjentää, varsinkin jos muuttoja tapahtuu tiheästi.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen vesisängyn patentoi brittilääkäri William Hooper vuonna 1883 vähentämään vuodepotilaiden makuuhaavoja.[2] 1900-luvun alussa tieteiskirjailija Robert Heinlein kuvaili veden päällä nukkumista romaaneissaan. Suosio lähti todelliseen nousuun, kun vuonna 1968 Charles Prior Hall suunnitteli vedellä täytetyn, vinyylimuovista valmistetun sängyn opinnäytetyönä San Franciscon valtionyliopiston muotoilutiedekunnassa.[1]

Vesisängystä tuli 1970–1980-luvuilla yksi seksuaalisen vapautumisen ja elintason kasvun tunnusmerkeistä länsimaiden suurille ikäluokille. 1970-luvun alussa se levisi ensin loistohotellien parhaisiin sviitteihin. Time-lehti kertoi 1971 Playboyn kustantajan Hugh Hefnerin hankkineen tasmanialaisen opossumin turkiksella päällystetyn king size -vesisängyn.[1]

Vahvasti seksuaalisviritteinen ja vesisängyn statussymbolimerkitystä korostanut markkinointi aiheutti 1990-luvulle tultaessa yhdessä vesisänkyjen epäkäytännöllisten ominaisuuksien kanssa vastareaktion, ja vuodetyyppi meni pois muodista. Vesisänky todisti kuitenkin kuluttajien avoimuuden nukkumiseen liittyville innovaatioille ja teki tilaa esimerkiksi Tempur-patjan kaltaisille seuraavan sukupolven sänkykeksinnöille.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Rebecca Greenfield: The Rise and Fall of the (Sexy, Icky, Practical) Waterbed 13.8.2010. The Atlantic. Viitattu 21.10.2013.
  2. a b Petra Himberg: Kun suomalaiset hullaantuivat vesisängyistä Yle Elävä arkisto. Viitattu 21.10.2013.
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.