Vesireitti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vesireitti[1] tai järvireitti, reittivesi (erisnimen osana myös pelkästään reitti) termin maantieteellisessä merkityksessä on sellainen vesistön osa, joka muodostuu lyhyiden jokien, salmien tai kapeikkojen toisiinsa yhdistämistä järvistä. Usein kaksi tai useampiakin reittejä virtaa yhteiseen keskusjärveen, jonka vedet laskevat mereen yhteistä jokea pitkin.[2] [3]

Veneilyreitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reittivedet ovat olleet tärkeitä tavaran ja ihmisten kulkuteitä ennen maanteiden ja rautateiden käyttöönottoa, mikä on vaikuttanut myös asutuksen leviämissuuntiin. Nykyisinkin järvireitit tarjoavat veneilyyn ja melontaan sopivia kulkureittejä.[4] Vesireitti (tai reitti erisnimen osana) tarkoittaakin myös laivareittiä eli vesiväylää, joka on laivoille kulkukelpoinen merimerkein viitoitettu väylä joissa, järvissä ja merissä. Laivareitti on vakituisesti laivaliikenteen käytössä.[5][6] Veneilyreitti on laivareitin kaltainen, mutta tarkoitettu pienveneille. Reittivesistöt voivat toimia samalla myös laiva- tai veneilyreitteinä, mutta niitä voi olla myös reittiin kuulumattomissa vesistöissä, tai vastaavasti reittivesistössä kulkeva laivareitti voi kulultaan poiketa maantieteellisestä vesireitistä.

Päijänteen eteläosassa sijaitsevan Vääksyn nimi on suomennos ruotsin sanasta vägsjö, joka tarkoittaa reittivettä ja vesitietä.[7]

Reittivesien ja latvavesien vertailua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet Suomen keskiosien järvet kuuluvat järvireitteihin, ja niitä on kaikissa kolmessa Järvi-Suomen suurimmassa vesistössä eli Vuoksen, Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistössä, muutamia Oulujoen vesistössäkin. Vesistön valuma-alueella ylempänä olevat pienvedet, kuten lammet, pienjärvet ja purot ruokkivat jokien välityksellä alapuolellaan olevaa reittijärveä. Isoa keskusjärveä nimitetään myös selkävedeksi. Biologisesti Suomen reittivedet ovat yleensä karuja, rannoilta kovapohjaisia ja niiden vesi on kirkkaampaa kuin yläpuolisissa pienvesissä. Pienvedet taas ovat usein pehmeäpohjaisia ja humuspitoisia, ja niiden vesi on humuksen takia ruskeaa. Latvavesiä on myös savialueilla, jossa ravinteikas vesi tarjoaa kasvualustan rehevälle ranta- ja vesikasvillisuudelle.[8]

Suomen vesireitit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Auer, Väinö & K. Merikoski: Maantieto 1. Kansakouluja varten. 22. tarkastettu painos. Helsinki: Otava, 1968.
  2. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1964
  3. Nykysuomen sanakirja, 2. osa (L-R), 10. painos, s. 683, hakusana reittijärvi. Suomalaisen kirjallisuuden seura, WSOY, 1988. ISBN 951-0-09106-5.
  4. Hossa–Kylmäluoma. Melonta ja veneily. Hossa–Kylmäluoma retkeilykeskys. Viitattu 23.2.2014.
  5. Iso tietosanakirja, Otava 1936
  6. Facta 2001, WSOY 1985
  7. Lahden maisemarakenne ja viheralueet (PDF) (Sivu 59) 11.2.2011. Lahden kaupunki. Tekninen ja ympäristötoimiala. Viitattu 23.2.2014.
  8. Arja Paakkanen (toim.): Vorotista ryöneihin. Jämsänseudun luonnon lumoa, s. 24–25. Jämsän ja Jämsänkosken kaupungit, 2000. ISBN 95196413-4-3.
  9. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Otavan suuri ensyklopedia, Otava 1981, ISBN 951-1-05063-X, kartta sivulla 7806 hakusanassa vesistö.
  10. Suomalainen tietosanakirja, Weilin+Göös 1989–1993, ISBN 951-35-4644-6, hakusana Kalliojoen reitti.