Vesijohtovesi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vesijohtovedellä tarkoitetaan asuntoon vesihuoltoverkoston kautta johdettua juoma- ja käyttövettä. Vesijohtovesi ja juomavesi ovat talousvettä[1].

Vesijohtoveden jakelu vaatii valtavan vesijohtoverkoston pumppuineen, vesitorneineen ja vedenpuhdistuslaitoksineen, mutta kustannukset ovat kuitenkin vain murto-osa pullotetun veden kustannuksista.

Samaa vesijohtovettä käytetään yleensä niin keittiössä, saniteettitiloissa, puutarhassa kuin kodinkoneissakin. Erityisesti kuivilla alueilla tämä on johtanut erilaisiin vedenkierrätysjärjestelmiin. Vesimittari laskee veden kulutuksen asunnoissa.

Joissain maissa vesijohtovesi ei ole juomakelpoista, vaan se voi aiheuttaa vatsataudin tai muita terveyshaittoja. Suomessa kuitenkin kylmä vesijohtovesi on laadultaan erinomaista ja suoraan juotavaksi kelpaavaa[2][3]. UNESCOn raportin mukaan Suomessa on maailman paras veden laatu.[4]

Paikallaan seisova vesi muuttuu nopeasti huonolaatuisemmaksi, sillä pienikin määrä bakteereja löytää seisovasta vedestä otollisen monistumispaikan. Tästä syystä johtuen pullotettu vesi, jonne aina livahtaa joukko bakteereja, on huonolaatuisempaa kuin juomakelpoinen vesijohtovesi. Samoin vesijohtovettä ei kannata varastoida, vaan on käytettävä aina mahdollisimman uutta hanasta otettua vettä.

Vesijohtoveden epäpuhtauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesijohtovettä desinfioidaan joko klooraamalla tai otsonoimalla, joskus myös UV-säteilyllä. Kloorauksen ja otsonoinnin haittavaikutukset ovat suhteellisen pienet hyötyihin verrattuna. Bromidipitoisen veden otsonoiminen voi synnyttää veteen bromaatteja, jotka voivat olla karsinogeenisia. Suomessa vesihuoltolaitosten toimittamassa talousvedessä bromaatin pitoisuudet ovat olleet keskimäärin alle kymmenesosa raja-arvosta 10 μg/l[5][6]. Vesijohtoveteen voi liueta putkistosta metalleja esimerkiksi syöpymisen (korroosion) myötä. Suomalaisten vesilaitosten toimittamassa talousvedessä on laatuvaatimusten[6] mukaisten metallien (antimoni, arseeni, elohopea, kadmium, kromi, kupari, lyijy, nikkeli ja seleeni) keskimääräiset pitoisuudet olleet selkeästi alle raja-arvojen[5]. Talousveden laatusuositusten[6] mukaisten metallien (alumiini, mangaani ja rauta) keskimääräiset pitoisuudet ovat myös olleet alle raja-arvojen[5].

Putkistossa pitkään seisoneeseen veteen voi bakteeritoiminnan tuloksena tulla ummehtunut maku. Ruskea väri puolestaan johtuu useimmiten talon putkiston korroosiosta, mikä voi liata pyykkiä. Vettä tulee juoksuttaa hanasta niin, että veden lämpötila tasaantuu ja ruskea väri häviää. Lämmin kiinteistön putkistoissa seissyt vesi ei vastaa laadultaan vesilaitoksen toimittamaa talousvettä. Porakaivoissa ruskehtava väri ja epämiellyttävä haju kertovat useimmiten veden suuresta rauta- ja mangaanipitoisuudesta.

Kuumassa vedessä esiintyvä harmaus tai maitomainen sameus johtuu vedessä hyvin pieninä kuplina olevasta ilmasta. Ilmiö on luonnollinen ja vaaraton. Keltainen vesi taas on seurausta esimerkiksi putkistosta irronneista rautasakoista tai kaukolämpöveden sekoittumisesta juomaveteen, sillä kaukolämpövedessä saatetaan käyttää keltaista, vaaratonta väriä helpottamaan vuodon toteamista. Kaukolämpövesi ei ole erityisen myrkyllistälähde?, mutta sen juomista tulisi silti välttää.

Suomessa vesijohtoveden laatua valvotaan jatkuvasti, raja- ja suositusarvot laatuvaatimusten (haitallisten aineiden) ja laatusuositusten muun muassa pH:n osalta on säätänyt Sosiaali- ja terveysministeriö (STM:n asetus N:o 442/2014). Pienten, alle 50 käyttäjän, vesilaitosten veden laatua säätelee STM asetus N:o 401/2001, jota sovelletaan myös yksityistalousten kaivoveteen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Terveydensuojelulaki 19.8.1994/763 Ajantasainen lainsäädäntö. Finlex – Valtion säädöstietopankki. Viitattu 15.8.2012.
  2. Zacheus, Outi: Yhteenveto suurten, EU:lle raportoivien laitosten talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2010. (pdf) 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 11.9.2012.
  3. Zacheus, Outi: Yhteenveto keskisuurten laitosten talousveden valvonnasta ja laadusta vuonna 2010. (pdf) 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 17.1.2013.
  4. WWDR1: Water for People – water for life (pdf) (sivu 140) 2003. United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization (UNESCO) and Berghahn Books. Viitattu 1.8.2012. (englanniksi)
  5. a b c Keinänen-Toivola Minna M.; Ahonen, Merja H. ja Kaunisto, Tuija: Talousveden laatu Suomessa vuosina 1984 – 2006 (pdf) Vesi-instituutin julkaisuja 2. 2007. Vesi-instituutti/Prizztech Oy. Viitattu 17.1.2013.
  6. a b c Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista Säädökset alkuperäisenä. Finlex – Valtion säädöstietopankki. Viitattu 15.8.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]