Vesihiisi (sukellusvene)
| Vesihiisi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Crichton-Vulcan, Turku |
| Kölinlasku | 1927 |
| Laskettu vesille | 1. elokuuta 1930 |
| Palveluskäyttöön | 2. joulukuuta 1930 |
| Poistui palveluskäytöstä | 1946 |
| Tila | romutettu |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
493 t (pinnalla) 716 t (sukellus) |
| Pituus | 63,5 m |
| Leveys | 6,2 m |
| Syväys | 3,6 m |
| Koneteho |
2 × Atlas-diesel 580 hv 2 × Brown Boveri -sähkömoottori 300 hv |
| Nopeus |
12,6 solmua (pinnalla) 8,5 solmua (sukellus) |
| Toimintamatka |
1 575 mpk pinnalla) 80 mpk (sukellus) |
| Miehistöä | 30 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
6 × 530 mm torpedoputkea 1 × 76/48 28LT 1 × 20 ItK/30M myöh. 20 ItK/39M 1 × 7,62 ITKK L33/36 20 × miina |
Sukellusvene Vesihiisi oli Suomen laivaston Vetehis-luokan sukellusvene. Se oli palveluksessa 1930-luvun alusta jatkosodan päättymiseen, jolloin Suomi joutui Pariisin rauhansopimuksen mukaan luopumaan muun muassa sukellusveneistä.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Vetehis-luokan sukellusvene
Alus tilattiin 4. huhtikuuta 1927[1] Turusta Crichton-Vulcanilta, missä köli laskettiin 1927 telakkanumerolla 703. Alus laskettiin vesille 1. elokuuta 1930.[2][3]
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vesihiisi upotti vuonna 1942 torpedoimalla Neuvostoliiton laivaston sukellusveneen S-7:n. Aluksen päällikkönä oli kapteeniluutnantti Olavi Aittola. Tästä upotuksesta saatiin kolme eloonjäänyttä vankia, jotka olivat olleet tornin katolla torpedon osuessa, jäivät pinnalle pelastusliivien varaan ja lyhyen ajan päästä pelastettiin Vesihiiteen.
Vangeista merkittävin oli S-7:n päällikkö 3. arvoluokan kapteeni Sergei Lisin, joka oli korkea-arvoisin merisotatoimissa otettu sotavanki. Hän sai myöhemmin kuulustelijoilta lisänimen "Kettunen" osoittauduttuaan vaikeaksi kuulusteltavaksi. Sukunimi Lisin viittaa kettuun: lisy on venäjäksi kettu. Hänet vapautettiin vuonna 1944. Toinen vangiksi jäänyt oli tähystäjämatruusi. Lisäksi torniin tupakalle päästetty miehistön poliittinen ohjaaja ylimatruusi Kunitsa selvisi hengissä ja palautettiin aikanaan kotiin. Neljäs tornissa ollut oli perämies Mihail Hrustalev, joka hukkui.[4]
Upotuksesta tuli erikseen ylipäällikkö Mannerheimin sekä saksalaisen kenraaliamiraali Rolf Carlsin allekirjoittamat viralliset onnittelut.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Knorring, Nils von: Aurajoen veistämöt ja telakat. Vaasa: Schildts Förlags, 1995. ISBN 951-50-0735-6.
- Kijanen, Kalervo: Sukellushälytys. Lahti: Lahden kirjapaino ja Sanomalehti, 1977. ISBN 951-95457-0-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Markku Melkko, Suomen sukellusveneet, Minerva, 2008 ISBN 978-952-492-208-1