Vertaus kahdesta pojasta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vertaus kahdesta pojasta, A.N. Mironov, 2012

Vertaus kahdesta pojasta, joskus myös vertaus kahdesta veljestä, on Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesuksen esittämä vertaus, jossa toinen pojista kieltäytyy tekemästä isänsä pyyntöä, mutta myöhemmin katuu sitä ja lopulta tekee kuten pyydetään. Toinen pojista puolestaan lupaa isälleen tehdä kuten pyydetään, mutta ei kuitenkaan sitä tee. Jeesus kysyy: kumpi teki isänsä tahdon?[1]

Vanhimmissa käsikirjoituksissa esiintyy kolme hieman erilaista muotoa vertauksesta ja alkuperäisien tekstin selvittäminen on poikkeuksellisen vaikeaa. Vertausta kahdesta pojasta on pidetty vaikeimpana Uuden Testamentin tekstikritiikin ongelmana.[2]

Vertaus vuoden 1938 suomennoksen mukaan (Matt 21:28-32)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Mutta miten teistä on? Miehellä oli kaksi poikaa; ja hän meni ensimmäisen luo ja sanoi: 'Poikani, mene tänään tekemään työtä minun viinitarhaani'. Tämä vastasi ja sanoi: 'En tahdo'; mutta jäljestäpäin hän katui ja meni. Niin hän meni toisen luo ja sanoi samoin. Tämä taas vastasi ja sanoi: 'Minä menen, herra', mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?" He sanoivat: "Ensimmäinen". Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan. Sillä Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden tietä, ja te ette uskoneet häntä, mutta publikaanit ja portot uskoivat häntä; ja vaikka te sen näitte, ette jäljestäpäinkään katuneet, niin että olisitte häntä uskoneet.»

Kristinuskon tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carl Kochin tulkinnan mukaan vertaus tarkoittaa sitä, että Jumalalle on enemmän iloa ihmisistä, jotka alkavat jumalattomina, mutta sitten katuvat ja palaavat hänen luokseen, kuin niistä, jotka jumalisuuden naamion alle kätkevät vain itsetyytyväisyyttä ja itsekkyyttä. [3]

Klyne Snodgrassin tulkinnan mukaan pelkkä puhe tai usko ei riitä, vaan Jumalan tahdon mukaisesti toimiminen on se, millä on merkitystä.[4]

Alkuperäinen teksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vertauksen kieli ja tyyli ovat tyypillisiä Matteukselle, joten Matteus on todennäköisesti vähintäänkin muokannut alkuperäistä kertomusta. Ei kuitenkaan ole selvyyttä siitä kuinka paljon tekstistä on peräisin Matteukselta ja kuinka paljon on säilynyt mahdollisesta alkuperäisestä Jeesuksen vertauksesta. Vertauksen aloittava kysymystä pidetään yleensä Matteuksen kirjoittamana. Useimmat tutkijat pitävät varsinaista vertauskohtaa (jakeet 28-31b) aitona Jeesuksen opetuksena. Loppuosa on enemmän kiistanalainen. Viimeistä selittävää virkettä (jakeet 31c-32) jotkut pitävät Matteuksen lisäämänä ja jotkut alkuperäisenä. Nykyisen lopun tilalla on saattanut olla alun perin myös toisenlainen selitys.[4] On myös mahdollista, että vertaus on liikkunut ensin itsenäisenä tarinana ja vasta myöhemmin liitetty nykyiselle paikalleen, sillä kohdat ennen ja jälkeen vertausta sopivat hyvin yhteen, jos vertauksen ottaa välistä pois.[2]

Varhaisimmissa käsikirjoituksissa esiintyy kolmea eri muotoa vertauksesta.[4] [2]

  1. Ensimmäinen poika kieltäytyy, mutta menee siitä huolimatta. Toinen poika suostuu, muttei mene. Ensimmäisen kerrotaan tekevän isänsä tahdon. Tämä muoto esiintyy mm. Codex Sinaiticusissa, Codex Ephraemissa sekä useissa muissakin kreikankielisissä käsikirjoituksissa.
  2. Ensimmäinen poika kieltäytyy, mutta menee siitä huolimatta. Toinen poika suostuu, muttei mene. Toisen kerrotaan tekevän isänsä tahdon. Tämä muoto esiintyy mm. Codex Bezaessa sekä monissa varhaisissa latinan ja syyriankielisissä käännöksissä.
  3. Ensimmäinen poika suostuu, muttei mene. Toinen poika kieltäytyy, mutta menee siitä huolimatta. Toisen kerrotaan tekevän isänsä tahdon. Tämä muoto esiintyy mm. Codex Vaticanuksessa sekä muutamissa muissa teksteissä.

Tutkijat ovat erimielisiä siitä, mikä on alkuperäinen muoto, sillä kaikilla muodoilla on omat kannattajansa ja kaikki ovat hyvin perusteltavissa.[4][2] Suomenkielisissä käännöksissä käytetään ensimmäistä muotoa, joka esiintyy useimmissa tärkeissä käsikirjoituksissa. Kolmas muoto on sisällöltään sama, mutta pojat on esitelty eri järjestyksessä. Tämä on mahdollisesti myöhempi kronologinen muutos, jotta voitiin selittää ensimmäisen pojan viittaavan juutalaisiin, jotka ensin lupasivat noudattaa Jumalan tahtoa, ja jälkimmäisen, oikein tekevän pojan viittaavan kristittyihin.[4]

Toinen muoto on vaikeammin ymmärrettävissä, sillä vastaus siitä kumpi tekee isän tahdon ei kuulosta järkevältä. Selityksenä on esitetty mm. se, että vertausta kuunnelleet papit ja kansan vanhimmat (jae 23) ymmärsivät Jeesuksen kritisoivan heitä. Koska he eivät halunneet tunnustaa tehneensä väärin, niin he vastasivat jälkimmäisen pojan tehneen isänsä tahdon. Vaikka ristiriitatilanteissa Raamatun tutkijat yleensä pitävät vaikeimmin ymmärrettävintä vaihtoehtoa todennäköisimmin alkuperäisenä, niin tässä tapauksessa tulkinta on jo niin vaikea, että sitä pidetään epätodennäköisenä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matt 21:28-32
  2. a b c d e Elliot, J.K.: New Testament Textual Criticism: The Application of Thoroughgoing Principles - Essays on Manuscripts and Textual Variation, s. 360-370. Kappale: The Parable of Two Sons. Brill, 2010. ISBN 978-90-04-18952-2. (englanniksi)
  3. Koch, Carl: Jeesuksen vertaukset, s. 263. kolmannesta tanskalaisesta painoksesta Suomentanut Toivo Winter. Gummerus.
  4. a b c d e Snodgrass, Klyne: Stories With Intent, A Comprehensive Guide to the Parables of Jesus, s. 266-276. Kappale: The Two Sons. Eerdmans, 2008. ISBN 978-0-8028-4241-1. (englanniksi)