Vertaileva oikeustiede

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vertaileva oikeustiede eli oikeusvertailu on oikeustieteen osa, joka tutkii kahden tai usean valtion oikeusjärjestyksiä rinnakkain. Se kuvaa ja käsittelee samanaikaisesti asioita eri oikeusjärjestysten perusteella. Se voi esimerkiksi selvittää, mitä vaikutteita jonkin maan oikeusjärjestelmä on saanut muiden maiden oikeudesta tai pyrkii saamaan selkoa, mistä johtuu eri valtioiden oikeussäännösten erot. Vertailevaa tutkimusta käytetään muun muassa valmisteltaessa uutta lainsäädäntöä tai pyrittäessä yhtenäistämään eri maiden lakeja. Sen avulla pystytään myös poistamaan kansainvälisessä yhteistoiminnassa ilmeneviä väärinkäsityksiä ja kehittämään yhteisymmärrystä. Vertailevalla oikeustieteellä on yhtymäkohtia kansainväliseen yksityisoikeuteen ja oikeushistoriaan, joka vertailee entistä ja nykyistä oikeutta. Koska useat eurooppalaiset oikeusjärjestelmät ovat saaneet vaikutteita roomalaisesta oikeudesta, on sillä monia kosketuksia myös roomalaiseen oikeuteen.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana vertaileva oikeustiede.
  2. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana vertaileva oikeustiede.