Vernissaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hugo Birger, Skandinaaviset taiteilijat lounaalla Pariisin Salongin vernissauspäivänä, 1886

Vernissaus, (ransk. vernissage), tarkoittaa taidenäyttelyn avajaisia.[1] Vieraille voidaan tarjota pientä purtavaa ja viiniä heidän keskustellessaan taiteilijan ja muiden vieraiden kanssa näyttelyn teoksista. Läsnä voi olla myös kriitikoita ja muita toimittajia, tai heidät on voitu kutsua erilliseen tilaisuuteen.

Tapa on saanut alkunsa Pariisin salongista. Taiteilijat tekivät teoksilleen viimeistelyn vernissaamalla ne. Mesenaatit ja eliitti olivat läsnä vernissauksen aikana ennen virallisia avajaisia, ja tästä tavasta sai alkunsa perinne juhlistaa taideteoksen tai taideteosten valmistumista ystävien ja mesenaattien kanssa. Aikaa myöten ero varsinaisen vernissauspäivän ja avajaisten välillä hävisi. Nykyisin vernissaus on myyntinäyttelyissä tilaisuus markkinoida myytäviä teoksia ostajille ja kriitikoille.

Vastaavasta näyttelyn päätöstilaisuudesta käytetään englanniksi ja saksaksi nimitystä finissage. Suurten näyttelyiden puolivälissä voi olla myös tilaisuus nimeltä midissage.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taidehistorian sanasto