Verikoirat (salaseura)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Verikoirat oli vuosina 1905–1906 Helsingissä toiminut salaseura ja terroristiryhmä, jonka jäsenet olivat aktivistien toiminnassa mukana olleita helsinkiläisiä lyseolaisia. Ryhmän jäsenet tekivät poliiseja ja venäläisiä santarmeja vastaan attentaatteja, jotka vaativat kolme kuolonuhria. He myös murhasivat ainakin yhden suomalaisen siviilihenkilön, jota aktivistit epäilivät poliisin ilmiantajaksi.

Alkuvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokisen (2021) mukaan ryhmän alun muodosti muutama Helsingin suomalaisen reaalilyseon koulupoika maastoleikeissään 1900-luvun alkuvuosina Pasilan kallioilla. Ryhmä vaikuttui romanttisesti mm. Zachris Topeliuksen ja Johan Ludvig Runebergin ajatuksista. [1]

Kutsuntalakko 1902. Miehiä kokoontuneena Kaartin maneesin eteen 18. huhtikuuta.

Ryhmäläisiä osallistui mm. kutsuntoja vastustaviin lakkoihin vuonna 1902. He ottivat seuraavana vuonna nimen Helsingin Suomalaisen Reaalilyseon Aktivistit liittäen siten itsensä aikuisten aktivismiin. Eräät heistä toimivat esimerkiksi kagaalin lähetteinä.[2] Bobrikovin murhan jälkeen Ressun aktivistit lähentyivät muiden oppilaitosten vastaavia ryhmiä. Verikoirat-nimi tuli käyttöön vuosien 1904 ja 1905 vaihteessa Karl Gustaf Konrad Nymanin aloitteesta.[3]

Ryhmän jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grönqvistin talo 1800-1900-lukujen vaihteessa. Talossa sijaitsi Verikoirien käytössä ollut huoneisto.

Verikoiria johti Kaartinkaupungissa asuneen räätälin poika Arvi Nikolainen ja seuran jäsenet olivat Normaalilyseon, Reaalilyseon ja Nya Svenska Läroverketin oppilaita. Jäsenet olivat keskimäärin 16–17-vuotiaita ja varsinaiseen aktiivisesti toimivaan sisäpiiriin kuului noin 12 jäsentä. Sisäpiiriin kuuluivat Nikolaisen lisäksi ainakin Helge Hyrkstedt, Karl Gustaf Konrad Nyman (Karl Emil Primus-Nymanin veli), Mauritz Kiljander (1886–1922; arkkitehti Elna Kiljanderin veli), Bertel Rosenbröijer (myöhemmin toimittaja-kirjailija Gurli Sevón-Rosenbröijerin puoliso), Adolf Mesterton (1889–1956), Siiri Tyrni (myöhemmin Aarne Orjatsalon puoliso, kuoli 1916 auto-onnettomuudessa Waukeganissa Yhdysvalloissa), Martti Eklund, Kustaa Seger (1885–1909) ja taiteilija Albert Edelfeltin poika Erik Edelfelt (1888–1910).[4][5][6][7][8] Nikolai Bobrikovin murhan jälkeen jäsenet pitivät esikuvanaan kenraalikuvernöörin ampunutta Eugen Schaumania.

Suomen aktiivisen vastustuspuolueen taustahenkilöt järjestivät Verikoirille huoneiston Pohjois-Esplanadilta Grönqvistin talosta.[9]

Varsinaisten aktivistien ja Verikoirien yhdyshenkilönä toimi farmaseutti Karl Gustaf Konrad Nyman. On kuitenkin epäselvää, millaisia ohjeita tai valtuutuksia Nymanilla oli Suomen aktiiviselta vastustuspuolueelta oli.[10] 12. marraskuuta 1882 syntynyt farmasian ylioppilas Nyman oli ollut mukana kagaalin toiminnassa ja paennut 1902 Ruotsiin. Täällä hän oli tutustunut väkivaltaista suoraa toimintaa kannattavien Ruotsin nuorsosialistien johtajaan Hinke Bergegreniin. Nyman palasi Suomeen alkuvuodesta 1905, liittyi mukaan aktivistien toimintaan ja toimi Helsingin ruotsinkielisen työväenyhdistyksen Arbetaren-lehden toimittajana 1905-1906.lähde?

Attentaatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen attentaattinsa Verikoirat tekivät aamuyöllä 8. huhtikuuta 1905, jolloin he ampuivat Pasilassa veturitallien takana 20-vuotiaan Siltasaaressa asuneen viilari Arvo Virtasen. Aktivistit pitivät Virtasta poliisin ilmiantajana ja aktivistien johto oli tuominnut hänet teloitettavaksi.[11] Myös Verikoirat jakoivat erityisissä kokouksissa kuolemantuomioita epämieluisille henkilöille.[9]

Seuraava attentaatti tehtiin elokuussa 1905 Kaivopuistossa, kun suomalainen konstaapeli Johan Forstén ammuttiin.[12] Tekijät saattoivat erehtyä luulemaan häntä venäläiseksi. Pari viikkoa myöhemmin Kaivopuistossa surmattiin myös eräs nuori työmies, mutta tässä tapauksessa ei tiedetä varmasti kuuluivatko tekijä tai tekijät Verikoiriin.[13]

Ukrainalaista santarmialiupseeria Mark Denisukia ammuttiin selkään Kansakoulukadulla 2. syyskuuta 1905. Denisuk haavoittui iskussa ja kuoli vammoihinsa seuraavana vuonna.[14] Vähän myöhemmin 6. syyskuuta 1905 Arvi Nikolainen heitti omatekoisen pommin Eerikinkadun poliisiaseman edustalle. Pommiräjähdys särki ikkunoita, mutta henkilövahinkoja ei aiheutunut[15]. Kolmannen kerran Verikoirat iskivät lokakuun alussa, kun kaksi seuran jäsentä ampui Ison Roobertinkadun ja Annankadun kulmassa venäläistä konstaapelia Nikolai Mitrofanovia. Mitrofanov haavoittui ja kuoli vammoihinsa seuraavana vuonna.

Tsaarin murhasuunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verikoirien kunnianhimoisin attentaattiyritys kohdistui Venäjän keisari Nikolai II:ta vastaan. Ryhmä seuran jäseniä, joiden joukossa olivat ainakin Arvi Nikolainen, Kalle Nyman, Primus Nyman sekä Gunnar Björling lähti Karjalan kannakselle Koivistolle, jonne Nikolai II oli saapunut metsästysretkelle. Ryhmän jäsenillä oli mukanaan revolverit sekä kiinnijoutumisen varalta myrkkykapselit. Attentaattiyritys oli kuitenkin huonosti valmisteltu ja keisari oli jo palannut Pietariin ryhmän saapuessa Kannakselle.[16]

Ryhmän jäsenten myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksikään Verikoirien jäsenistä ei joutunut pidätetyksi eikä kukaan seuran entisistä jäsenistä myöhemminkään kertonut yksityiskohtia heidän toiminnastaan. Eino I. Parmanen haastatteli ryhmän jäseniä ja muita aktivisteja 1930-luvulla ja kokosi haastatteluiden pohjalta kirjasarjan Taistelujen kirja I-IV.[17]

Ryhmän johtaja Nikolainen muutti Amerikkaan ja ryhtyi sanomalehtimieheksi. Ryhmän toimintaa ohjannut K. G. K. Nyman oli mukana ns. työläisaktivistien toiminnassa, avusti helmikuussa 1906 Venäjän valtionpankin Helsingin konttorin ryöstäneitä latvialaisia pakenemaan ja joutui syksyllä 1906 pidätetyksi Ruotsissa. Nyman palautettiin Suomeen ja hän sai 3 vuoden 5 kuukauden kuritushuonerangaistuksen. Nyman muutti 1908 Kanadaan, jossa hän suoritti apteekkarintutkinnon ja sai oman apteekin 1922. Hän kuoli Port Arthurissa Kanadassa 27. elokuuta 1937.[18]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jokinen, Pauli: Verikoirat ja muita terroristeja sortokauden Helsingissä. Helsinki: Into, 2021. ISBN 978-952-351-654-0.
  • Hentilä, Seppo: Nyman, Karl Gustaf Konrad (1882 - 1937) Kansallisbiografia. 2015. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 11.6.2022.
  • Keskisarja, Teemu: Vääpeli T:n tapaus ja muita kertomuksia suomalaisesta terrorista. Jyväskylä: Atena, 2010. ISBN 978-951-796-623-8.
  • Kullberg, Anssi (toim.): ”Terrorismin potentiaalinen pikkujättiläinen: Poliittisen väkivallan sarastuskausi 1904 – 1906 (kirj. Teemu Keskisarja)”, Suomi, terrorismi, Supo: koira joka ei haukkunut: Miksi ja miten Suomi on välttynyt terroristisen toiminnan leviämiseltä?, s. 48 – 71. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38577-7.
  • Nieminen, Tommi: Helsinkiläisteinien ryhmä teki poliittisia murhia viime vuosisadan alussa. (Web Archive 2010.) Helsingin Sanomat, 17.1.2010. Artikkelin verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Jokinen 2021, 15-23
  2. ↑ Jokinen 2021, 56, 69
  3. ↑ Jokinen 2021, 112-116
  4. ↑ Jokinen 2021, 12
  5. ↑ Ylioppilasmatrikkeli 1906 : matrikkelinumero 30971, Mesterton, Adolf
  6. ↑ Ylioppilasmatrikkeli 1906 : matrikkelinumero 30798, Seger, Gustaf Adolf Engelbert
  7. ↑ Ylioppilasmatrikkeli 1906 : matrikkelinumero 30190, Edelfelt, Albert Johan Erik
  8. ↑ Tamperelainen kuollut auto-onnettomuudessa Amerikassa, Kansan Lehti, 09.10.1916, nro 233, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  9. ↑ a b Jokinen 2021, 173
  10. ↑ Jokinen 2021, 174
  11. ↑ Jokinen 2021, 155-157
  12. ↑ Jokinen 2021, 175-176
  13. ↑ Jokinen 2021, 177-178
  14. ↑ Jokinen 2021, 179-183
  15. ↑ Jokinen 2021, 184-186
  16. ↑ Jokinen 2021, 187-189
  17. ↑ Jokinen 2021, 13
  18. ↑ Hentilä 2015

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Parmanen, Eino I.: Taistelujen kirja: kuvauksia itsenäisyystaistelumme vaiheista sortovuosina. neljä osaa vuosina 1936-1941. I osa, Routakauden puhkeaminen ja sen ensimmäiset vuodet,II osa, Sorron kiristyminen : aika Bobrikovin kuolemaan saakka, III osa, Taistelun ja jännityksen aikaa : rajuilma yltymässä myrskyksi, IV osa, Suurlakko ja sitä lähinnä seurannut aika. Helsinki: WSOY, 1936-1941.
  • Sinnemäki, Anssi: Verikoirat, Arvi-setä ja Gunnar Björling. Kanava, 2010, 38. vsk, nro 3, s. 15-19.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Verikoirat_(salaseura)&oldid=21721831”