Vera Wang
Vera Wang (kiin. 王薇薇, pinyin: Wáng Wēiwei; s. 27. kesäkuuta 1949) on yhdysvaltalainen muotisuunnittelija. Hänet tunnetaan varsinkin hääpuvuistaan, joita hän on tehnyt useille julkisuuden henkilöille. Hän on myös tehnyt esiintymispukuja taitoluistelijoille, kuten Nancy Kerriganille ja Michelle Kwanille.[1] Kerrigan esiintyi Wangin puvussa olympialaisissa 1994.
Wang syntyi New Yorkissa vanhemmille, jotka olivat paenneet Kiinasta toisen maailmansodan aikana.[2] Hän opiskeli The Chapin Schoolissa, Pariisin yliopistossa sekä Sarah Lawrence Collegessa. Hän oli nuorena taitoluistelija ja kilpaili Yhdysvaltain-mestaruuskilpailuissa 1968. Hän aikoi olympiajoukkueeseenkin, johon ei kuitenkaan päässyt. Hän opiskeli myös balettia George Balanchinen balettikoulussa.[3]
Toimittuaan Vogue-lehden muotitoimittajana kuudentoista vuoden ajan Wang aloitti työskentelyn ensin Ralph Laurenin kanssa ja sitten vuodesta 1990 itsenäisesti.[4] Julkisuuden henkilöitä, jotka Wangia ovat tehneet tunnetuksi, ovat olleet muiden muassa Sharon Stone, Jennifer Lopez, Mariah Carey, Uma Thurman[5], Jessica Simpson[6], Avril Lavigne[7], Heidi Klum[8], ja Holly Hunter.[9]
Wang meni vuonna 1989 naimisiin Arthur Paul Beckerin kanssa.[10] Parilla on adoptiolapset Cecilia ja Josephine.[11]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Vera Wang pukee morsiamet seksikkäästi
- ↑ Encyclopedia.jrank.org
- ↑ Time.com: Aisles of Style
- ↑ Infomat.com: Biography
- ↑ Factio-magazine.com: Vera Wang, the designer who changed bridal fashion
- ↑ Famous people weddings
- ↑ Avril Lavigne opted for fairytale wedding
- ↑ Heidi Klum and Seal get married
- ↑ Simplyweddings.com
- ↑ Vera Wang wed to Arthur Becker
- ↑ Thebiographychannel.co.uk