Vena (Inkeri)
| Vena Вейно, Veino |
|
|---|---|
 Kurkolanniemen kärki vuoden 1860 kartalla. |
|
  Vena |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Federaatiosubjekti | Leningradin alue |
| Piiri | Jaaman piiri |
| Kunta | Laukaansuu |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | entinen kylä |
| Väkiluku | 0 |
Vena[1] (ven. Вейно, Veino) on entinen kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Laukaansuun kunnassa Venäjällä. Se sijaitsi Kurkolanniemen keskiosassa Pärspäänjärven länsipuolella.
Kylä mainitaan 1600-luvun kartoissa. Sen asukkaat olivat inkerinsuomalaisia, jotka kuuluivat Kosemkinan luterilaiseen seurakuntaan[2]. Paikalliset talonpojat olivat vuodesta 1797 lähtien Iittovan kartanon maaorjia. Kartanon omistanut kreivi Karl Robert von Nesselrode luovutti heidät vuonna 1848 velkojensa korvauksena valtiolle.[3] Vuonna 1862 Venassa oli 13 taloa ja 96 asukasta[4]. Kylän sukuja olivat Joutsi, Mustonen, Pitkänen, Seppälä ja Tetri[5]. Vuonna 1899 Vena kuului kyläkuntana Narvusin volostiin. Sen 151 asukasta olivat kaikki suomalaisia. Läsnä olleista 150 henkilöstä luterilaisia oli 149.[6] Kylässä oli 1800-luvun lopussa rakennettu rukoushuone, joka suljettiin 1930-luvulla[7].
Neuvostoaikana Vena muodosti aluksi oman kyläneuvoston. Vuodesta 1924 lähtien se kuului Kurkulan kyläneuvostoalueeseen.[8] Vuosikymmenen lopulla niemimaan kärkeen ryhdyttiin rakentamaan puna-armeijan tukikohtaa, minkä seurauksena asukkaat siirrettiin vuonna 1936 seudun muihin kyliin[9]. Venaan vedettiin rautatie Laukaansuusta ja Pärspäänjärven rannalle tehtiin lentoasema vesitasoja varten. Tukikohta hävitettiin saksalaisten lähestyessä Leningradia.[10]
Nykyään paikalla kohoaa rautatieaseman, vesitornin ja muiden rakennelmien raunioita. Kylän hautausmaalla on sotilashauta ja luterilaisia ristejä. Entisen lentoaseman tienoilla on alueen johtajien käyttämä vartioitu huvila-alue.[11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 18.10.2015.
- ↑ v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 87. St.-Petersburg: , 1867. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Murašova, N.V. & Myslina, N.P.: Dvorjanskije usadby Sankt-Peterburgskoi gubernii: Kingiseppski raion, s. 197–198. Sankt-Peterburg: Informatsionnyi tsentr ”Vybor”, 2003. ISBN 5-93518-028-6.
- ↑ Spisok naselnjonnyh mest po svedenijam 1862 goda: Peterburgskaja gubernija, s. 211. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennyh del, 1864. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kuusi, Matti. Narvusin suomalaissuvuista. Teoksessa: Ulkosuomalaisia (Kalevalaseuran vuosikirja 62), s. 240. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1982. ISBN 951-717-289-3.
- ↑ Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 4, 7–8. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Aleksandrova, Je. L. et al.: Istorija finskoi jevangelitšesko-ljuteranskoi tserkvi Ingermanlandii, s. 267. Sankt-Peterburg: Gjol, 2012. ISBN 978-5-904790-08-0.
- ↑ Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti classif.spb.ru. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 8.2.2017.
- ↑ Leningradskaja oblastnaja universalnaja nautšnaja biblioteka: Sprosi u krajeveda (kysymys no 288) reglib.ru. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 24.8.2012. (venäjäksi)
- ↑ Syrov, A. A.: Zabytye dostoprimetšatelnosti južnogo berega Finskogo zaliva. Ot Sankt-Peterburga do Kurgalskogo polustrova. Putevoditel, s. 297, 300. Moskva: Tsentropoligraf, 2011. ISBN 978-5-227-02883-9.
- ↑ Regionavtika: Veino regionavt.spb.ru. Arkistoitu 1.5.2016. Viitattu 24.8.2012. (venäjäksi)