Venäjän väliaikainen hallitus

Wikipedia
Ohjattu sivulta Venäjän väliaikaishallitus
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Väliaikaisen hallituksen vaakuna

Venäjän väliaikainen hallitus oli Venäjän tasavallan hallituksena vuonna 1917. Se syntyi Helmikuun vallankumouksessa maaliskuussa 1917, kun viimeinen tsaari Nikolai II syöstiin pois vallasta, jota hänen veljensä, suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitš Romanov, kieltäytyi ottamasta vastaan. Pietarissa toimivaa väliaikaista hallitusta johti ensin ruhtinas Georgi Lvov ja suurin osa ministereistä oli liberaaleja perustuslaillisdemokraatteja (”kadettipuolue”). Heinäkuussa hallituksen johtoon nousi sosialistivallankumouksellinen (”eserrä”) Aleksandr Kerenski, joka hallitsi lopulta käytännössä diktaattorina.

Väliaikainen hallitus toteutti sananvapauden ja muut kansalaisoikeudet, lakkautti kuolemanrangaistuksen, vapautti poliittiset vangit (muun muassa bolševikit ja suomalaiset kalterijääkärit sekä P. E. Svinhufvudin), jne., mutta se myös jatkoi erittäin epäsuosittua ensimmäistä maailmansotaa Saksaa vastaan, mikä murensi hallituksen suosion. Heinäkuun sotilas- ja työläiskapinan jälkeen liberaalit aateliset luopuivat vallasta Kerenskin hyväksi. Bolševikit kaatoivat Kerenskin väliaikaisen hallituksen lokakuun vallankumouksessa marraskuussa 1917, mikä johti lopulta sosialistisen Neuvostoliiton syntyyn.

Suomessa väliaikainen hallitus muistetaan sortokauden päättämisestä sekä eduskunnan hajotuksesta 31. heinäkuuta 1917.

Väliaikaisen hallituksen syntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruhtinas Lvovin kabinetti
Ministeri Tehtävissä Puolue
Pää- ja sisäasiainministeri
Georgi Lvov

15. maaliskuuta 1917 – 21. heinäkuuta 1917

sitoutumaton
Ulkoasiainministeri
Pavel Miljukov
Mihail Tereštšenko

15. maaliskuuta 1917 – 18. toukokuuta 1917
18. toukokuuta 1917 –

perustuslaillinen demokraatti
sitoutumaton
Sota- ja laivastoministeri
Aleksander Gutškov

Aleksandr Kerenski

15. maaliskuuta 1917 – 29. huhtikuuta 1917

18. toukokuuta 1917 – 21. heinäkuuta 1917

oktobristi
sosialistivallankumouksellinen
Oikeusministeri
Aleksandr Kerenski
Pavel Pereverzev

15. maaliskuuta 1917 – 18. toukokuuta 1917
18. toukokuuta 1917 – 21. heinäkuuta 1917

sosialistivallankumouksellinen
sosialistivallankumouksellinen
Kulkulaitosministeri
N.V. Nekrasov

15. maaliskuuta 1917 – 21. heinäkuuta 1917

perustuslaillinen demokraatti
Talousministeri
Mihail Tereštšenko
Andrei Šingarev

15. maaliskuuta 1917 – 18. toukokuuta 1917
18. toukokuuta 1917 – 21. heinäkuuta 1917

sitoutumaton
perustuslaillinen demokraatti
Kauppa- ja teollisuusministeri
Aleksander Konovalov
.

15. maaliskuuta 1917 – 21. heinäkuuta 1917
.

progressisti
Opetusministeri
Andrei Manuilov

15. maaliskuuta 1917 – 21. heinäkuuta 1917

perustuslaillinen demokraatti
Maatalousministeri
Andrei Šingarev
Viktor Tšernov

15. maaliskuuta 1917 – 18. toukokuuta 1917
18. toukokuuta 1917 –

perustuslaillinen demokraatti
sosialistivallankumouksellinen
Elintarvikeministeri
Aleksei Pešehonov

18. toukokuuta 1917 –

kansallissosialistiselvennä
Työministeri
Matvei Skobelev

18. toukokuuta 1917 –

menševikki
Posti- ja lennätinministeri
Irakli Tsereteli

18. toukokuuta 1917 – 21. heinäkuuta 1917

menševikki
Pyhän synodin yliprokuraattori
V. N. Lvov

15. maaliskuuta 1917 –

progressisti

Ensimmäinen maailmansota oli ajanut Venäjän epäjärjestykseen vuosina 1915–1916 ja osaltaan aiheutti tsaarin kukistumisen. Tsaaria vastustava oppositio voimistui sodan edetessä ja 1916 alkoi näkyä puute Pietarissa, jossa lopulta puhkesi leipämellakoita. Maaliskuun vallankumous ajoi keisari Nikolai II:n luopumaan vallasta 15. maaliskuuta 1917 ja hänen veljensä Mikael Aleksandrovitš torjui kruunun seuraavana päivänä, jonka jälkeen Nikolai suljettiin kesäasunnolleen Tsarskoje Seloon.

Nikolai II:n hallitsijana jo hajottaman Venäjän keisarikunnan neljännen valtakunnanduuman muodostama väliaikainen komitea otti tsaarin vallan. Väliaikaisen komitean luottamus oli väliaikaisen hallituksen toiminnan pohja. Sen perustuslaillisuus oli kyseenalainen, koska Nikolai hajotti duuman jo ennen vallasta poistumistaan, mutta ulkovallat tunnustivat väliaikaisen hallituksen pian Venäjän lailliseksi hallitukseksi.

Hallitusta johtanut pääministeri oli samalla valtionpäämies. Näin Venäjästä tuli käytännössä parlamentaarinen maa, vaikka se oli teoriassa monarkia, jossa tsaarin valtaa käytti pääministeri. Pääministeriksi tuli ensin ruhtinas Georgi Lvov. Ruhtinas Lvovin johtaman hallituksen näkyvimmät jäsenet olivat perustuslaillisdemokraattinen (kadetti) ulkoministeri Pavel Miljukov ja sosialistivallankumouksellinen (eserrä) oikeusministeri Alexandr Kerenski, jota sanottiin hallituksen todelliseksi pääministeriksi. Kadettien vahvan aseman vuoksi väliaikainen hallitus oli alkuun lähinnä liberaali ja keskusta-oikeistolainen, mutta toukokuussa ulkoministeri Miljukovin eron yhteydessä sitä täydennettiin vasemmistolaisilla poliitikoilla ja sotaministeriksi siirtyneen Kerenskin asema hallituksen sisällä alkoi vahvistua. Väliaikainen hallitus loi osaltaan kaksoisvallan Venäjälle, sillä sen kanssa kilpaili Pietarin neuvosto.

Välikaista hallitusta ei oltu tarkoitettu pysyväksi. Edelleen jatkuvan ensimmäisen maailmansodan vuoksi ei kyetty järjestämään vaaleja eikä kutsumaan heti koolle perustuslakia säätävää kansalliskokousta, mutta sellainen oli tarkoitus järjestää marraskuussa 1917. Demokraattisesti valittavan perustuslakia säätävän kokouksen oli määrä päättää Venäjän tulevasta hallitusmuodosta ja asettaa uusi hallitus.

Hallituksen tärkeimmät aikaansaannokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väliaikaisen hallituksen aikana Venäjän hallitusmuoto muuttui keisarikunnasta tasavallaksi. Se antoi vapaamielisen julistuksen, joka poisti muun muassa uskontoon perustavan syrjinnän ja kuolemanrangaistuksen sekä palautti Suomelle sillä ennen vuotta 1899 olleet oikeudet. Samalla se muutti joidenkin kuvernementtien asemaa autonomisemmaksi vaihtamalla Nikolai II:n nimittämiä kuvernöörejä ja nimittämällä kuvernementtikomissaareiksi henkilöitä, joilla saattoi olla myös paikallista kannatusta. Näin esimerkiksi Pietari I:n aikana suuren Pohjan sodan jälkeen 1721 perustettu Eestinmaan kuvernementti sai kuvernementtikomissaarikseen Virossa suositun poliitikon Jaan Poskan. Käytäntö enteili ajatuksena oppositiossa elänyttä ajatusta muodostaa yhtenäisvaltio Venäjästa Venäjän federaatio, liittovaltio, jossa joillain kansallisilla Venäjän alueilla olisi jonkin tasoista autonomiaa, kuten Puolan kuningaskunnalla oli ollut tai kuten Suomen suuriruhtinaskunnalla oli.

Maailmansodan jatkaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerenskin rooli väliaikaisessa hallituksessa oli kaksijakoinen, hän oli sekä Pietarin neuvoston varapuheenjohtaja ja kuului myös hallitukseen. Kerenskin hallitus ei halunnut irrottaa Venäjää ensimmäisestä maailmansodasta, vaan tuki ympärysvaltoja, erityisesti vanhaa liittolaistaan Ranskaa. Ranska halusi Venäjän taistelevan itärintamalla, koska se helpotti heihin kohdistuvaa painetta länsirintamalla. Länsivallat tunnustivat väliaikaisen hallituksen nopeasti, koska uskoivat Venäjän sen avulla pysyvän ympärysvaltojen puolella sodassa.

Neuvostojen ja väliaikaisen hallituksen välit ja kansan kannatus huononivat kevään edetessä sen takia, että hallitus päätti pysyä sodassa. Miljukov julisti ympärysvalloille lähettämässään nootissa hallituksen jatkavan sotaa Konstantinopolin ja Turkin salmien saamiseksi Venäjälle, eli jatkamaan perinteistä sotapolitiikkaa. Tämä ”Miljukovin nootti” johti bolševikkien aiheuttamiin mielenosoituksiin Miljukovia vastaan, ja niinpä hänet erotettiin hallituksesta eli ”Lvovin ministeriöstä” 18. toukokuuta. Väliaikaiseen hallituksen nimitettiin lisää neuvostoista menševikkejä ja sosialistivallankumouksellisia ja siten yritettiin heikentää hallituksen ja neuvostojen välistä kilpailua.

Kerenskin käskystä aloitettiin niin sanottu Kerenskin hyökkäys itävaltalaisia vastaan kesäkuussa 1917. Sen tarkoituksena oli parantaa hallituksen mainetta voittoisan sodan johtajana. Se eteni jonkin matkaa Karpaattien lähistöillä, mutta kun saksalaiset tulivat itävaltalaisten avuksi, hyökkäys pysähtyi ja Kerenskin hallituksen ote herpaantui entisestään. Kapina riehui armeijassa ja venäläisiä rykmenttejä pakeni rintamalta. Edellisenä vuonna oli tehty samankaltainen Brusilovin hyökkäys paremmin tuloksin.

Levottomuudet Venäjällä lisääntyvät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerenskin kabinetti
Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri
Aleksandr Kerenski

21. heinäkuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

sosialistivallankumouksellinen
Ulkoasiainministeri
Mihail Tereštšenko

21. heinäkuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

sitoutumaton
Sota- ja laivastoministeri
Aleksandr Kerenski
Aleksander Verhovski (sotaministeri)
Dmitri Verderevski (laivastoministeri)

21. heinäkuuta 1917 – 12. syyskuuta 1917
12. syyskuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917
12. syyskuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

sosialistivallankumouksellinen
?
?
Sisäministeri
Nikolai Avksentjev
Aleksei Nikitin

6. elokuuta 1917 – 14. syyskuuta 1917
8. lokakuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

sosialistivallankumouksellinen
menševikki
Oikeusministeri
Aleksandr Zarudni
Pavel Maljantovitš

6. elokuuta 1917 – 14. syyskuuta 1917
8. lokakuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

maltillinen vasemmistolainen
menševikki
Talousministeri
N.V. Nekrasov
Mihail Bernatskij

6. elokuuta 1917 – 17. syyskuuta 1917
8. lokakuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

ent. perustuslaillinen demokraatti
?
Kulkulaitosministeri
Pjotr Jurenev
Aleksander Liverovski

6. elokuuta 1917 – 14. syyskuuta 1917
8. lokakuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

perustuslaillinen demokraatti
sitoutumaton
Kauppa- ja teollisuusministeri
Sergei Prokopovitš
Aleksander Konovalov
.

6. elokuuta 1917 – 14. syyskuuta 1917
8. lokakuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917
.

menševikki
perustuslaillinen demokraatti,
ent. progressisti
Opetusministeri
Sergei Oldenburg
Sergei Salazkin

6. elokuuta 1917 – 14. syyskuuta 1917
8. lokakuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

perustuslaillinen demokraatti
sitoutumaton
Maatalousministeri
Viktor Tšernov
Semen Maslov

21. heinäkuuta 1917 – 14. syyskuuta 1917
8. lokakuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

sosialistivallankumouksellinen
sosialistivallankumouksellinen
Elintarvikeministeri
Aleksei Pešehonov
Sergei Prokopovitš

21. heinäkuuta 1917 – 14. syyskuuta 1917
8. lokakuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

maltillinen vasemmistolainen
menševikki
Työministeri
Matvei Skobelev
Guzma Gvozdev

21. heinäkuuta 1917 – 14. syyskuuta 1917
8. lokakuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

menševikki
menševikki
Posti- ja lennätinministeri
Aleksei Nikitin

6. elokuuta 1917 – 7.11.1917

menševikki
Terveysministeri
I. N. Efremov
Nikolai Kiškin

6. elokuuta 1917 – 14. syyskuuta 1917
8. lokakuuta 1917– 7. marraskuuta 1917

?
perustuslaillinen demokraatti
Pyhän synodin yliprokuraattori,
5.8. alkaen Uskontoministeri
Anton Kartašov

25. heinäkuuta 1917 – 14. syyskuuta 1917
8. lokakuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917

perustuslaillinen demokraatti

Bolševikit saattoivat toimia laillisesti väliaikaisen hallituksen johtaessa maata. He joutuivat alussa hyväksymään väliaikaisen hallituksen, koska olivat heikkoja. Pian bolševikit jakautuivat hallituksen sotapolitiikan suosijoihin ja vastustajiin. Vasta Vladimir Leninin saapuminen 3. huhtikuuta 1917 Pietariin ajoi bolševikit samalle linjalle ja Lenin vaati heti huhtikuussa Venäjälle saapuessaan kaiken vallan siirtämistä neuvostoille.

Maanjaon viivästyessä maaseudun talonpojat alkoivat omasta aloitteestaan kaapata maata itselleen väkivalloin. Väliaikaisessa hallituksessa istuva eserräpuolue ei kannattanut tätä anarkiaa maaseudulla. Vaikka puoluetta edustanut maatalousministeri Tšernov kehotti lopettamaan maanvaltaukset, tästä ei maaseudulla välitetty. Maaseudun elintarviketoimituksia häirittiin tarkoituksella, jotta aiheutettaisiin nälkää ja tyytymättömyyttä kaupungeissa ja niiden kansa nousemaan kapinaan. Pietariin perustettiin bolševikkien toimesta tehdaskomiteoita, jotka erottivat tehtaanjohtajia ja omistajia.

Pietarissa syntyi 16.–17. heinäkuuta spontaani lähinnä bolševikkien kannattajien kansannousu (ns. heinäkuun päivät), mutta se kukistettiin muutamassa päivässä. Puoluejohto oli vastustanut kumousyritystä näin varhain, sillä bolševikit olivat vielä heikkoja. Hallituskoalitio oli ajautunut kriisiin ja ruhtinas Lvov erosi. Kerenskistä tuli pääministeri 21. heinäkuuta (hän jatkoi toistaiseksi myös sotaministerinä) ja hän sai elokuun alussa koottua uuden vasemmistovetoisen hallituksen, johon palasi vielä muutamia kadetteja.

Suomessa oli heinäkuussa hyväksytty (osittain kansallisen neuvostokongressin bolševikkien innostamana) eduskunnassa valtalaki, joka olisi siirtänyt ylimmän valtiovallan maassa Venäjän hallitukselta Suomen eduskunnalle. Suomen porvarillisten poliitikkojen ja ministerivaltiosihteerin suosituksesta väliaikainen hallitus hajotti Suomen eduskunnan 31.7.

Väliaikainen hallitus menettää parlamentaarisen kannatuksensa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuussa 1917 monet ministerit erosivat ja pääministeri Aleksandr Kerenskistä tuli käytännössä Venäjän diktaattori. Elokuun lopulla kapinallinen kenraali Lavr Kornilov hyökkäsi kohti Pietaria aikoen kaapata vallan ja ryhtyä sotilasdiktaattoriksi tai palauttaa tsaarinvallan pelastaakseen isänmaan ja heittääkseen pois vallasta sekä väliaikaisen hallituksen että neuvostot. Kerenski pyysi apua muun muassa bolševikeilta ja vapautti heinäkuun kapinan takia vangittuja bolševikkijohtajia. Näin kapinoineet matruusit asettuivat Kerenskin kanssa yhdessä Kornilovia vastaan ja kaappaushanke torjuttiin, kun rautatietyöläiset kieltäytyivät kuljettamasta Kornilovia joukkoineen Pietariin. Silti samalla bolševikit saivat enemmistön Pietarin ja Moskovan neuvostoissa eikä heidän kannattajilleen jaettuja aseita saatu enää takavarikoitua. Maaseudulla talonpojat ryöstelivät yhä useammin suurtiloja.

Väliaikainen hallitus julisti Venäjän tasavallaksi 14. syyskuuta 1917.

Vastustaakseen voimistuvaa Pietarin neuvostoa Kerenski julisti 14. syyskuuta 1917 voimaan viiden neuvoston. Direktiohallitukseen (toimitusministeristöön) kuuluivat tällöin enää vain Kerenski pääministerinä, Tereštšenko ulkoasiainministerinä, Verhovski sotaministerinä, Derderevski meriministerinä ja Nikitin posti- ja lennätinministerinä. Direktorio johti maata kolme viikkoa, kunnes lokakuun alussa Kerenski kokosi hallituksen uudelleen vielä kolmannen kerran.

Lokakuun vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Lokakuun vallankumous

Bolševikkien johtama Pietarin neuvoston sotilaskomitea miehitti pääkaupungin ja muut suurimmat kaupungit 7. marraskuuta 1917. Väliaikaisen hallituksen ministerit vangittiin työpaikallaan Talvipalatsissa, vain Kerenski onnistui pakenemaan Yhdysvaltain suurlähettilään autolla. Lenin asetti maan johtoon kansankomissaarien neuvoston. Perustuslakia säätävä kansankokous valittiin vielä marraskuussa pidetyissä vaaleissa, mutta se ehti kokoontua vain kerran 18.–19. tammikuuta 1918 ennen kuin bolševikit vangitsivat myös sen jäsenet. Lokakuun vallankumouksen jälkeen syttyi Venäjän sisällissota, joka päättyi vuonna 1921 bolševikkien voittoon. Vuonna 1922 muodostettiin Neuvostoliitto.

Väliaikaisen hallituksen pääministerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Georgi Lvov (15. maaliskuuta – 21. heinäkuuta 1917)
  2. Aleksandr Kerenski (21. heinäkuuta – 8. marraskuuta 1917)