Venäjän metsäpalot 2006

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Venäjän metsäpalot 2006 tarkoittaa kesällä 2006 Venäjällä tapahtunutta metsäpalojen sarjaa. Metsäpaloja oli poikkeuksellisen paljon, yli 23 000 erillistä paloa.[1][2] Metsää paloi varsinkin Siperiassa, mutta kymmenittäin erillisiä paloja oli myös Suomen rajan tuntumassa. Paloihin myötävaikutti varsinkin kuiva kesä. Suomeen kantautunut paloista aiheutunut savu nousi huomion kohteeksi varsinkin elokuun alun jälkeen. Savua kantautui myös Ruotsiin. Laajoilla alueilla Etelä-Suomessa ilmanlaatu huonontui paikoin selvästi, ja savun pystyi helposti näkemään ja haistamaan. Savu vaivasi erityisesti joitakin astmapotilaita.

Venäjällä on palojen sammutukseen tarvittavia lentokoneita, mutta ne olivat sammuttamassa Siperiassa paljon suurempia metsäpaloja. Venäjää arvosteltiin siitä, ettei paloja yritetty sammuttaa riittävän tehokkaasti.

Suomalaisen metsäntutkimuksen mukaan verrattuna Suomeen Venäjällä on 1/5 metsäautoteitä Suomen metsäautotiheyteen verrattuna. Näin ollen palojen sammuttaminen suomalaiseen tapaan on ongelmallista. Metsät kuuluvat Venäjän federaatiossa Neuvostoliiton perintönä liittovaltion metsäkomiteoille, joiden piirit hallinnoivat käytännössä metsäomaisuutta. Metsänhoito- ja -hakkaamistarkoituksiin voidaan metsää vuokrata 49 vuodeksi. Venäjä kiinnittää huomiota metsäpalojen ehkäisyyn muun muassa satelliittivalvonnalla.

Lähteet [muokkaa]

  1. Venäjän metsäpalot eivät sammu pian 10. elokuuta 2006. Ilta-Sanomat. Viitattu 3. kesäkuuta 2007.
  2. Venäjän metsäpalot jatkuvat 10. elokuuta 2006. MTV3/STT. Viitattu 3. kesäkuuta 2007.