Venäjän energiapolitiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Venäjä
Coat of Arms of the Russian Federation.svg

Osa politiikan artikkelisarjaa:
Venäjän politiikka


Teemasivu:Politiikka

 n  k  m 


Venäjän energiapolitiikka kertoo Venäjän energiankäytöstä ja energiapolitiikasta ja eri sidosryhmien näkemyksistä energian käytön kehitykseen ja ohjaamiseen mukaan lukien energiantuotanto, jakelu ja kulutus. Siihen sisältyvät lait, sopimukset, verot ja ohjauskeinot.

Germanwatchin mukaan vuonna 2008 Venäjän osuus maailman hiilidioksidipäästöistä oli 5,7 % (3. sija), energiankulutuksesta 5,8 % ja väestöstä 2,2 %.[1]

IEA:n mukaan vuonna 2008 Venäjä oli 2. suurin öljyntuottaja: 485 Mt (12,3 % maailman tuotannosta) ja vuonna 2007 maailman 2. suurin öljynviejämaa (256 Mt). Venäjä oli vuonna 2007 maailman 3. suurin öljynjalostaja: 224 Mt (5,9 % maailman tuotannosta) ja suurin öljytuotteiden viejä (96 Mt). Vuonna 2008 Venäjä oli maailman suurin maakaasuntuottaja ja viejä. Tuotanto oli 657 mrd. kuutiota (21 % maailmantuotannosta) ja vienti 187 mrd. kuutiota (23 % maailman kaasun viennistä) Vuonna 2008 Venäjä oli 5. suurin kivihiilentuottaja tuottaen kivihiiltä 247 Mt ja ruskohiiltä 76 milj. tonnia. Venäjän osuus maailman kivihiilen viennistä oli 9,6 % (76 Mt). Venäjän sähköntuotanto 1013 TWh vuonna 2007 jakautui: maakaasu 487 TWh vesivoima 179 TWh, kivihiili ja turve 170 TWh ja ydinvoima 160 TWh ja muu 17 TWh. Venäjän oma sähkönkulutus oli 898 TWh.[2]

Sopimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän Kioton sopimuksen ratifioiminen oli ratkaisevaa, sillä sen ansiosta maiden määrä oli 55 ja päästöjen osuus yli 55 %selvennä. Sopimus tuli voimaan 16.2.2005. Venäfä ratifioi sopimuksen 3 kuukautta aiemmin.[3]

Energiankulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän energiankulutus TWh[4]
Vuosi Sähkö Energia Hiili Öljy Kaasu Turve UE
1995 275 1357 1709 3681 275
2000 246 1 289 1 511 3 709 246
2005 1 297 1 434 4 065
2006 1 308 1 494 4 103
UE = uusiutuva energia

Energiantuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 energia- ja energiatuotteet olivat 65,2 % Venäjän vientituloista. Valtio omistaa kaasu- ja sähkömonopolin, öljyputket (Transneft) ja satamat. Kaasuputket kulkevat Valko-Venäjän ja Ukrainan kautta.[5]

Kaasu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gazpromin hallussa on kolmasosa maailman kaasuvaroista. Se tuottaa 7 % Venäjän BKT:stä ja 1/5-osan vientituloista.[5]

Hiili[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän hiiliteollisuus työllisti BP:n tilastojen mukaan 200 000 ihmistä, tuotti 309 miljoonaa tonnia hiiltä (4,7 % maailman tuotannosta) ja kulutti 112 miljoonaa tonnia hiiltä (3,6 % kulutuksesta) vuonna 2006. Hiilikaivostyö on vaarallisin työ Venäjällä. Vuoden 2007 kahdessa pahimmissa kaivosonnettomuuksissa menehtyi 110 ja 38 henkeä. Alan investoinneissa säästetään.[6]

Öljy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Družba Eurooppaan johtavien öljyputkien verkosto

BP:n tilastojen mukaan (6 / 2006) entinen Neuvostoliitto tuotti öljyä 600 milj. tn (15,3 % tuotannosta) ja kulutti öljyä 188 milj. tn (4,8 % kulutuksesta) vuonna 2006.[7]

Venäläisiin öljy-yhtiöihin sisältyy:

Sahalin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Sahalin 2

Sahalin saarella on kuusi offshore öljyn ja kaasuprojektia: Sakhalin 1, 2, 3, 4, 5 ja 6. Projekteihin osallistuu venäläiset ja ulkomaiset yhtiöt, kuten Shell, BP and Exxon-Mobil. Rosneft osallistuu projekteihin 1, 3, 4, 5 ja 6. Shellin johtama Sahalin 2 on 35 kansalaisjärjestön mukaan ympäristönsuojelun varovaisuusperiaatteen ja kansainvälisten määräysten vastainen. Euroopan kehitysrahasto ei myöntänyt tukea projektille ympäristönsuojelusyistä. [8] Vuonna 2008 US Export Import Bank ja UK's Export Credit Guarantee Department hylkäsivät rahoituksen Sahalin 2-projektille.[9] Sahalin 2 projektiin sisältyy Venäjän ensimmäinen kaasun nesteytyslaitos (liquefied natural gas LNG). Nesteytyslaitoksen toiminnan ennustettiin käynnistyvän kesällä 2008. Tuotannosta 75 % oli myyty jo ennakkoon Japaniin, Koreaan ja USA:n.[8]

  1. Exxon Neftegas Ltd johtaa Sahalin 1:tä (12 mrd. $).
  2. Shellin johtama Sahalin 2 oli ensimmäinen offshore projekti (20 mrd. $).
  3. Sahalin 3 omistus on 75 % Rosneftin ja 25 % paikallinen Sakhalin Oil Company.
  4. Sahalin 4 ja 5 ovat Rosneftin ja BP:n hallitsemia. BP:llä on 49 % osuus Sahalin 5:tä.
  5. Venäläinen Petrosakh etsii öljyä Sahalin 6 rannikolla.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaasu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gazprom[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gaspromin hallussa on 1/3-osa maailman kaasuvaroista. Se tuottaa 7 % Venäjän BKT:stä ja 1/5-osan vientituloista. Suuri osa alueista on velkaa kaasumonopoli Gazpromille, mikä antaa sille valtaa. Gazprom investoi hiileen, jotta kaasun voi viedä ulkomaille. [10]

Öljy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boris Nemtsovin ja Vladimir Milovin mukaan Jukos oikeudenkäynti oli keino siirtää Jukosin omistus Vladimir Putina tukevalle ryhmälle. Kun tytäryhtiö Juganskneftegaz päätyi Rosneftin haltuun, Moskovan tuomioistuin mitätöi aiemmat tuomiot helmikuussa 2005 yli 9 mrd. ruplan verovelasta vuodelta 1999 ja lokakuussa 2005 5,6 mrd. ruplan verovelan vuosilta 1999-2001.[11]

Vuonna 1995 Mihail Hodorkovski tarjosi Menatep-pankin kautta ”huutokaupassa” 300 miljoonaa $ Jukosin osakkeista, jotka siirtyivät Hodorkovskin omaisuudeksi vuonna 1997. Vuonna 2003 yritystä syytettiin veronkierrosta, se vietiin konkurssiin ja myytiin Rosneftin bulvaanille. Hodorkovski valmisteli Jukosin myyntiä Chevron Texaco yhtiölle.[12]

Sibneft[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boris Berezovski ja Roman Abramovitš ostivat 90-luvulla ”huutokaupassa” Sibneftin 100 miljoonalla $:lla. Abramovitš myi yrityksen vuonna 2005 Gazpromille 10 mrd. $:lla.[12]

Öljynvalitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boris Nemtsovin ja Vladimir Milovin mukaan Vladimir Putinin tultua valtaan Venäjällä vuonna 2000 sveitsiläinen Gunvor: ryhtyi hoitamaan kolmasosaa öljynviennistä vuosittain, arvolta noin 40 mrd. $, melkein koko Surgutneftegazin tuotantoa ja huomattava osaa Gasprom Neftin, Rosneftin ja muiden öljy-yhtiöiden tuotannosta.[13]

Energy Intelligence Groupin mukaan Gunvor hoitaa Rosneftin, Gasprom Neftin ja Surgutneftegazin öljynviennin.[10]

Energiatehokkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Energiatehokkuuden parantamisessa on 40 % säästöpotentiaali Venäjällä. Energian hinnoittelun avulla voidaan myös ohjata energiansäästöön.[14]

Kilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 sähkökaupasta 25 % oli vapaata. Määrä nousee 50 %:iin vuonna 2009.[15]

  • 2001 Venäjän sähköpörssi
  • 2003 Laki energiateollissuden järjestelyistä
  • 2003-5 Tukkumarkkinoiden osittainen vapauttaminen
  • 2007-8 Alueellisten tuotantoyhtiöiden yksityistäminen
  • 2009 Sähköstä 50 % vapaan kaupankäynnin piiriin
  • 2011 Tukkukaupan täydellinen vapauttaminen
  • 2014 Vähittäismarkkinoiden vapauttaminen alkaa?

Vienti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän osuus Kiinan energiantuonnista on 6-7 %. Se voisi olla 15 % uusilla putkijärjestelyillä.[16]

Venäjää kiinostaa Suomen ydinvoimahankkeet ja sähkönvienti Suomeen. Venäjän Suomen lähettiläänä on atomi- ja sähköalan eksperttinä tuonnettu Venäjän ydinvoimaloista vastannut Rosatomin entinen pääjohtaja ja Venäjän ydinenergiaministeri Aleksandr Rumjantsev.[16]

Eurostatin mukaan vuonna 2007 Euroopan unioniin tuotiin eniten raakaöljyä, maakaasua ja kivihiiltä Venäjältä. Raakaöljyä tuotiin 185 milj. tonnia (Mt), mikä vastasi 29 % öljyn tuonnista. Maakaasua EU toi Venäjältä 4,7 mil. TJ, mikä vastasi 23 % kulutuksesta. Kivihiiltä EU toi Venäjältä 56 milj. tonnia eli 15 % kulutuksesta. EU:n oma maakaasun tuotanto oli 39 % kulutuksesta. EU:n oma kivihiilen tuotanto oli 40 % kulutuksesta.[17]

Energia ja ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukraina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moskova katkaisi kaasutoimitukset Ukrainaan vuonna 2005-2006 hintakiistan vuoksi.[10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Key Data for the 10 largest CO2 Emitters CCPI 2009
  2. Key world energy statistics 2009
  3. Tim Flannery, Ilmastonmuuttajat, Otava 2006 s. 230 (The Weather Makers, The History and Future of Climate Change 2005)
  4. Energiläget i siffror 2007, Energy in Sweden 2007, Facts and figures Energimydigheten
  5. a b Venäjä, Kovan linjan energiajätti, Anne Kuorsalo, Ilmari Susiluoto, Martti Valkonen, Edita 2007, vientitulot s. 208, kaasuputket s. 210, Gazprom s. 168
  6. The True Cost of Coal, How people and the planet are paying the price for the world's dirtiest fuel, Greenpeace 27.11.2008, s. 30-33, 79
  7. Energiatilasto 2007, Tilastokeskus, Taulukko 15.10
  8. a b The Price of Oil Swedwatch 3 / 2006
  9. Public banks say no to Sakhalin II Maan ystävät
  10. a b c Venäjä, Kovan linjan energiajätti, Anne Kuorsalo, Ilmari Susiluoto, Martti Valkonen, Edita 2007 s. Öljyvälitys 174-175, Ukraina s. 172-173, Gasprom s. 168 Gasprom 214, 217, 219
  11. Boris Nemtsov ja Vladimir Milov: Putinismi ja Venäjän rappio, Like 2009 s. Jukos 35-36.
  12. a b Venäjä, Kovan linjan energiajätti, Anne Kuorsalo, Ilmari Susiluoto, Martti Valkonen, Edita 2007 s.102-112
  13. Boris Nemtsov ja Vladimir Milov: Putinismi ja Venäjän rappio, Like 2009 s. 19-20.
  14. Five years the key to planet’s future, Climate Solutions, WWF’s Vision for 2050 WWF 2007, Topic Paper 14: Russia, s. 37
  15. Siperia yllättää Fortumin, Talouselämä 9.1.2009 s. 42-44
  16. a b Venäjä, Kovan linjan energiajätti, Anne Kuorsalo, Ilmari Susiluoto, Martti Valkonen, Edita 2007, Kiina s. 222, Suomi 217-8,
  17. Yearly statistics 2007 Energy, Eurostat 17.7.2009, KS-PC-09-001-EN.pdf