Veikko Ihalainen
Veikko Ilmari Ihalainen (3. toukokuuta 1892 Pälkjärvi – 25. joulukuuta 1939 Pori) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat kirkkoherra Juho Heikki Ihalainen ja Iida Sofia Hakulinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1936—37 Ester Helga Inkeri Kukkosen o.s. Kosonen kanssa. Hänen vaimonsa kuoli jo seuraavana vuonna.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihalainen kävi seitsemän luokkaa Joensuun klassillista lyseota, kirjoitti ylioppilaaksi Kokkolan suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1910 ja liittyi Karjalaiseen osakuntaan. Hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1911–1914 ja keväällä 1916. Sotilashallinnollisten kurssien ensimmäisen jakson Ihalainen suoritti vuosina 1926–1927 ja toisen jakson vuosina 1927–1928.[1][2]
Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihalainen liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 7. maaliskuuta 1915. Ihalainen sijoitettiin joukon 2. komppaniaan, mutta vapautettiin leiriltä 16. huhtikuuta 1916 sairauden takia. Hän palasi Suomeen 30. elokuuta 1915 ja jatkoi Helsingin yliopistossa kesken jääneitä opintojaan.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Ennen varsinaisen sisällissodan syttymistä Ihalainen toimi kouluttajana Polvijärven suojeluskunnassa lokakuussa 1917. Sisällissodan syttyessä hän liittyi Joensuuhun kokoontuneisiin suojeluskuntajoukkoihin ja hänet komennettiin helmikuun alussa vuonna 1918 Polvijärven harjoitusleirin koulutuspäälliköksi. 3. maaliskuuta 1918 Ihalainen komennettiin Ahvolan rintamalle kouluttamansa joukon kanssa. Siellä hän toimi aluksi komppanianpäällikkönä, kunnes hänet määrättiin 15. maaliskuuta 1918 joukkueenjohtajaksi Karjalan armeijakunnan 2. rykmentin 10. pataljoonan 2. komppaniaan. Ihalainen otti osaa sisällissodan taisteluihin Ahvolassa ja Naulasaaressa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihalainen palveli sisällissodan jälkeenkin edellä mainitussa pataljoonassa, joka liitettiin toukokuussa 1918 vasta perustettuun Karjalan kaartin rykmenttiin. Hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1918 Jääkärirykmentti n:o 2:een, minkä nimi muutettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti n:o 2. Hän siirtyi 16. huhtikuuta 1919 edellä mainitun joukko-osaston 1. pataljoonan mukana Keski-Suomen rykmenttiin, missä hänet määrättiin 25. toukokuuta 1919 rykmentin adjutantiksi ja 1. marraskuuta 1921 alkaen 4. komppanian nuoremmaksi upseeriksi ja edelleen 26. huhtikuuta 1922 alkaen 4. komppanian päälliköksi. Rykmentin talouspäälliköksi Ihalainen nimitettiin 30. syyskuuta 1924, josta hänet siirrettiin 21. maaliskuuta 1931 Muonavarikko 2:n päälliköksi ja 1. heinäkuuta 1934 alkaen Armeijakunnan esikunnan huolto-osaston päälliköksi. Ihalainen hoiti 2. Divisioonan intendentin tehtäviä 29. joulukuuta 1928 ja 1. joulukuuta 1930 välisen ajan.[1][2]
Talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihalainen toimi talvisodassa 2. Armeijakunnan intendenttinä Kannaksen rintamalla, josta hänet komennettiin ylemmän johdon huoltoon Poriin. Hän menehtyi siellä joulupäivänä 1939. Hänet haudattiin Viipuriin.[2][3]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihalainen toimi Valtioneuvoston asettaman valtion ja Viipurin kaupungin välisiä alueluovutuksia käsitelleen komitean jäsenenä vuonna 1929.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
    |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Isänmaan puolesta, talvisodan 1939–1940 kaatuneiden upseerien elämäkerrasto. Porvoo: WSOY 1949.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.