Kasvissyönti

Wikipedia
Ohjattu sivulta Vegetarismi
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ihmisten ruokavaliota. Kasvinsyöjäeläimistä kertoo artikkeli kasvinsyöjä.
Kasvikunnan tuotteita

Kasvissyönnin eli vegetarismin määritelmä vaihtelee ajallisesti, kulttuurisesti ja maittain.

Euroopan Komission mukaan eläinperäisiä ainesosia sisältävää ruokaa ei saa kutsua kasvisruoaksi[1]. Kansainvälisen kasvissyöjien liiton käyttämän 1800-luvulta peräisin olevan määritelmän mukaan kasvisruoka tarkoittaa kuitenkin kaikkea sellaista ruokaa, joka ei sisällä lihaa tai kalaa. Eläinkunnan tuotteista on siis perinteisesti sallittu maidon, kananmunan ja hunajan nauttiminen, minkä vuoksi vegetaristeja kutsutaan myös laktovegetaristeiksi tai lakto-ovo-vegetaristeiksi.[2] Useat vegetaristeiksi itseään kutsuvat käyttävät myös eläinperäisiä lisäaineita, kuten liivatetta, sisältäviä ruokia.

Vegaanit eivät käytä lainkaan eläinkunnan tuotteita. Ravitsemustieteellisissä tutkimuksissa vegaaneista käytetään termiä ”strict vegetarian” (tiukka kasvissyöjä).

Vegaaneja ja laktovegetaristeja on Suomessa yhteensä noin kaksi promillea väestöstä[3]. Sekä maitotuotteita että kananmunia syöviä lakto-ovo-vegetaristeja arvioidaan olevan noin 3 -5 prosenttia väestöstä.[4]

Kasvissyöntiä harjoitetaan tavallisesti eettisistä, uskonnollisista, terveydellisistä, ekologisista tai poliittisista syistä.

Kasvisruokavalioiden variaatioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihannestori Barcelonassa.

Elävän ravinnon syöjät syövät vain kuumentamatonta kasvisruokaa[5]. Fruitarismi on ruokavalio, joka sisältää vain hedelmiä laajasti käsitettynä, mm. myös siemeniä ja pähkinöitä. Fennovegaanit syövät vain Suomessa tuotettuja kasvikunnan tuotteita.

Joissakin aasialaisissa kulttuureissa, eräissä hindulaisuuden suuntauksissa ja Mahajana-buddhalaisten keskuudessa kasvissyöntiin voidaan lukea myös pidättäytyminen sipulin, valkosipulin ja sienten nauttimisesta, koska niiden katsotaan olevan henkisiltä vaikutuksiltaan lihan kaltaisia.

Pesko-lakto-ovo-vegetaristit syövät käytännössä sekä kalaa että muita eläinkunnan tuotteita paitsi lihaa. Heitä on 1,4 prosenttia Suomen väestöstä[6].

Semivegetaristit syövät vain harvoin lihaa tai kalaa. Semivegetaristeja kutsutaan myös fleksitaristeiksi tai pseudovegetaristeiksi.[7]

Kasvissyönnin historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joonialainen luonnontieteilijä Thales, joka oli yksi antiikin seitsemästä viisaasta, oli yksi Pythagoraan oppi-isistä. Thales keskittyi ruokavaliossa pääasiassa syöjän hyvinvoinnin kehittämiseen, mutta Pythagoras vei ajatusta pidemmälle. Pythagoras ja hänen seuraajansa eivät syöneet lihaa, koska uskoivat, että eläimilläkin on sielu. Lisäksi hän uskoi, että jos ihminen luopuisi eläinten tappamisesta ravinnon vuoksi, niin tappamisen taito katoaisi ja samalla sodat loppuisivat. Pythagoras eli raakaravinnolla ja hän ei ilmeisesti käyttänyt hunajaa lukuun ottamatta muitakaan eläinkunnan tuotteita. Kaikkia vegetaristeja kutsuttiinkin pythagoralaisiksi, kunnes 1800-luvun puolessa välissä perustettiin ensimmäiset vegetaristiyhdistykset ensin Englantiin ja sitten Yhdysvaltoihin.

Intiassa kasvissyönnin historia ulottuu vähintään yhtä varhaisiin aikoihin kuin länsimailla. Bramiinihindu papit ovat olleet laktovegetaristeja, sillä lihan (mukaan lukien munat) syömistä pidettiin saastuttavana. Papiston lisäksi tapa on levinnyt muihinkin väestönosiin, ja joissakin osissa Intiaa suurin osa väestöstä on laktovegetaristeja.

Ravitsemus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intialainen kasvisateria.

Ihmiselle käyttökelpoista B12-vitamiinia ei saa kasvikunnan tuotteista, vaan ainoastaan eläinperäisestä ravinnosta.[8] Ilman korvaavia ravintolisiä kasvissyöjille syntyykin vitamiinin puutostila. Ihminen on kehityshistoriansa aikana ollut sekaruokainen niin pitkään (1-2 miljoonaa vuotta), että ihmisen fysiologia on tottunut saamaan eläinkunnan tuotteista B12-vitamiinia, eikä kykene tuottamaan sitä itse.[9]

Etuliitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intialaisissa elintarvikkeissa käytetyt ”kasvisruoka”- ja ”ei kasvisruoka” -merkit.

Alla olevien etuliitteiden syntyyn on vaikuttanut se, että joissakin kulttuureissa ja kielen käyttötavoissa sanalla eläin on tarkoitettu vain nisäkkäitä ja muita biologisesti ihmistä lähempänä olevia eläinkunnan (animalia) edustajia eikä esimerkiksi lintuja, kaloja, hyönteisiä tai äyriäisiä [10].

  • lakto – maito
  • ovo – muna
  • pesco – kala
  • pollo – kana ja muu siipikarja
  • demi – ei syö nisäkkäiden lihaa
  • semi – syö pääasiassa kasvisruokaa, mutta joskus kanaa tai kalaa.[11] [2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brown, Celia Brooks: Uusi kasviskeittiö. Suom. Päivi Paappanen. Helsinki: Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6016-7.
  • Gould, Merkka & Voutilainen, Eeva: Kasvissyöjäksi: Miksi ja miten. Helsinki: Art House, 2009. ISBN 978-951-884-450-4.
  • Jäntti, Eeva: Vegaanin käsikirja: Ravintoa ilman eläinkunnan tuotteita. Ekologinen keittiö. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1997. ISBN 951-9455-59-0.
  • Kasvissyöntiä aloittelijoille. Suom. Martti Bergestad. Helsinki: Vegaaniliitto, 2003.
  • Lehtonen, Ulla: Opettelisinko kasvissyöjäksi. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06852-0.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elintarvikkeita koskevien tietojen antaminen kuluttajille Euroopan Parlamentti. Viitattu 2.4.2012.
  2. a b IVU, Frequently Asked Questions - Definitions International Vegetarian Union. Viitattu 2.4.2012.
  3. Markus Vinnari: The Past, Present and Future of Eating Meat in Finland (Lihansyönti Suomessa – itääkö muutos?). Väitöskirja. Turun kauppakorkeakoulu 2010. Sivu 135. http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae3_2010.pdf
  4. http://fifi.voima.fi/uutinen/2009/tammikuu/suomessa-aika-paljon-kasvissyojia
  5. http://www.elavaravinto.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=63:mitae-elaevae-ravinto-on&catid=61:yleisohjeita&Itemid=29
  6. Markus Vinnari: The Past, Present and Future of Eating Meat in Finland (Lihansyönti Suomessa – itääkö muutos?). Väitöskirja. Turun kauppakorkeakoulu 2010. Sivu 135. http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae3_2010.pdf
  7. Semi-Vegetarian - Vegetarianism Medicine online. Viitattu 3.4.2012.
  8. Kasvissyöntiä aloittelijoille. Vegaaniliitto. http://www.vegaaniliitto.fi/ksa/#Koostaminen
  9. Tuomisto J. 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä: arsenikista öljyyn, s. 230-233. Kustannus Oy Duodecim 2005. ISBN 951-656-221-3. Verkossa englanniksi: http://en.opasnet.org/w/If_we_care_about_our_environment,_should_we_all_be_vegetarians%3F
  10. Animals Merriam-Webster's. Viitattu 2.4.2012.
  11. Semi-Vegetarian - Vegetarianism Medicine online. Viitattu 3.4.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]