Vartaloskanneri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuva millimetriaalloilla toimivasta skannerista.

Vartaloskanneri eli henkilöskanneri on yleensä terahertsisäteillä tai millimetriaalloilla toimiva läpivalaisulaite, jota käytetään aseiden ja räjähteiden etsintään henkilön vaatteiden alta. Laite näyttää läpivalaistavan henkilön alastomana laitetta käyttävälle henkilölle. Laitetta käytetään useimmiten lentoasemilla, mutta joskus myös juna-asemilla ja oikeuden istuntoihin saavuttaessa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla on ollut aiemmin käytössä yksi vartaloskanneri,[1] mutta sen käytöstä on sittemmin luovuttu yksityisyyden loukkaavuuden vuoksi.

Vartaloskanneria on kritisoitu paljon yksityisyyden loukkaamisesta alastomana näyttämisen takia.[2] Läpivalaistavat henkilöt saatetaan valita etnisin tai uskonnollisen perustein. Tätä pidetään rasistisena.[3] Etuna vartaloskannerissa on se, ettei tutkittavaan henkilöön tarvitse koskea. Vartaloskannaus on myös nopeampaa kuin tutkivan henkilön läpikäyminen käsin. Suhtautuminen läpivalaisusta kieltäytyvään henkilöön vaihtelee. Joillakin lentoasemilla läpivalaisusta kieltäytyvä henkilö laitetaan perinteiseen käsillä tehtävään tutkimukseen, joillakin häntä kielletään menemästä lennolle.[4]

Aktiivisten terahertsisäteiden terveysvaikutuksia ei vielä tiedetä varmasti. Millimetriaalloilla toimivat skannerit ovat yleensä passiivisia perustuen kehon luonnollisesti lähettämään säteilyyn, joten millimetriaaltoja käyttävä skanneri ei yleensä voi olla terveydelle haitaksi.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eurooppa alkaa varustaa lentokenttia paljastavilla vartaloskannereilla Yle.fi. 4. tammikuuta 2010. Viitattu 12.1.2011.
  2. Vartaloskannerit kohta kymmenillä kentillä Kauppalehti.fi. 8. maaliskuuta 2010. Viitattu 12.1.2011.
  3. Sunnuntaisuomalainen 17. tammikuuta 2010
  4. Kiistelty vartaloskanneri otettiin käyttöön Iltalehti.fi. 1. helmikuuta 2010. Sanoma News. Viitattu 12.1.2011.
  5. Harwood, Matthew: Companies Seek Full-Body Scans That Ease Health, Privacy Concerns Security Management. 3. toukokuuta 2010. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)