Varre Vartiainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tomi "Varre" Vartiainen (s. 30. syyskuuta 1974 Helsinki) on suomalainen kitaristi. Hän on tullut tunnetuksi muun muassa Leningrad Cowboys -yhtyeestä, jonka jäsen hän on ollut vuodesta 2000.

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vartiainen vietti nuoruutensa Keravalla. Hän aloitti pianonsoiton seitsemänvuotiaana, mutta kiinnostui kitaransoitosta kymmenvuotiaana. Vartiainen opiskeli Keravan musiikkiopistossa ja soitti siellä myös ensimmäisissä yhtyeissään. Myöhemmin hän siirtyi Sibelius-lukioon Helsinkiin ja sieltä vuonna 1993 Oulunkylän Pop & Jazz konservatorioon. Armeijan hän kävi Haminan soittokunnassa.

Jatko-opinnot ja työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1997 Vartiainen siirtyi opiskelemaan Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolle. Uuden Musiikin Orkesterin nuorena solistina hän on toiminut vuodesta 1998. Vartiainen on tehnyt freelance-keikkoja, studiotyötä, opetusta, teatteria ja TV-työtä (mm. Joonas Hytönen House Band ja Idols).

Vuosina 1998–2000 Vartiainen soitti yhtyeessä nimeltä Bingo, johon kuuluivat myös Toni Porthén ja Lasse Lindgren. Toisessa kolmijäsenisessä yhtyeessä, Husbandissa hän on soittanut vuodesta 2000, jolloin hän liittyi myös Leningrad Cowboysiin. Sleepy Sleepersiin hänet kutsuttiin vuonna 2004.

Varre Vartiainen on myös uuden Open Eye Band -progerockyhtyeen kitaristi. Open Eye Band julkaisi elokuussa 2008 debyyttialbuminsa Screaming Baby.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]