Vapauspuolue (VP) – Suomen tulevaisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vapauspuolue (VP) – Suomen tulevaisuus

Vapauspuolue-logo.png

Perustettu 4. huhtikuuta 2009
Johto [Olavi Juhani Mäenpää]] (puheenjohtaja)
Kansanedustajat 0 (2011)
Eurokansanedustajat 0
Kunnanvaltuutetut 0 (2012)
Kotisivu www.vapauspuolue.fi

Vapauspuolue (VP) – Suomen tulevaisuus on suomalainen puolue, joka perustettiin vuonna 2009. Vapauspuolue ei saanut kansanedustajaa ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan 2011, mutta sillä on ollut muutamia kunnanvaltuutettuja.

Sisällysluettelo

Vaiheet[muokkaa]

Puolueen paperit vietiin Patentti- ja rekisterihallitukselle 6. huhtikuuta 2009 ja se merkittiin yhdistysrekisteriin 1. lokakuuta 2009. Puoluerekisteriin vaadittavien kannattajakorttien kerääminen aloitettiin 9. helmikuuta 2010, ja syksyllä 2010 Vapauspuolue toimitti kortit oikeusministeriöön. Yhdistys merkittiin puoluerekisteriin 22. marraskuuta 2010.[1] Yhdistyksen nimeen lisättiin VP-lyhenne 26. toukokuuta 2010.

Turkulainen kaupunginvaltuutettu ja Suomen Kansan Sinivalkoisten puheenjohtaja Olavi Mäenpää liittyi Vapauspuolueeseen syyskuussa 2010, ja hänestä tuli puolueen ensimmäinen kaupunginvaltuutettu.[2] Myös Suomen Kansan Sinivalkoisten entinen sihteeri Ari Laakso liittyi Vapauspuolueeseen.[3] Marraskuussa puolueeseen loikkasivat kaupunginvaltuutetut Maarit Rostedt (kok., Turku)[4] ja Kalevi Satopää (sit., Salo).[5] Myös IKL:n Matti Järviharju siirtyi Vapauspuolueeseen.

Lokakuussa 2011 puoluevaltuuskunta valitsi kokouksessaan Vapauspuolueen uudeksi puheenjohtajaksi Lisbet Puttosen ja puoluesihteeriksi Anja-Liisa Kankaan.[6] Marraskuussa puoluehallitus päätti erottaa puolueesta Olavi Mäenpään, koska kaupunginvaltuutettu oli arvostellut julkisesti uutta johtoa ja siten vahingoittanut yhdistystä. Mäenpää piti erottamistaan laittomana, jatkoi Vapauspuolueen valtuustoryhmässä[7] ja kanteli asiasta oikeuteen. Mäenpää piti laittomana myös hänet erottaneen hallituksen valinnutta syyskokousta. Pirkanmaan käräjäoikeus kumosi puoluevaltuuskunnan kokouksen päätösvaltaisuuden maaliskuussa 2012.[8] Toukokuun alussa Kangas toimitti puolueen konkurssihakemuksen Pirkanmaan käräjäoikeuteen. Mäenpää piti myöhemmin samalla viikolla ylimääräisen puoluekokouksen Ilmajoella ja ilmoitti olevansa uusi puheenjohtaja. Puttonen puolestaan ilmoitti olevansa edelleen puheenjohtaja ja valittavansa kokouksesta. Puttonen kertoi myös aikeesta järjestää elokuussa kokous, jossa puolueen nimi vaihdettaisiin Naisten puolueeksi.[9] Konkurssihakemus jätettiin tutkimatta, koska puoluehallitus peruutti sen 11. toukokuuta 2012.[10]

Kunnallisvaaleissa 2012 Vapauspuolue oli asettanut yhden ehdokkaan Kaarinaan, mutta hänen saamansa 15 ääntä eivät riittäneet läpimenoon.[11]

Kansainväliset yhteydet[muokkaa]

Vapauspuolue kuuluu Alliance of European National Movements-nimiseen eurooppalaiseen nationalistipuolueiden liittoumaan, johon kuuluvat lisäksi mm. Nationaldemokraterna Ruotsista, British National Party (BNP) Britanniasta, Front National Ranskasta sekä Jobbik Unkarista. Sen ykkösteema on kansallismielisyys.[12].

Ohjelma[muokkaa]

Vaalitulokset
Eduskuntavaalit
Vuosi Edustajat Äänet
2011 -- 4 285 0,15 %
Kunnallisvaalit
Vuosi Edustajat Äänet
2012 -- 15 0,0 %

Puolueohjelmassaan Vapauspuolue kertoo ajavansa seuraavia asioita:

  1. Oikeus kotimaahan sekä yhteiskunnan olemassaolon vahvistaminen
  2. Lapsen ja äidin suojelu sekä naisen aseman parantaminen
  3. Haitallisen maahanmuuton pysäyttäminen sekä yhteiskuntarauhan turvaaminen
  4. Suomen tulevaisuus, puolustusvoimat, sotilasliittoumat ja EU-jäsenyys

Puolue haluaisi lisätä suoraa demokratiaa. Puolue myös kieltäisi moskeijoiden, minareettien ja ylipäätään kaikkien muiden kuin kristinuskon "näkyvien mahdinosoitusten" rakentamisen.[13]

Puheenjohtajat[muokkaa]

Olavi Mäenpää 2012- |} http://yle.fi/uutiset/vapauspuolueen_puheenjohtajakiista_ratkesi/6692484?origin=rss

Lähteet[muokkaa]

  1. Maahanmuuttokriittinen Vapauspuolue puoluerekisteriin 22. marraskuuta 2010. YLE. Viitattu 23.11.2010.
  2. Mäenpää vaihtaa Vapauspuolueeseen Turun Sanomat. 20. syyskuuta 2010. Viitattu 23.11.2010.
  3. Vapauspuolue! Ari Laakson Blogi. 20. syyskuuta 2010. Viitattu 23.11.2010.
  4. Turun valtuutettu Maarit Rostedt loikkasi Vapauspuolueeseen Turun Sanomat 29.11 2010
  5. Satopää vapauspuolueeseen Salon Seudun Sanomat 29.11 2010
  6. Anna Kivinen: Lisbet Puttonen vapauspuolueen puoluejohtajaksi Keskisuomalainen 10.10.2011
  7. Vapauspuolue erotti Olavi Mäenpään Turun Sanomat 11.11.2011
  8. Oikeus kieltää Mäenpään potkut Vapauspuolueesta Turun Sanomat 3.2.2012; Käräjäoikeus kumosi Vapauspuolueen hallituksen valinnan Turun Sanomat 29.3.2012
  9. Vapauspuolueesta kaavaillaan Naisten puoluetta Turun Sanomat 7.5.2012
  10. Turun Sanomat 31.5.2012
  11. Vapauspuolue (VP) - Suomen tulevaisuus HS.fi Tulospalvelu – Kuntavaalit 2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 29.10.2012.
  12. Peppiina Ahokas, Vapauspuolue lopettaa toimintansa, Helsingin Sanomat s. A 10, 4.5.2012
  13. Puolueohjelma 4.6.2009 Vapauspuolue - Suomen tulevaisuus. Viitattu 23.11.2010.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.
Puheenjohtaja Vuodet
Kalevi Helo 2009–2011
Lisbet Puttonen 2011–2012