Vanukehirvenjuuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vanukehirvenjuuri
Inula britannica.jpeg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Hirvenjuuret Inula
Laji: britannica
Kaksiosainen nimi
Inula britannica
L.[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Vanukehirvenjuuri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Vanukehirvenjuuri Commonsissa

Vanukehirvenjuuri (Inula britannica) on Euraasiassa laajalti tavattava, keltakukkainen asterikasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanukehirvenjuuren mykerökukinto.

Kaksivuotinen vanukehirvenjuuri kasvaa 10–50 cm korkeaksi. Kasvi on melko hento. Varsi on tavallisesti punertava ja etenkin latvasta karvainen. Lehdet ovat kierteisesti ja ylimmät niistä ovat sepiviä. Lehtilapa on ehytlaitainen tai harvahampainen, suikea tai puikean suikea, matalasti sulkasuoninen, päältä karhea ja alta tiheäkarvainen. Kukinnot ovat noin 4 cm leveitä mykeröitä, joka sijaitsevat yksittäin tai pareittain. Mykerön kehtosuomut ovat limittäin useana rivinä. Kehtosuomut ovat karvaisia, muodoltaan tasasoukan suikeita ja otakärkisiä. Ulommat niistä ovat lehtimäisiä, sisemmät kalvomaisia ja usein punakärkisiä. Ulkosuomut puuttuvat. Mykeröpohjus on litteähkö ja suomuton. Teriö on keltainen. Laitakukkien kieli on 1–2,5 cm pitkä. Laitakukissa (emikukkia) teriö on tasasoukan kielimäinen, kaksineuvoisissa kehräkukissa torvimainen. Suomessa vanukehirvenjuuri kukkii heinä-elokuussa. Hedelmä on särmikäs pähkylä, jonka pappus on hapsihaiveninen.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanukehirvenjuuren levinneisyysalue ulottuu Euroopassa Pyreneiltä läpi Keski- ja Itä-Euroopan Venäjälle saakka. Etelässä levinneisyysalue ulottuu Keski-Italiaan, Pohjois-Kreikkaan ja Kaukasuksen alueelle, pohjoisessa Fennoskandian etelä- ja keskiosiin. Aasian puolella lajia tavataan yleisenä Keski-Siperiaan saakka. Satunnaisemmin sitä kasvaa myös Itä- ja Etelä-Siperiassa aina Tyynelle valtamerelle saakka, Keski-Aasiassa, Kiinassa, Koreassa, Japanissa, Iranissa ja Turkissa. Lajia tavataan myös pienellä alueella Itä-Kanadassa, jossa se on ihmisen mukana levinnyt tulokaslaji.[3] Suomessa vanukehirvenjuuri on uustulokas, jota on tavattu eripuolilla maata Oulun korkeudelle saakka. Eniten lajin esiintymiä tunnetaan Etelä-Suomen rannikkoseuduilta.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanukehirvenjuuri suosii kostaita ja kalkkipitoisia kasvupaikkoja.[3] Sitä tavataan rannoilla, ojissa, joutomailla, kaatopaikoilla, kallioniityillä ja tienluiskanurmetuksilla.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ITIS: Inula britannica (englanniksi) Viitattu 26.7.2012.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 415–416.
  3. a b Den virtuella floran: Luddkrissla (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 26.7.2012.
  4. a b Retkeilykasvio 1998, s. 416.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]