Liedon Vanhalinna
| Liedon Vanhalinna | |
|---|---|
 Liedon Vanhalinnan linnavuori. Etualalla museotieksi määritelty osuus Hämeen Härkätiestä. |
|
| Sijainti | |
  Liedon Vanhalinna |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Suomi |
| Paikkakunta | Lieto |
| Historia | |
| Tyyppi | Linnavuori |
| Aiheesta muualla | |
Liedon Vanhalinna on yksi Suomen merkittävimmistä esihistoriallisista ja varhaishistoriallisista muinaislinnoista. Vanhalinnan jyrkkärinteinen kalliomäki kohoaa 55 metriä merenpintaa korkeammalle.[1] Se sijaitsee Liedon kaupungissa kahden historiallisen valtareitin, Aurajoen ja Hämeen Härkätien, välissä.
Vanhalinna on ollut käytössä jo kivikaudelta lähtien, jolloin se oli laajojen vesialueiden ympäröimä kallioinen saari.[2] Linnoituskäytössä se oli rautakaudelta lähtien.[3] Vanhalinnan myöhäisin käyttövaihe on ajoitettu 1360-luvulle. Vanhalinnan merkitys oli todennäköisesti vähentynyt kuitenkin jo aiemmin Turun linnan valmistuttua Aurajoen suulle 1280-luvun alussa.[2]
Muinaislinna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhalinnan kalliomäellä tehdyissä kaivauksissa on voitu erottaa kolme aktiivista kautta sen historiassa. Ensimmäinen aktiivikausi oli nuoremmalla pronssikaudella (1100–500 eaa.) ja toinen merovingiajalla (500–700 jaa.). Vanhalinnan kolmas aktiiviaika vuosien 1000–1370 välillä voidaan jakaa kahteen vaiheeseen. Ensimmäiselle vaiheelle vuosien 1000–1150 välillä olivat ominaista saksalaiset rahat sekä esihistoriallisen ajan esineistö, kun taas jälkimmäiselle vaiheelle, noin vuosien 1200–1370 välille ovat tyypillisiä skandinaaviset brakteaatit ja sydänkeskiaikainen esineistö.[2] Linnavuori on kuulunut alkujaan paikalliselle väestölle, mutta se päätyi viimeisenä käyttöjaksonaan lopulta ruotsalaisten tukikohdaksi.[4][5][6] Ruotsalaisten haltuun linna on joutunut mahdollisesti 1170-luvulla[7] tai samoihin aikoihin, kun Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus vakiintui Koroisiin.[3] Ruotsalaiset varustivat linnan uudelleen ja käyttivät sitä mahdollisesti hämäläisiä vastaan.[7]
Kaivauksissa muinaislinnalta on havaittu kaikkiaan 11 rakennuksen jäänteet.[8] Esihistoriallisella ajalla mäen laella olleet rakennukset ovat olleet risupunosseinäisiä, ja myöhemmin keskiajalla rakennusaineena on käytetty myös tiiltä. Mäen laki on ollut myös tasoitettu pihakivetyksellä kulkemisen helpottamiseksi.[9] Rautakaudella laen tasoittamiseen on käytetty laattakiviä ja keskiajalla mukulakiviä. Mäeltä on löytynyt jälkiä useista eri puolustuslaitteista eri aikakausilta. Varhaisimmat muinaislinnan puisen rintavarustuksen jäänteet on voitu ajoittaa aikaan ennen 500 eaa. Keskiajalle käytössä on ollut kaksi sisäkkäistä puolustuslinjaa.[8]
Linnan ympäristöstä löytyneet 14 nuolenkärkeä sekä 150 jalkajousen nuolenkärkeä[10] sekä useat tulipaloista kertovat jäljet, mm. hiiltyneet hirrenkatkelmat sekä savimaahan upotetut palaneet risukimput, joita käytettiin yleisesti puuvarustusten sytyttämiseen[11], viittaavat siihen, että Vanhalinna on ollut historian saatossa myös taistelupaikkana. Varhaisimmat tulipalon jäljet on ajoitettu kansainvaellusaikaan ja myöhäisimmät 1360-luvulle.[2] Alueelta on löydetty myös 33 rengaspanssarista peräisin olevaa rautarengasta[12] sekä keihäänkärkiä, joista vanhin on ajoitettu 500-luvulle.[13]
Vanhalinnan tila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsinvallan aikana Vanhalinnasta tuli ensin piispantila ja sitten läänitetty aatelistila. 1700- ja 1800-luvuilla Vanhalinnan tila oli Littoisten verkatehtaan perustajasuvun Hjeltin tila. Niiltä ajoilta periytyy maatalouden ja talonpoikaiskulttuurin arvostus, jota tilan viimeinen omistajasuku, Wanhalinnat, jatkoi menestyksekkäästi.
Mauno Wanhalinna sai tilan hoitaakseen vuonna 1930, jolloin kartanokeskuksen massiivinen uusklassinen päärakennus oli juuri valmistunut. Avioiduttuaan vuonna 1944 Mauno ja Ester Wanhalinna alkoivat rakentaa kodistaan elävää museota. Wanhalinnat halusivat turvata elämäntyönsä lahjoittamalla tilan silloin vielä yksityiselle Turun yliopistolle Snellmanin päivänä vuonna 1956. Turun yliopisto valtiollistettiin vuonna 1974, jolloin Vanhalinna jäi muun yliopiston lahjoitusomaisuuden tavoin Turun Yliopistosäätiön omistukseen. Vuonna 1998 Turun Yliopistosäätiö perusti erillisen Liedon Vanhalinna -säätiön kehittämään kartanon toimintaa museo-, kulttuuri- ja seminaarikeskuksena.
Vanhalinnan museo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhalinnan museossa voi tutustua Mauno ja Ester Wanhalinnan museoksi sisustamaan kartanokotiin. Kartanon kellarikerroksen arkeologisessa näyttelyssä esitellään arkeologista löytöesineistöä Vanhalinnan alueelta mutta myös muualta Varsinais-Suomesta kivikaudelta keskiajan alkuun. Härkätallin "Elämänlanka"-näyttely kertoo ihmiselämän kulusta, arjesta ja juhlasta 1800-luvun lopun Lounais-Suomessa. Näiden lisäksi Vanhalinnassa esitellään vuosittain useita vaihtuvia näyttelyitä.
Kulttuuriympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Museovirasto on määritellyt Liedon Vanhalinnan yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[14]
Vanhalinnantie eli Liedon Vanhalinnan kohdalla oleva osuus Hämeen Härkätiestä, joka on jäänyt sivuun 1960-luvun alussa rakennetusta valtatiestä 10, kuuluu Liikenneviraston määrittelemiin museoteihin. Sorapäällysteinen tie on Härkätien pisin vanhassa asussaan säilynyt tieosuus. Toinen, niin ikään sorapäällysteinen museotie Härkätien varrella, löytyy Rengosta.[15]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Luoto, Jukka: Liedon Vanhanlinnan mäkilinna. Väitöskirja. Suomen muinaismuistoyhdistys, aikakauskirja 87, 1984. ISBN 951-9056-65-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Luoto, s. 10
- ↑ a b c d Luoto, s. 152
- ↑ a b Harjula, Janne ym.: Koroinen : Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus, s. 247. Turun historiallinen yhdistys, 2018. ISBN 978-952-7045-08-4.
- ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Vanhalinna Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 28.11.2012. Museovirasto. Viitattu 6.8.2013.
- ↑ Liedon Vanhalinna, Lieto (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 10.10.2019.
- ↑ C. J. Gardberg: Suomen keskiaikaiset linnat, s. 21–22. Otava, 1993. ISBN 951-1-11992-3.
- ↑ a b Vesa Mäkinen: Suomen vanhat linnat, s. 28. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08809-9.
- ↑ a b Luoto, s. 143–144
- ↑ Luoto, s. 24
- ↑ Luoto, s. 77–81
- ↑ Luoto, s. 17
- ↑ Luoto, s. 81
- ↑ Luoto, s. 77
- ↑ Liedon Vanhalinna Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
- ↑ Tiehallinto: Museotiet ja -sillat (PDF) tieh.fi. 2002. Arkistoitu . Viitattu 20.7.2010.
