Vanha musiikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Espanjalaisia renessanssiajan nuotteja. Cancionero de Palacio.

Vanha musiikki on yleensä barokkimusiikista ja sitä vanhemmasta musiikista (keskiaika, renessanssi) käytetty nimitys. Suomalaisittain vanhana musiikkina voidaan pitää myös klassisen kauden suomalaissäveltäjien (esimerkiksi Byström, Crusell, Lithanderin veljekset) teoksia. Näin siitä syystä, että suomalaisia barokkisäveltäjiä ei ole (paitsi Kirmo Lintinen, jonka uusi Fitness-ooppera on kuin onkin barokkia). Vanhinta suomalaista materiaalia ovat keskiaikaiset gregoriaaniset laulut (muun muassa Piae Cantiones -sävelmät), koulumusiikki (esimerkiksi Porin triviaalikoulun nuottikirjat) ja uskonpuhdistuksen jälkeisellä ajalla syntyneet virret. Ajallisesti vanha musiikki ajoittuu vuosien 1500—1850 tietämille.[1]

Vanhaa musiikkia esitetään usein ns. periodisoittimin, mikä tarkoittaa joko aitoja vanhoja aikalaissoittimia tai niiden nykyaikaisia rekonstruktioita. Barokin periodisoittimia ovat esimerkiksi viola da gamba, barokkiviulu, teorbi, barokkiluuttu, barokkikitara, cembalo, virginaali, Bach-trumpetti jne. Klassiselle kaudelle siirryttäessä suosittuja periodisoittimia olivat esimerkiksi fortepiano ja traverso (puinen poikkihuilu). Barokkia vanhemman ajan soittimia ovat esimerkiksi krummhorn, dulcimer, skalmeija, sinkki, fiideli, sinfonia, tulppahuilu, pommeri, hümmelchen jne.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]