Varikonniemen rautakautinen asuinpaikka

Varikonniemen rautakautinen asuinpaikka on rautakautinen ja varhaiskeskiaikainen asuinpaikka, joka sijaitsee Hämeenlinnan Varikonniemessä, Vanajaveden rannalla Hämeen linnaa vastapäätä. Osa tutkijoista on halunnut tulkita paikalla olleen kaupunkimainen yhteisö.

Varikonniemessä on erilaisten rakennusten jäännöksiä, jotka on ajoitettu rautakaudelle ja keskiajan alkuun noin vuosien 500–1200 jaa. väliselle ajalle. Eeva-Liisa ja Hans-Peter Schulz tutkivat aluetta 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa.

Teoria muinaiskaupungista

Kaivauksen suorittaneiden arkeologien mukaan paikalla oli jäänteitä jonkinlaisesta puolustusvallista ja laiturista, mutta näitä tulkintoja on epäilty. Paikka oli tärkeiden vesireittien risteyksessä. Alueella oli usean toistensa kanssa näköyhteydessä olevan muinaislinnan ketju.

Kaivauksia johtanut arkeologi Hans-Peter Schulz on luonnehtinut Varikonniemen asuinpaikkaa "kaupungiksi". Tätä hän perustelee muun muassa paikalla säilyneillä metallinkäsittelyn jäänteillä, joka viittaisivat erikoistuneeseen käsityöläis- ja kauppiasasutukseen. Schulzin mukaan ympäröivät linnavuoret kuuluivat myös samaan hallintoon, ja niillä vartioitiin kauppapaikan turvallisuutta. Asuinpaikasta monissa yhteyksissä käytetty nimi Vanain kaupunki tai Vanain linna on lainattu venäläisestä Novgorodin kronikasta, joka kertoo tämän nimisen paikan hävittämisestä vuonna 1311. Koska "Vanai" muistuttaa Vanaja-nimeä, Vanain kaupunki on yhdistetty Varikonniemen muinaisjäännökseen. Nimi on yhdistetty myös Hämeen linnaan ja Janakkalassa sijaitsevaan Hakoisten linnaan.

Kaupunkiteorian kritiikki

Toisten tutkijoiden mielestä kyseessä on kuitenkin ollut melko tavanomainen rautakautinen asuinpaikka, jonka yhteydessä epämääräisen "kaupunki"-termin käyttöön ei ole aihetta. Osa arkeologeista (mm. J.-P. Taavitsainen) uskoo, että Varikonniemessä kaivetuista rakenteista vain osa oli rautakautisia tai keskiaikaisia: kulttuurikerrokset olivat heidän mukaansa pahoin sekoittuneita, ja esimerkiksi kaupunginmuurin perustukseksi tulkittu rakenne olisikin 1800-luvun ratapenkka. Asuinpaikan löytöaineistokaan ei heidän mielestään viittaa erikoistuneeseen käsityö- ja kauppa-asutukseen. Tämän käsityksen mukaan kyseessä oli melko tavanomainen kylämäinen talonpoikaisasutus, jonka piirissä harjoitettiin myös käsitöitä kuten rautakauden asuinpaikoilla yleensäkin tehtiin. Esimerkiksi raudanvalmistus oli niin yleistä, että siitä kertovaa rautakuonaa on aivan tavallisillakin asuinpaikoilla.

Lähteet

• Jussi-Pekka Taavitsainen: Roska ei valehtele: nuoret ajat ja arkeologia. Tieteessä tapahtuu 5/2005, 2005, s. 19–26. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.7.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)