Van Johnson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Van Johnson

Charles "Van" Johnson (25. elokuuta 1916, Newport12. joulukuuta 2008, Nyack) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.

Niitettyään mainetta Broadwayssa 1930-luvun lopussa Van Johnson siirtyi elokuvien pariin. Matkalla kuvauksiin vuonna 1942 hän joutui auto-onnettomuuteen, josta hänelle jäi pysyvä arpi. Hän oli suosionsa huipulla juuri 1940-luvulla; hän siirtyi 1950-luvulla Metro-Goldwyn-Mayerilta Columbia Picturesille.

Van Johnsonin tunnetuimpia elokuvia ovat A Guy Named Joe (1944), 30 sekuntia Tokion yllä (1944), Ihmisiä hotellissa (1945), Cainen kapina (1954) ja myöhemmältä uralta Kairon purppuraruusu (1985). Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella.

Van Johnson oli vuosina 19471968 naimisissa Eve Lynn Abbottin (k. 19. heinäkuuta 2004, ikä 90) kanssa. Hänen vuonna 1948 syntynyt Shuyler-tyttärensä on ilmoittanut lehdistölle olleensa suurimman osan elämästään huonoissa väleissä isänsä kanssa.

Van Johnson toipui 1960-luvulla ihosyövästä. Hän ennätti vierailla kolmeen otteeseen televisiosarjassa Murhasta tuli totta ennen vetäytymistään 1990-luvun alussa. Hän kuoli 92-vuotiaana tuetun asumisen keskuksessa Nyackissa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Actor Van Johnson dies at 92

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Van Johnson.
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.