Vampyyrivuori

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vampyyrivuori
Vampire Mountain
Alkuperäisteos
Kirjailija Darren Shan
Genre nuortenkirjallisuus, kauhu
Julkaistu 2001
Suomennos
Suomentaja Kaijamari Sivill
Kustantaja Tammi
Julkaistu 2004
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 156
ISBN 951-31-2871-7
Edeltävä Kauhun tunneleissa
Seuraava Kuoleman koetukset
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Vampyyrivuori (engl. Vampire Mountain) on neljäs osa Darren Shanin kirjoittamasta nuorten fantasiakirjasarjasta Darren Shanin tarina, joka kertoo Darren Shan -nimisestä puolivampyyrista, jonka verettäjänä ja holhoojana toimii entinen vampyyrikenraali Larten Crepsley. Romaani julkaistiin englanniksi 2001 ja suomeksi 2004.[1] Sen suomensi Kaijamari Sivill ja kustansi Tammi.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kahdeksan vuoden jälkeen Darrenin veretyksestä eräänä iltana Friikkisirkuksessa Crepsley ilmoittaa Darrenille, että he lähtevät Vampyyrivuorelle neuvostokokoukseen (joka pidetään kerran kahdessatoista vuodessa) esittelemään Darrenin vampyyriprinsseille ja neuvostolle. Darren ei ymmärtänyt, miksi hänet pitäisi mennä esittelemään neuvostolle, eikä hän tiennyt missä Vampyyrivuori sijaitsi, vaan pian se selviäisi hänelle! Seuraavaan iltaan mennessä Darren oli pakannut omansa ja Crepsleyn reput, mutta osan tavaroista Larten otti pois ja ilmoitti, että matka Vampyyrivuorelle kuului olla voimienkoetus, sairailla ja vanhuksilla ei ollut vuorelle asiaa. Juuri ennen kaksikon lähtöä Kopernikus-Henrik Talo (jotka yhdistämällä saadaan melkein sana Kohtalo) ilmoitti, että heidän täytyy ottaa kaksi siniviittaa mukaansa. Toinen siniviitta olikin Darrenille tuttu, sillä hän ja käärmepoika (tai oikeastaan nykyään käärmemies) Evra Von kutsuvat häntä Vasuriksi, koska siniviitta ontuu toista jalkaansa. Larten ei ole iloinen Herra Talon ehdotuksesta, ja väittääkin ensiksi vastaan, mutta alentuu Herra Talon pelottavaan varjoon. Nelikko oli juuri lähdössä, kun Herra Talo kehuu Darrenia Susimiehen ja vampaneesi Murloughin kanssa käydyistä taisteluista (kirjoista Vampyyrin oppipoika ja Kauhun tunneleissa). Talo mainitsee, että Darren on päässyt jo pitkälle, mutta hänellä on vielä pitkä ja hankala matka kuljettavanaan, eikä hän tarkoittanut yksinomaan Vampyyrivuorelle johtavaa polkua. Herra Talo rohkaisi Darrenia olemaan vahva ja uskomaan itseensä, ja ettei hän saisi alistua tappioon vaikka se näyttäisi jo väistämättämöltä. Darren ei ollut uskoa korviaan, kun Talo puhui hänelle näin, joten hän oli kuunnellut hyvin tarkasti Herra Talon sanat. Vihdoin ja viimein Larten, Darren ja siniviitat pääsivät matkaan. Larten ojensi Darrenille vaaleanharmaan vaatemytyn ja käski pukeutua siihen, niin kuin Lartenkin oli tehnyt. Larten Crepsleyn käskystä hän tyhjensi reppunsa köydestä, varavaatteista ja kengistä, ja he olivat valmiita lähtöön! Paitsi, että Larten ilmoitti Darrenille, että tahtoo ottaa Madam Octan mukaansa, jotta voi esitellä sen eräälle hyvälle ystävälleen, joka takuulla pitäisi siitä. Darren tunki Madam Octan vastahakoisesti reppuunsa ja he lähtivät matkaan.

Matkalla Vampyyrivuorella kohti Vampyyrilinnaa Larten Crepsley kertoi Darrenille lepoluolista, jotka otettiin käyttöön ensimmäisessä vampaneesian ja vampyyreiden kesken käydyssä sodassa seitsemänsataa vuotta sitten, koska vampaneesien lisäksi myös ihmiset hävittivät vampyyrit n. sadastatuhannesta vaivaiseen pariin kolmeen tuhanteen. Larten kertoi myös, että vampyyrikenraaleja on 300-400 välillä ja vampaneeseja on vaivaiset 250-300.

Vihdoin nelikko saapuivat ensimmäiselle lepoluollalle. Siniviitoista tähän asti ei ollut harmia. Ne olivat saalistaneet oman ruokansa, nukkuivat välillä parin tunnin unet ja kävelivät koko ajan samaa vauhtia (jopa vasuri, joka ontui toista jalkaansa). Larten pysähtyi ja käski Darrenin pysähtymään. Hän haistoi veren. Larten meni edellä luolaan ja Darren hieman jäljessä. Luolassa oli kolme ruumisarkkua telineissään, mutta yksi niistä lojui lattialla kansi auki ja yksi oli lyöty säpäleiksi seinää vasten. Rikotun arkun ympäristö oli mustana veretstä - vampyyrin verestä. Yht´äkkiä joku kävi Darreniin käsiksi ja huusi voitonriemuisesti: "Haa!" Larten Crepsley oli juuri käynyt hyökkääjän kimppuun, ja melkein tappoi hänet, kun hyökkääjä huusi: "Seis, Larten! Minä tässä - Gavner!" Garver on yksi vampyyrikenraali, johon tutustuttiin jo aikaisemmin Vampyyrin oppipoika -kirjassa. Neljän hengen ryhmä vaihtui viiden hengen ryhmäksi, ja he jatkoivat matkaansa pois lepoluolalta, sillä tuota tuhoa ei ollut tehnyt mikään villieläin, sillä se olisi tuhonnut kaiken luolassa, vaan vampaneesi, oletettavasti.

Leiriydyttyään Gavner kysyi, miksi siniviitat olivat heidän mukanaan, mutta Larten Crepsley sanoi, että kertoisi myöhemmin. Nyt heidän pitäisi syödä ja pohtia ystävänsä kuolemaa. Vampyyrit päättivät etteivät lähde enää etsintöihin, sillä se veisi liikaa aikaa, ja keskustelu kääntyi lopulta taas siniviittoihin. Gavner kysyi taas siniviitoista, ja Larten vastasi hänelle niin kuin asia oli. Larten Crepsley kysyi, miksi Gavner oli seurannut heitä. Hän vastasi, että hän etsi Lartenin hengen ja päätti liittyä seuraan, sillä yksin oli kamalan tylsä kulkea, jos ei ole juttuseuraa. Gavner otti puheeksi Darrenin täysvampyyriksi verettämisen, ja kysyi Darrenilta aikooko tämä tankata täyteen. Darren vastasi ettei ole, ja varmisti vielä asian verettäjältään Larten Crepsleyltä, joka vahvisti pojan puheet, ja ilmoitti, että vasta täysi-ikäisenä. Darren Shan päätti kesken keskustelun suutuspäissään (koska hän muisti jälleen kuinka hitaasti ikääntyi ruumiillisesti) lähteä purolle täyttämään kenttäpulloja, mutta sai siellä vastaansa suden. Susi "hyökkäsi" Darrenin kimppuun ja, kun Darren luuli päiviensä olevan luetut, susi nuolaisi häntä. Darren nimesi susiuroksen Viiruksi, koska sillä oli hauska viiru keskiruumiissa. Alfauros Viiru kutsui muun lauman tulemaan esiin ja esiin tuli kaksi naarasta ja yksi pentu, jonka Darren myöhemmin nimesi Peteksi Petteri Punakuonon mukaan. Darren meni takaisin leiriin ja vampyyrivanhukset olivat jo nukkumassa, ja sudet olivat seuranneet häntä. Viiru tutki vesakon, ja todetessaan sen tuvalliseksi, se kutsui muun lauman perässään paikalle. Sudet asettuivat Darrenin viereen nukkumaan, ja vaikka ne haisivatkin aika vahvasti, niiden lämpö oli suotuisa noissa kylmissä olosuhteissa, kun lunta oli maassa ja pakkasta jokin verran. Darren ja kumppanit heräsivät, kun Viiru murisi kahdelle siniviitalle. Darren sanoi siniviitoille, että he eivät saa syödä susia. Toinen siniviitta (nimetön) silitti vatsaansa merkiksi nälästä. Darren ei myöntynyt siniviitan tahtoon, ja kun tapaus näytti toivottomalta, toinen siniviitoista (Vasuriksi kutsuttu) osoitti nimettömän siniviitan hihaa käskien tämän metsälle. Myöhemmin Larten Crepsley kertoi Darrenille, että sudet ovat yhtä lailla sukua vampyyreille, kuin apinat ihmisille, ja siksi sudet eivät välttele vampyyreja. Larten ilmoitti ylpeästi, että ymmärtää ja tulee susien kanssa toimiin äärimmäisen hyvin. Sudet olivat Lartenin juttu. Darren kysyi, miksi sudet olivat Vampyyrivuorella, ja minne ne olivat matkalla. Hänelle vastattiin, että sudet olivat matkalla sinne minne hekin syystä, että vampyyrien neuvonpidon juhlista aina jäi kunnolla ruuantähteitä, jotka viskattiin villieläinten ruuaksi. Muitakin syitä oli. Mm. ne kerääntyivät tapaamaan vanhoja tuttujaan , etsimään uusia kumppaneita ja vaihtamaan kuulumisia. Ne esimerkiksi kertovat mielissään kuvilla, missä oli parhaat saalistuspaikat ja missä huonot. He lähtivät matkaan, ja Darren oli ihmeissään, kun kuuli, että heidän määränpäähänsä oli muitakin polkuja, kuin vain tämä yksi.

Matkalla heille tuli polkupulma. He eivät voineet kiivetä vuorensyrjää pitkin, sillä Darren ei ole yhtä vahva kuin aikuiset vampyyrit, ja saattaisi loukata itsensä, jos ote lipsuu. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi (aikaa säästäen) he joutuivat kulkemaan pensaikon läpi niin kuin parhaiten taitavat. Larten ja Gavner alkoivat riisutua, ja Darren oli ihmeissään, ja kysyi miksi he riisutuivat. Gavner vastasi Darrenille, että vaatteet suojaavat vähän, mutta he tarvitsisivat vaatteitaan vielä, joten oli parasta pitää ne ehjinä. Gavner riisui housunsa ja he näkivät Gavnerin hauskat bokserit. Ne olivat keltaiset ja niihin oli kirjailtu pinkkeja elefantteja. Larten katsoi boksereita epäuskoisena, ja hänen suupielensä nyki epäilyttävästi. Gavner ilmoitti, että sai ne lahjaksi eräältä ihanalta ihmisnaiselta, jonka kanssa hänellä oli ollut suhde. Gavner ilmoitti harmikseen, että naisella oli kylläkin huono alusvaatemaku. Darren ilmoitti, että naisella oli myös huono poikaystävämaku, jolloin kaikkien ihmeeksi Larten - ensimmäistä kertaa - purskahti nauruun ja nauroi katketakseen. Jopa Gavner oli ällistyneen näköinen Lartenin naurunpuuskan vuoksi. Lartenilla kesti hetki selvitä kohtauksestaan, ja rauhoituttuaan hän pyysi anteeksi. Larten hieroi Darrenin ihoon pahanhajuista voidetta, joka tukki ihohuokoset ja suojasi haavoilta. He jatkoivat matkaa. Matka oli niin kivulias okaiden ja ihoa raapivien oksien takia, joten Crepsley käski siniviitat kulkemaan edellä, ja raivaamaan pahimmat piikit pois muiden tieltä. Siniviitat eivät pistäneet vastaan. Vähän ajan kuluttua, Larten huikkasi Gavneria luokseen ja osoitti tälle jotakin piikissä. Gavner päästi tukahtuneen huudahduksen, ja Darrenkin tahtoi nähdä, mistä oli kyse. Larten osoitti verta eräässä piikissa, ja Darren kysyi, mitä ihmeellistä siinä oli. Larten käski hänen haistaa ilmaa. Darren haistoi, ja muisti erään hajun kuuden vuoden takaa. Veri oli vampaneesin verta.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]