Valtion tietokonekeskus
Valtion tietokonekeskus (lyhenne Vtkk, lempimi Vetski) oli valtiovarainministeriön alainen laitos, joka hoiti valtionhallinnon tietojenkäsittelytehtäviä. Vtkk perustettiin vuonna 1964. 1990-luvulla se ensin muutettiin liikelaitokseksi ja sen jälkeen yhtiöitettiin VTKK-yhtymä Oy:ksi. Vuoden 1996 alussa se fuusioitiin Tietotehdas Oy:n ja Unic Oy:n kanssa TT Tieto Oy:ksi (nyk. Tieto Oyj).
Vtkk:n tehtävänä oli tarjota valtionhallinnon yksiköille niiden tarvitsemia tietotekniikkapalveluja omakustannushintaan. Näitä palveluja oli tietojärjestelmien määrittely, suunnittelu ja toteutus sekä konekeskuspalvelut. Pien- ja mikrotietokoneiden yleistyessä VTKK alkoi myös toimittaa laitteistoja asiakkailleen.
Vtkk:n suuria asiakkaita olivat muun muassa Autorekisterikeskus (ARK, nykyään Ajoneuvohallintokeskus), verohallinto, Väestörekisterikeskus (VRK), poliisi ja Valtiokonttori. VTKK ylläpiti valtionhallinnon suuria keskusrekistereitä kuten esimerkiksi Väestörekisteriä ja Ajoneuvorekisteriä. Valtionhallinnon yksiköillä oli VTKK:n toiminta-aikana velvollisuus käyttää VTKK:n palveluja ellei muulle ratkaisulle ollut perusteltuja syitä, kuten omaa toteutusta, VTKK:n resurssivaikeuksia tms.
Vtkk:n yhteydessä toimi tuolloin myös CSC – Tieteen tietotekniikan keskus.
1960-luvun lopulla Vtkk:ssa otettiin käyttöön omalla tutkimusosastolla kehitetty ohjelmointikieli, FAS. Sen pohjalta kehitettiin myös muita varusohjelmistoja kuten käyttöjärjestelmät FASOS Nokian Mikko- ja Televan TDS-pienkoneille ja Mini-FAS PC-koneille sekä joukko tekstieditoreita kuten Teko ja tietoliikenneohjelmistoja ym. FAS-järjestelmiä myytiin kehitysympäristöiksi myös jonkin verrran valtionhallinnon ulkopuolelle ja ulkomaille, ainakin Norjaan.
Henkilöstö [muokkaa]
Vtkk:n henkilöstöstä ylijohtaja oli virkamies. Muut olivat toimihenkilöitä. Ylijohtajina toimivat:
- Otto Karttunen
- Jukka Wallenius
- Juhani Ryhänen
Sivulta puuttuu