Vallikynsimö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vallikynsimö
Draba muralis Sturm17.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Brassicales
Heimo: Ristikukkaiskasvit Brassicaceae
Suku: Kynsimöt Draba
Laji: muralis
Kaksiosainen nimi
Draba muralis
L.
Katso myös
 Commons-logo.svg Vallikynsimö Commonsissa

Vallikynsimö (Draba muralis) on yksivuotinen, lähinnä Euroopassa tavattava ristikukkainen kasvi. Suomessa vallikynsimö on luokiteltu silmälläpidettäväksi[1], mutta aiemmin se on luonnonsuojeluasetuksessa määritelty uhanalaiseksi lajiksi.[2]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallikynsimö kasvaa 15–30 cm korkeaksi. Varsi on hoikka, haaraton tai haarova ja tähtikarvainen. Varren tyvellä on lehtiruusuke. Varren puoliväliin saakka vuorottain kasvavat lehdet ovat ruusukelehtiä pienempiä. Lehtiä kasvaa myös haarojen tyvillä. Lehdet ovat leveän herttamaisia, sepiviä ja hammaslaitaisia. Valkoiset kukat, jotka ovat halkaisijaltaan 2–4 mm, ovat kukintona latvassa melko pitkien perien päässä. Punertava kukkapohjus erottuu selvästi. Suomessa vallikynsimö kukkii touko-kesäkuussa. Kuihduttuaan kukat muuttuvat soikeiksi, sirottaviksi siemenkodiksi, liduiksi.[3]

Vallikynsimö muistuttaa suuresti samoilla kasvupaikoilla viihtyvää keltakynsimöä (Draba nemorosa).[4]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallikynsimöä tavataan lähes ainoastaan Euroopasta, jossa sen levinneisyysalue ulottuu etelässä Portugalista Bulgariaan, pohjoisessa Britteinsaarille, Fennoskandian eteläosiin ja Viroon. Yleisin laji on Etelä-Euroopassa. Euroopan ulkopuolella laji kasvaa harvinaisena Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa.[5] Suomessa vallikynsimö on harvinainen ja lajia tavataan satunnaisesti lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla. Lajista on havainto myös Keski-Pohjanmaan rannikolta.[6]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallikynsimö viihtyy paahteisilla kalliokedoilla ja hakamailla kalkkipitoisella alustalla, ja muureilla ja valleilla. Se hyötyy laidunnuksesta, joka pitää kasvupaikkoja avoimina. Se on harvinaistunut laidunnuksen loputtua.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laine, Unto: Keltakynsimö. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 137.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 194. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010 sivut 181–685 (pdf).
  2. Ympäristöministeriö: Uhanalaiset putkilokasvit luonnonsuojeluasetuksessa Viitattu 23.8.2010.
  3. a b Retkeilykasvio 1998, s. 180.
  4. Laine 1997, s. 137.
  5. Den virtuella floran: Lunddrabba Viitattu 23.8.2010.
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2009: Vallikynsimön levinneisyys Suomessa Viitattu 23.8.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]