Vallan kolmijako-oppi
Sivulta puuttuu
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Vallan kolmijako-oppi tarkoittaa Montesquieun mukaan, että vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Kolmijako-oppi on esitelty Montesquieun pääteoksessa Lakien henki. Samaa olivat aiemmin jo hahmotelleet Niccolò Machiavelli, John Locke ja James Harrington. Montesquieun Ranskan monarkiaa arvostelevat kirjoitukset ovat kuitenkin tärkeimpiä oppia määritteleviä töitä. Vaikka Montesquieu keksi teorian erottaa toimivallan nykyaikana, käsite ja käytäntö erottamalla valtuuksien löytyy niin kauas taaksepäin antiikin Rooman tasavallan.
Vallan kolmijako-oppi on perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uuden perustuslain esitöissä.
Periaate [muokkaa]
Täydellistä vallan kolmijakoa harjoittavassa maassa kaikki kolme vallankäytön elementtiä ovat riippumattomia toisistaan. Tällöin jokaisella elementillä on oma tehtävänsä.
Sovellukset [muokkaa]
Presidenttijohtoiset valtiot ovat tietynlainen sekamuoto parlamentarismista ja monarkiasta. Esimerkiksi Suomen valtiomuototaistelun seurauksena luovuttiin monarkistisista haaveista, mutta hyväksyttiin valtionpäämiehen vahva hallinnollinen rooli. Suomen hallitusmuotoa tuolta ajalta on kuvattu ranskalaistyyppiseksi.
Nykyisessä perustuslaissa on omaksuttu näkemys, jonka mukaan kansa eli eduskunta on nostettu kansanvallan periaatteen mukaisesti kahden muun valtiovallan yläpuolelle.
Presidenttikeskeisissä valtioissa valtion päänä ja korostettuna vallankäyttäjänä on yleensä presidentti. Kriitikoiden mukaan jokainen tällainen valtio on ajautunut vähintään kerran kriisiin lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan keskinäisten jännitteiden vuoksi (Suomessakin itsenäisen Suomen historian alkuvuodet ja autonomian ajan eduskunnan ja senaatin suhde).
Parlamentarismissa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat yleensä kytkettyjä toisiinsa, sillä tavanomaisesti toimeenpanevan elimen pitää nauttia lakia säätävän elimen luottamusta.
