Valkomesikkä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valkomesikkä
Melilotus albus - valge mesikas.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Suku: Mesikät Melilotus
Laji: alba
Kaksiosainen nimi
Melilotus alba
Medikus
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Valkomesikkä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Valkomesikkä Commonsissa
Melilotus albus

Valkomesikkä (Melilotus alba, synonyymi Melilotus albus) on hernekasveihin kuuluva valkokukkainen kaksivuotinen ruohovartinen kasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkomesikän pysty varsi voi kasvaa puolitoistametriseksi. Lehdet ovat kolmisormiset. Kasvi kukkii heinäkuusta syyskuuhun valkoisin 4-5 mm pitkin kukin. Kasvi muistuttaa huonokuntoista lupiinia: sen kukat ovat pienemmät ja kukinto harvempi. Kukattomana valkomesikän voi sekoittaa helposti keltakukkaiseen rohtomesikkään (Melilotus officinalis) ja kukallisena volganmesikkään (Melilotus wolgicus).

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkomesikkää tavataan nykyisin Euroopassa Keski-Suomesta etelään, Venäjällä ja lisäksi Yhdysvalloissa. [1] Se on Turkista lähtenyt tulokaslaji, joka on levinnyt 1600-luvulta alkaen rukiin rikkaruohona ja painolastien mukana[2]. Amerikkaan sitä vietiin kasvatettavaksi karjan rehuksi.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkomesikkä kestää kuivaa. Sitä tavataan etenkin ratavarsissa, lastauspaikoilla ja satamissa. Sitä myös kasvatetaan maanparannus- ja maisemakasvina ja mehiläisten mesikasvina.

Verenohennuslääkke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verenohennuslääkkeenä käytetty varfariini keksittiin tutkittaessa 1930-luvulla miksi pilaantunut rehuna käytetty valkomesikkä aiheutti eläimille jopa kuolemaan johtaneita verenvuotoja. Vuonna 1939 saatiin selville, että valkomesikälle ominaisen hajun ja maun antanut kumariini muuttui kasvin pilaantuessa dikumaroliksi, joka vähensi veren hyytymiskykyä ehkäisemällä protrombiinin muodostumista. Dikumarolista kehitettiin edelleen 4-hydroksikumariinit jollainen varfariini on.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]