Vainojen uhrien muistopäivä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vainojen uhrien muistopäivä on toisen maailmansodan kansanvainojen uhrien muistoksi vietettävä päivä, ruotsiksi minnesdagen för förintelsens offer. Sen vietto on alkanut Euroopan parlamentin suosituksesta (15.6.1995), mutta sen ajankohta on eri maissa erilainen. Suomen almanakassa päiväksi on valittu 27. tammikuuta, koska Auschwitzin keskitysleiri vapautettiin 27.1.1945. Suomessa on valtioneuvoston kanslian päätöksellä vietetty muistopäivää vuodesta 2002 alkaen. Päivä ei ole liputuspäivä eikä vapaapäivä. [1] Päätöksessä todetaan, että juutalaisvainojen ja muiden kansanvainojen uhrien muistopäivää ryhdytään viettämään tammikuun 27 päivänä. - - Päivä muistuttaa meitä yli 50 vuoden takaisista tapahtumista, joiden kukaan ei soisi toistuvan ihmiskunnan historiassa. Näin muistopäivä sisältää holokaustin lisäksi esimerkiksi Turkin toteuttama armenialaisten kansanmurha, vaikka monissa maissa on kyse nimenomaan holokaustin muistamisesta. [2]

Lähteet [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]