Vaikkojoki
| Vaikkojoki | |
|---|---|
| Alkulähde |
Vaikkojärvi, Juuka |
| Laskupaikka |
Kaavinjärvi, Kaavi |
| Pituus | 50[1] km |
| Virtaama | 5,4[2] m³/s |
Vaikkojoki on Vuoksen vesistön Juojärven reitin latvaosaan kuuluva vesitie Kaavin ja Juuan alueella Koillis-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Vaikkojoki on noin 50 km pitkä, mutta meloen reitille kertyy mittaa noin 90 km. Joen korkeusero on 84 metriä.
Vaikkojoki alkaa Juuan Vaikkojärvestä päätyen Kaavin Kärenjärveen, jonka jälkeen se jatkuu leveämpänä järvimaisemana ja päättyy lopuksi Melttusvirran kautta Kaavinjärveen.[1][3][4]
Vaikkojoki on suojeltu voimalaitosrakentamiselta koskiensuojelulain (35/1987) nojalla. Jokivarressa on luonnonsuojelukohteita. Vaikkojoen melontareitti on valtakunnallisesti tunnettu. Vesiretkeilyn ja koskenlaskun lisäksi Vaikko vetää puoleensa kalastajia[2]
Virkistyskohde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikkojoki on nykyisin suosittu luontomatkailukohde. Alueella voi kalastaa, retkeillä ja meloa. Vaikkojoen alueen matkailuyritykset järjestävät opastettuja koskenlaskuretkiä sekä muita ohjelmapalveluja. Lisäksi he mm. vuokraavat kanootteja ja tarjoavat kuljetuspalveluita. Vaikon varrella on patikkareittejä. Jokivarressa on retkeilijöiden käytettävissä useita rantautumispaikkoja ja laavuja.[2]
Vesiretkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikkojoen melontareitille kertyy mittaa pisimmillään 90 km. Vaikkojoessa on 27 koskea. Niiden yhteispituus on noin 7 km. Melontareitin alkuosa on paikoin kapea ja se mutkittelee lähes luonnontilaisessa asumattomassa erämaassa. Joen alajuoksulla reitti halkoo kumpuilevaa savolaista maalaismaisemaa. Vesireitin varrella on koskien lisäksi useita järviä, lampia ja rauhallisia suvantopaikkoja. Reitti soveltuu melontaan parhaiten korkean veden aikaan keväällä ja syksyllä.[1][4]
Vaikkojoen koskiluokitus on uusittu viralliselle kansainväliselle tasolle vuonna 1999. Vaikkojoen kosket sijoittuvat vaativuudeltaan luokkiin I - II. Vaikon melontareitti on vaikeustasoltaan sopiva alan harrastajille ja kokeneille melojille. Aloittelijoille sitä ei suositella ilman opasta. Kypärän ja aukkopeitteen käyttö on suositeltavaa.[1][4]
Melontareitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Virtapaikka | Pituus (m) | Pudotus (m) | Koskiluokitus | |
| Vaikkojärvi | ||||
| Vaikkolampi | ||||
| Puksaminsahi | ||||
| Riitasuonsahi | ||||
| Koivuniemensahi | ||||
| Ahmonkoski | ||||
| Koivukoski | ||||
| Mäntylampi | ||||
| Metsä-Vaikko | ||||
| Vaikon tammi | 100 | |||
| Jokilammenkoski | 100 | 1,0 | I | |
| Hirvolankosket | 1000 | 9,0 | I | |
| Lietukka (Lietejärvi) | ||||
| Murtosaarenkoski | 150 | 1,5 | I | |
| Kalliokoski | 450 | 4,0 | I | |
| Kantosaarenkoski | 600 | 6,0 | I | |
| Hirvisaarenkoski | 350 | 2,5 | I | |
| Myllykoski | 400 | 5,0 | II | |
| Ylä-Jokipolvenkoski | 100 | 1,0 | I | |
| Ala-Jokipolvenkoski | 400 | 2,0 | I | |
| Suuri Kotalampi | ||||
| Iso Kotakoski | 400 | 2,0 | I | |
| Pieni Kotakoski | 50 | 0,5 | viv | |
| Makkarasärkät | ||||
| Markkakoski | 400 | 1,0 | I | |
| Pielisenpitkä | 600 | 4,5 | I+ | |
| Suarvanniva | 160 | 0,5 | viv | |
| Kusiaiskoski | 350 | 2,5 | I | |
| Rakkinekoski | 150 | 2,0 | I+ | |
| Ylä-Kalliokoski | 250 | 2,0 | I+ | |
| Ala-Kalliokoski | 150 | 1,0 | viv | |
| Multivääränkoski | 850 | 4,5 | I+ | |
| Piilukoski | 150 | 1,0 | I | |
| Polvikoski | 150 | 1,0 | I- | |
| Välijärvi | ||||
| Ruukinkoski | 100 | 1,0 | I- | |
| Kärenjärvi | ||||
| Kärenkoski | 100 | 0,5 | viv | |
| Vihtajärvi | ||||
| Vihtakoski | ||||
| Pieni-Kortteinen | ||||
| Kylänkosket | ||||
| Suuri Kortteinen | ||||
| Sivinvirta | ||||
| Saarijärvi | ||||
| Saarivirta | ||||
| Retunen | ||||
| Melttusvirta | ||||
| Kaavinjärvi |
Kalastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalalajisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikkojoen koskissa luontaisesti lisääntyviä kaloja ovat harjus, taimen ja säynävä (säyne). Jokeen on istutettu eri-ikäisiä taimenenpoikasia. Taimenen elinkiertoa on edistetty levittämällä kutusoraa koskien niskoille sekä kunnostamalla poikasalueita. Syksyisin Vaikkojokeen istutetaan kutuvalmiita emotaimenia. Kesäisin Vaikkojokeen istutetaan kirjolohta. Vaikon haukikanta on runsas. Vaikkojoella ei ole tammukkaa, vaikka osa taimenista saattaakin elää ja lisääntyä ns. jokitaimenina.[6][7]
Luvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikkojoen laajin lupa-alue (ns. Vaikkojokitoimikunnan lupa) alkaa Juuan Vaikkojärvestä ja päättyy Kaaville Sivinvirran alle. Useimmat reitin varrella olevat järvet kuuluvat lupa-alueeseen. Alueen osakaskunnat myyvät myös lupia, jotka kattavat vain tiettyjä joen osia. Kajoonkoski on rauhoitettu kalastukselta.[7]
Vaikkojoen lupa-alueelle on saatavissa päivä-, viikko- ja kausilupia. Alle 12-vuotiaat saavat kalastaa mukana olevan aikuisen luvalla. Koululaisryhmille on tarjolla ryhmälupia. Luvissa on saalisrajoituksia. Kohdenluvan lisäksi kaikki 18 - 64-vuotiailla tulee olla maksettuna valtion kalastuksenhoitomaksu (ns. kalakortti).
Sallittuja kalastusmenetelmiä Vaikkojoen koskissa ovat heittokalastus sekä perhokalastus. Virtapaikoilla ei sallita mato- ja tahnasyöttejä. Vaikkojoen lupa-alueella pyydettävän taimenen alamitta on 60 cm. Harjuksen alamitta on 35 cm.[6][7][8]
Vaikkojoen poikasalueilla suositellaan käytettäväksi yksihaaraisia koukkuja. Kalastajien tulee syksyisin huomioida taimenen kuturauhoitusaika (vuonna 2016 se oli 1.9. - 15.11.). Alueen kutusorakoilla kahluuta tulisi välttää syyskuun ja toukokuun välisenä aikana, jotta soran sisällä hautuva mäti ei tuhoutuisi.[7]
Luonnonsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikkojoki, Vaikon vanhat metsät ja Aitalammin suo muodostavat monipuolisen luontokohteen. Alueella on luonnontilaisen kaltaisen jokireitin lisäksi vanhaa metsää, keidassuota, pieniä puroja ja jokia sekä humuspitoisia lampia.[9]
Vaikkojoki on suojeltu voimalaitosrakentamiselta koskiensuojelulain (35/1987) nojalla.[2]. Vaikkojoki, Vaikon vanhat metsät ja Aitalamminsuo on liitetty Natura 2000 -alueiden listalle. Kohde koostuu noin 18 kilometrin jaksosta Vaikkojokea ja neljästä muusta alueesta: Aitalamminsuosta, Heinävaarasta, Korppivuoresta ja Makkarasärkistä. Edellä mainitut alueet kuuluvat SCI-alueiden (Sites of Community Importance) listalle. Suojelualue on Euroopan unionin luontodirektiivin mukaisesti yhteisön tärkeänä pitämä alue. Suojelualueita on alueella yhteensä 258 hehtaaria.[9][10][11]
Elinympäristöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikkojoki sijaitsee boreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä, joka tunnetaan myös nimellä taiga.[11][12]
Vaikkojoen alueen Natura 2000-kohteissa ovat edustettuna mm. seuraavat Euroopan unionin luontodirektiivin tyypit:
- humuspitoiset lammet ja järvet 5 %
- Fennoskandian luonnontilaiset jokireitit 25 %
- vuorten alapuoliset tasankojoet, joissa on Ranunculion fluitantis ja Callitricho-Batrachium- kasvillisuutta 1 %
- keidassuot 7 %
- vaihettumissuot ja rantasuot 4 %
- luonnontilaiset tai niiden kaltaiset kuusivaltaiset vanhat metsät 15 %
- luonnontilaiset tai niiden kaltaiset mäntyvaltaiset vanhat metsät 15 %
- luonnontilaiset tai niiden kaltaiset vanhat lehtipuuvaltaiset metsät 1 %
- puustoiset suot 19 %[9]
Vaikkojoki Natura 2000-alueen korkein kohta on 190 metriä merenpinnan yläpuolella. Alin kohta on 104 m. Keskikorkeus on 131 metriä.[11]
Vanhaa metsää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikkojoen alueella sijaitseva Heinävaaran metsä kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Tämä Natura 2000-alue on suurimmaksi osaksi tuoreen kankaan tiheää kuusikkoa. Alueella on 5 - 15 % koivua, 2-5 % mäntyä sekä pientä pihlajaa, raitaa ja haapaa siellä täällä.
Heinävaaran vanhassa metsässä maapuiden määrä on 100 - 150 runkoa hehtaarilla. Koivupökkelöitä ja kuivuneita kuusia on alueella kohtalaisesti. Mäntykeloja on yksittäin.[9]
Alueen koillisosassa on tuoreen kankaan männikköä. Suurimmat männyt ovat halkaisijaltaan 40 cm. Alueella koivua on kymmenisen prosenttia. Kuusi esiintyy alikasvoksena. Maapuiden määrä on 50 - 100 runkoa hehtaarilla. Maapuista suurin osa on ohutta koivu- ja mäntymaapuuta. Pystyynkuivaneita mäntyjä, koivupökkelöitä ja palokantoja on harvakseltaan.[9]
Heinävaaran alueella on myös lehtomaisen kankaan sekametsää. Kosteimmissa notkoissa valtalajina on metsäimarre. Lisäksi siellä kasvaa mm. lillukkaa. Sekametsässä kasvaa sekä koivua että mäntyä. Kuusi esiintyy alikasvoksena.[9]
Makkarasärkän harjualue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Makkarasärkkä on Vaikkojoen varressa oleva rantautumis- ja retkeilyalue. Se sijaitsee Heinävaaran koillispuolella. Makkarasärkkä on harjumuodostuma, joka on ympäröivää seutua noin 20 metriä korkeammalla. Harjun päällä on jäkälä-, kanerva- ja puolukkatyypin männikköä.[9]
Vaikkojoen rannassa on saniaiskorpea ja koivuluhtaa, jossa kasvaa runsaasti mm. sananjalkaa, metsä- ja korpi-imarretta. Alueella kasvaa koivua, pihlajaa, haapaa ja raitaa yksittäin.[9]
Natura 2000-alueen eteläosassa on Heinäjoki. Kasvillisuus sen rannassa on luhtaista ja paikoin hyvin märkää.[9]
Aitalamminsuo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aitalammin suo on keidassuo, joka koostuu pääosiltaan koivu- ja mäntyvaltaisesta tupasvilla- ja isovarpurämeestä. Alueella on myös mustikka- ja ruoho- ja heinäkorpea. Suon luoteisosassa on pienehkö avo-osuus. Se on pääosin välipintaista, rahkasara- ja tupasvillavaltaista lyhytkorsinevaa.[9]
Aitalammin suon etelä- ja länsireunaa on ojitettu. Ojitetuilla alueilla kasvaa noin 15-vuotiasta mäntytaimikkoa sekä koivuvesakkoa. Suon keskellä on kaksi lampea, Aitalampi ja Pieni Aitalampi. Aitalammesta lähtee Aitalamminpuro etelään. Puron varressa on mustikkakorpea, jossa kasvaa järeitä kuusia. Alueella kasvaa myös koivua ja haapaa. Maapuuta on noin 50 runkoa hehtaarilla.[9]
Aitalammen kaakkoispuolinen metsäsaareke on tuoreen kankaan kuusikkoa, jossa koivua 5 - 10 %. Halkaisijaltaan 15 – 30 cm paksuista haapaa on harvakseltaan. Maapuiden määrä on 50 - 100 runkoa hehtaarilla. Maapuuta löytyy eniten notkelmien soistumissa. Metsäsaarekkeella on koivupökkelöitä ja keloutuvia mäntyjä yksittäin. Metsäsaarekkeen eteläosassa kasvaa noin 20-vuotiasta männikköä.[9]
Korppivuori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikkojoen seudun Natura 2000-alueista pohjoisimpana on Korppivuori. Se sijaitsee Kalliojärven eteläpuolella. Alue kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan.[9]
Korppivuorella on useita pitkiä kalliojyrkänteitä ja mäkiä. Alueen korkeuserot ovat noin 30 metriä. Puusto on enimmäkseen tiheää tuoreen kankaan kuusikkoa, jonka seassa on järehköä (halkaisijaltaan 20 – 40 cm) haapaa. Koivua on 5 %. Alueen puustoon kuuluvat myös raita ja pihlaja, joita on siellä täällä yksittäin. Kuusi- ja koivumaapuuta on noin 100 runkoa hehtaarilla. Alueella on myös koivupökkelöitä.[9]
Korppivuoren notkoissa ja itäisimmän jyrkänteen alla on mustikka- ja saniaiskorpea, jossa raitaa ja haapaa runsaammin kuin muualla. Alueella on myös järeitä koivuja, koivu- ja haapapökkelöitä, kuivuneita kuusia sekä maapuuta noin 200 runkoa hehtaarilla.[9]
Etelä- ja pohjoisosan korpinotkoja on jonkin verran ojitettu. Jyrkänteiden kallioisilla lakiosilla on osin männikköä, jonka järeimmät männyt ovat halkaisijaltaan 40 cm. Alueella on myös yksittäisiä järeitä mäntykeloja.[9]
Korppivuoren alueeseen kuuluu kaksi pientä humuspitoista lampea: luoteisnurkan Korppilampi sekä alueen keskellä sijaitseva Keski-Kalliojärvi. Molempia lampia ympäröivät pienet luonnontilaiset suot. Soiden kasvillisuus on sekä lyhytkorsinevaa että tupasvillarämettä. Lammet ovat maisemallisesti edustavia. Rantakalliojyrkänteinen Korppilampi on erämainen.[9]
Alueen eteläosan poikki kulkee metsäautotie. Toinen metsäautotie kulkee luoteesta Keski-Kalliojärven pohjoispuolelle noin 30 metrin päähän rannasta.[9]
Linnusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-4.jpg)
Palokärki (Dryocopus martius), kurki (Grus grus) ja metso (Tetrao urogallus) ovat Vaikkojoen alueen suurikokoisimpia lintuja.
Metsäviklo (Tringa ochropus) ja kalalokki (Larus canus) viihtyvät hyvin alueen vesistöjen äärellä. Vaikkojoen seudun linnustoon kuuluvat myös peippo (Fringilla coelebs), pajulintu (Phylloscopus trochilus), metsäkirvinen (Anthus trivialis), urpiainen (Carduelis flammea), talitiainen (Parus major), harmaasieppo (Muscicapa striata), pikkukäpylintu (Loxia curvirostra), puukiipijä (Certhia familiaris), sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix), idänuunilintu (Phylloscopus trochiloides) ja hippiäinen (Regulus regulus).[13]
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikkojokea on käytetty uitossa satunnaisesti jo 1800-luvulla ja säännöllisesti 1900-luvulla vuodesta 1908 alkaen aina vuoteen 1963 asti.[2] Ainoastaan sotavuosina yksi uitto jäi tekemättä. Rakkinekoskella on Vaikkojoen uiton muistomerkki.[14]
Vaikkojokea on perattu uittoa varten miestyönä 1920-luvulla ja konetyönä 1950-luvulla. Joen koskia on kunnostettu 1979-82 ja 1998-99. Vuosina 2009-2011 on tehty viimeisimpiä kalataloudellisia kunnostustöitä.[2]
Joessa ja sen sivuhaaroissa on ollut myös viljan jauhatukseen maanviljelijöiden omistamia myllyjä sekä joitakin generaattoreita sähkön tuottamiseen.
Waikko-Joe ja Waikko-Joetar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuodesta 1986 lähtien Kaavin kesätapahtuman yhteydessä on julkistettu uusi Waikko-Joe tai Waikko-Joetar. Arvonimi myönnetään henkilölle, joka on monipuolisesti ja pitkään ollut mukana Vaikkojoen kehittämisessä, markkinoinnissa ja muussa alueen esiintuomisessa.[15] Waikko Joe on myös maarianvaaralaisen Henry Räsäsen esittämä roolihahmo.[16]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Jokireitit 26.6.2009. Melonta- ja soutuliitto. Arkistoitu 19.2.2014. Viitattu 8.1.2015.
- ↑ a b c d e f Vaikkojoen koskiluokitus 2012. Vaikko.net. Viitattu 18.10.2013.
- ↑ Vaikkojoen matkailukartta 2011. Vaikko.net. Viitattu 17.10.2013.
- ↑ a b c Vaikkojoen melontareitti 2011. Vaikko.net. Viitattu 17.10.2013.
- ↑ Vaikkojoki 2014 -esite, MediaWallius, Juankosken kirjapaino Oy
- ↑ a b Vaikkojoki Kalapaikka.net. Viitattu 19.10.2013.
- ↑ a b c d Vaikkojoki: Kalastus 5.11.2016. Kalapaikka.net. Viitattu 5.11.2016.
- ↑ Vaikkojoki-esite, 2014
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Vaikkojoki, Vaikon vanhat metsät ja Aitalamminsuo Julkaistu 2.6.2013. Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja Pohjois-Savon ELY-keskus. Viitattu 18.10.2013.
- ↑ EUNIS - Site Factsheet for Vaikkojoki, Vaikon vanhat metsät ja Aitalamminsuo 1996. European Environment Agency. Viitattu 18.10.2013.
- ↑ a b c EUNIS - Site Factsheet for Vaikkojoki, Vaikon vanhat metsät ja Aitalamminsuo: Site identification 1996. European Environment Agency. Viitattu 18.10.2013.
- ↑ EUNIS - Site Factsheet for Vaikkojoki, Vaikon vanhat metsät ja Aitalamminsuo: Habitats 1996. European Environment Agency. Arkistoitu 18.10.2013. Viitattu 18.10.2013.
- ↑ EUNIS - Site Factsheet for Vaikkojoki, Vaikon vanhat metsät ja Aitalamminsuo: Flora and fauna 1996. European Environment Agency. Arkistoitu 18.10.2013. Viitattu 18.10.2013.
- ↑ Geocaching.com: Rakkinekoski
- ↑ Waikko-Joe ja Waikko-Joetar Vaikko.net. Viitattu 18.10.2013.
- ↑ Waikko Joe Maarianvaaran ohjelmapaja. Arkistoitu 19.10.2013. Viitattu 18.10.2013.