Vaaskivi-plaketti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vaaskivi-plaketti on vuonna 1962 ensimmäisen kerran jaettu kriitikkopalkinto. Se on nimetty Tatu Vaaskiven mukaan.[1]

Palkinnon myöntämisestä päättää lautakunta, johon kuuluvat Tampereen yliopiston kirjallisuusaineiden professorit ja opiskelijat, Suomen arvostelijain liitto, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ja Pirkkalaiskirjailijat.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aloitteen palkinnon jakamisesta teki Yhteiskunnallisen korkeakoulun kirjallisuushistorian professori ja runoilija Unto Kupiainen, joka toimi ajoittain myös kriitikkona. Hän kuitenkin kuoli ennen kuin palkinto ensimmäisen kerran jaettiin, ja palkintolautakuntaa johti ensimmäisillä kerroilla hänen tilalleen kirjallisuushistorian professoriksi tullut Kauko Kyyrö. 1970-luvulta lähtien lautakuntaa ovat johtaneet kotimaisen/Suomen kirjallisuuden professorit, kuten Eino Kauppinen, Maunu Niinistö, Yrjö Varpio ja Juhani Niemi.[1]

Alkuperäisten sääntöjen mukaan palkinto myönnettiin kirjallisuus- tai teatterikriitikolle. Palkinto oli alun perin tarkoitus jakaa kahden vuoden välein, mutta 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun puoliväliin sitä ei jaettu lainkaan. Vuodesta 1990 palkinto on jaettu säännöllisesti neljän vuoden välein.[1]

Palkintoa rahoitti alun perin WSOY, joka kustansi sekä Vaaskiven että Kupiaisen teoksia. WSOY lahjoitti huhtikuussa 1960 miljoonaa markkaa (noin 20 000 euroa), josta ensimmäinen palkinnonsaaja sai 100 000 markkaa (noin 2 000 euroa). Palkintosummat ovat vaihdelleet resurssien mukaan eikä aina ole jaettu rahapalkintoa. Sittemmin palkintoa ovat rahoittaneet sanomalehtiyhtiöt Aamulehti ja Kaleva, Tampereen kaupungin kulttuuritoimi ja Tampereen yliopiston taideaineiden laitos. Vuonna 2010 palkintosumma oli 3 000 euroa. Kaikki palkitut saavat kuitenkin Essi Renvallin suunnitteleman palkintoplaketin.[1]

Palkinnon saajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Niemi, Juhani: Miten Vaaskivi-plakettia on jaettu Kritiikin Uutiset. 2.1.2013. Viitattu 17.9.2015.
  2. Ansiokkaan kriitikon palkinto Päivi Heikkilä-Halttuselle Helsingin Sanomat. 15.2.2014. Viitattu 16.3.2014.